Prime Sporthorses

Lost Liberation F

Liberation

Virallinen nimi Lost Liberation F Painotus Koulupainotteinen
Kutsumanimi Lenni Koulutus GP, vaativa valjakko
Syntynyt & ikä 16.05.2015, 16v Väri & säkä Tummanpunaruunikko, 168cm
Rekisterinumero VH15-031-1031 Omistaja Pierre (VRL-10531)
Rotu & skp Suomalainen puoliverinen, ori Kasvattaja Faconde

Saavutukset:


KRJ-II (2018 syyskuu, 99 p.)
Bronze Premium (Yhteensä 75%)

Lost Liberation F on hyvin miellyttävä hevonen, jolla ei ole juurikaan orimaisia vinkeitä. Tammojen perään se saattaa hieman huudella, mutta se tietää kyllä, että ihmisten käsittelyssä ollessa tulee olla siivosti. Silloin Lenni tyytyykin lähinnä katseluun, eikä ole täysin menetetty peli taluttaessakaan. Hereillä sen kanssa tulee kuitenkin jatkuvasti olla, sillä kyseessä on kuitenkin eläin, joka menee viettiensä perässä ja vaistojensa mukaan. Vapaana ollessaan ori osaa olla hieman sähäkämpi tekemisissään, mutta sitä ei kuitenkaan tarvitse tarhata yksin, jos vain onnistuu seuraksi löytämään sopivan rennon, mielellään ruunatun tarhakaverin.

Lenniä on varsin helpohko hoitaa, kunhan sen vain sitoo kiinni ja mielellään vielä kahdelta puolelta käytävälle. Tallin paraatipaikalta ori näkee katsella tallin menoa, karsinassa se on aavistuksen rauhattomampi. Varustaessa ei pane kapuloita rattaisiin, mutta päästessään köysistä irti ja tietäessään pääsevänsä töihin, harppoo ori aikamoisin askelin menemään, ellei sitä hoksaa muistuttaa, kuinka taluttaessa käyttäydytään. Kokeneena kisahevosena Lenni käyttäytyy kisapaikoilla ammattimaisesti ja se on helppo kuljettaa, mutta vinkkaan ei kannata ängetä ketä tahansa hevosta seuraksi, ellei väliseinä ole riittävän peittävä.

Ratsuna Lenni voi aluksi tuntua hieman tahmealta ja jäykältä ja suurimmat haasteet koetaankin usein alkuverryttelyissä, jossa otetaan ratsastajasta mittaa. Orin kanssa ei kannata suunnata tekemään mitään haastavampaa, ellei se liiku reippaasti ja reagoi apuihin heti. Jos orille antaa himpunkin verran periksi, eikä tätä viitsi ratsastaa kunnolla, kostautuu se varmasti myöhemmin. Automaatti- tai edes miellyttämishaluiseksi hevoseksi Lenniä ei voi kutsua, vaan se vaatii myös ratsastajalta yhtä lailla työntekoa. Parhaimmillaan ori on erittäin menevä ja ponnekas hevonen, joka vaatii ratsastajalta taitoa ja rohkeutta. Aroille ratsastajille tätä herkkää ja isoliikkeistä hevosta ei voi suositella.


Kuvagalleria

Liberation Liberation Liberation Liberation

© Gál Ildikó, thank you! (Klikkaa kuvat suuremmiksi)


Sukutaulu

i. Zenonland
fwb, m, 172cm
YLA2, KRJ-I
ii. Zedock
fwb, m, 175cm
Fn, FF, KTK-II
iii. Thanatos
fwb, m, 184cm
VIP MVA Fn, PKK-valio, PP-MVA, KTK-I, SPL-I*, YLA1, KRJ-I
iie. Shellbina's Alissia
fwb, rnvkkkmkrj, 162cm
ie. Wenusland
fwb, rn, 169cm
YLA2, KRJ-I
iei. Kassmeyer
fwb, rn, 170cm
iee. Waldedrudis
hann, rt, 167cm
e. Bleeding Love W!
fwb, prn, 166cm
KRJ-II
ei. Jeremiah Ginger
fwb, m, 170cm
SPL-I, YLA2, KRJ-I
eii. Daruma Mode
holst, m, 172cm
eie. Fouth Dimension
fwb, 171cm
SPL-I, YLA2, KRJ-II, KRL-III
ee. Doomed Love NDV
holst, rt, 163cm
eei. Houdini
holst, m, 170cm
VIR MVA Ch, KTK-II
eee. Duma Key
holst, tprn, 169cm
VIR MVA Ch, KTK-III

Isälinja: Zenonland - Zedock - Thanatos - evm
Emälinja: Bleeding Love W! - Doomed Love NDV - Duma Key - evm

Jälkeläiset

Sukupuoli & nimi Syntynyt Emä Omistaja
fwb-t. Adorable Liberty 04.12.2016 Cutiepie Cliff Kultahuisku
fwb-t. Sync Sixxes Prime 11.11.2016 Sapphira Fair Prime Sporthorses

Kilpailukalenteri

KRJ kouluratsastus (38 sijoitusta)

30.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 2/30
29.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/30
29.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 5/30
28.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/30
28.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 1/30
27.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 4/30
26.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 5/30
26.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 5/30
24.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 5/30
24.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 2/30
23.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 4/30
21.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 4/30
18.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/30
17.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 1/30
17.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/30
15.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 4/30
12.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/30
06.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/40
05.12.2015 | Kutsu | Grand Prix | 2/30
30.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 1/30
24.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 1/30
23.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 5/30
21.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 4/30
15.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 2/30
15.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 1/50
14.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/30
11.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 1/30
10.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 4/30
08.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 4/50
07.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 6/50
05.11.2015 | Kutsu | Grand Prix | 7/50
31.10.2015 | Kutsu | Grand Prix | 5/30
30.10.2015 | Kutsu | Grand Prix | 4/30
29.10.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/30
27.10.2015 | Kutsu | Grand Prix | 2/30
26.10.2015 | Kutsu | Grand Prix | 3/30
23.10.2015 | Kutsu | Grand Prix | 6/40
23.10.2015 | Kutsu | Grand Prix | 5/30

VVJ valjakkoajo

Jaos: VVJ valjakkoajo
Ominaisuuspisteet: 4073.57 p.
Nykyinen taso: Taso 8
Maksimitaso: Taso 8
Koulutustaso: Vaativa yhdistetty
Hyppykapasiteetti & rohkeus: 0.00 p.
Nopeus & kestävyys: 0.00 p.
Kuuliaisuus & luonne: 1749.92 p.
Tahti & irtonaisuus: 0.00 p.
Tarkkuus & ketteryys: 2323.65 p.

Cup-kilpailut

Päivämäärä Jaos Järjestäjä Luokka Tulos
30.06.2018 KRJ-cup Kilpailukeskus Stewart Intermediate II 3/113

Päiväkirja ja valmennukset

20. kesäkuuta 2018 - Omien hevosten jälkeläisten elämää on aina kiva seurata. Maailmalle matkanneiden jälkeläisten eteen joutuu monesti tekemään hieman etsiväntyötä, sillä aina hevosten sen hetkisestä olinpaikasta ei ole mitään tietoa omistajien vaihtuessa joidenkin ratsujen kohdalla nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa. Lennin kohdalla tilanne on kuitenkin ollut toinen, sillä ensimmäinen jälkeläinen on oma kotiin jäänyt kasvatti ja toinenkin on asunut koko ikänsä Suomessa.

Premier-palkittu, oma kasvatti Sync Sixxes Prime pitää majaansa isäorinsa kanssa samoilla tiluksilla ja on seurannut isäpappansa jalanjäljissä kouluradoille. Iän myötä kimoutunut tamma on kilpaillut aina intermediate-luokissa asti ja siinä sivussa toiminut myös vaunuhevosena noviisilla tasolla. Vaikka olenkin supistamassa kouluhevosten kasvatusta, on vielä nuorelle tammalle suunnitteilla jälkikasvua jossain välin. Olen aina ollut enemmän kuin tyytyväinen Lenniin ja etenkin sen ominaisuuksiin kouluratsuna, joten tätä sukulinjaa vie yhä mielellään eteenpäin.

Nyt kesäkuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla kuulin ikäviä uutisia Lennin toisesta jälkeläisestä: ruunikko tamma on laukannut vihreämmille laitumille aivan liian aikaisin. Adorable Liberty ehdittiin palkita Premierillä ja se saavutti koulukentillä lukuisia ruusukkeita vaativan ja intermediate-tasojen luokista. Kaunis tamma ehti varsoa kertaalleen ennen poismenoa ja tasokas koulutamma KHw Amulet with Poison on tällä hetkellä kaupattavana Alegressa.


25. elokuuta 2017 - Kouluvalmennus
Kansainvälisen tason puoliverisiä on Suomessa vain kourallinen määrä, mutta Prime Sporthorses tuntuu hankkivan ja kasvattavan niitä jatkuvalla syötöllä. Tänään pääsin pitämään ryhmävalmennusta, jossa valmennettiin laatuarvosteluihin tähtääviä hevosia kisatauon jäljiltä. Hannover-orien Sniperin sekä Uniten lisäksi mukana oli suomalaisittain mukavaa katseltavaa fwb-ori Liberationinin toimesta. Lämmittelyiden päätteeksi aloitimme herättelemään hevosia temponvaihteluilla lähinnä ravissa ja siinä ohella myös hieman käynnissä, ja etenkin Unite-ori reagoi välittömästi ratsastajan apuihin ja askelten pituus vaihteli hyvin. Hevosista vanhimmainen, Sniper, aloitti valmennuksen lungimmin, eikä oria olisi alun takeltelun vuoksi uskonut GP-tason kouluhevoseksi, mutta kokenut kisakonkarikin sai tuulta purjeisiinsa toistojen myötä.

Pääharjoituksina valmennuksessa toimivat puoli- ja täyspiruetit, joita lähdettiin toteuttamaan kentän keskipisteessä aloittaen tehtävän kääntymällä halkaisijalle ja vaihtamalla lopuksi piruetin jälkeen suuntaa. Suomalainen puoliverinen Liberation pääsi ensimmäisenä tehtävään kiinni ja oria täytyy kyllä kehaista sen tehokkaasta laukkatyöskentelystä. Puolipiruetti taittui helposti ja matka jatkui sujuvasti laukassa ja päättyi uralle rentoon käyntiin ja uudestaan oman vuoron odotteluun. Toisena uinuvia taitojaan lähti herättelemään Unite, jonka ainoaksi ongelmaksi muodostui isokokoiset liikkeet ja niiden tuoma hankaluus pitää takapää keskipisteen päällä, mutta parin lämmittelytoiston jälkeen ja käskytettyäni ratsastajaa antamaan paremmin tukea ulkopohkeella myös tämä ratsukko suoriutui hommasta kiitettävästi.

Viimeiseksi vuoroaan oli jäänyt odottelemaan Sniper, jota olin käskenyt kuitenkin liikuttaa aktiivisesti odottelusta huolimatta. Lähes ulkomuistista tehtävät vetäneeltä orilta olisin toivonut hieman ponnekkaampaa liikettä, mutta hevonen oli tosissaan päättänyt ettei tänään huhkittaisi turhia. Muuta moitteen sijaa suorituksissa ei ollut edes kokonaisen piruetin osalta, mikä sujui hyvin myös kahdelta muulta hevoselta. Sovimme samalle kolmikolle pari uutta valmennusaikaa tuleville viikoille, jotta niistä saataisiin arvostelutilaisuuksissa kaikki irti.


17. toukokuuta 2016 - Ratsastajan kootessa ruunikon puoliveriorinsa laukan tuntui kuin hevonen olisi leijaillut aloillaan liikkeen suuntautuessa ylöspäin. En voinut kuin ihastella haltioituneena ratsukon hioutunutta yhteistyötä ja hevosen hyvää työskentelyhalua uskomattoman pehmeän näköisten liikkeiden lisäksi. Tehtäväksi antamani laukanvaihdot tapahtuivat kuin nappia painamalla ja puolipiruetit olivat saumattoman sulavia ratsastajan ohjatessa hevosta huomaamattomilla avuilla. Ainoa asia mikä ratsukon menossa pisti välillä silmään oli Lennin jännittynyt niska, joka kuitenkin rentoutui ratsastajan pitäessä kevyttä ohjastuntumaa ja liikuttaessa hevosta rennoin ottein. Väliin otettiin aina lyhyitä pätkiä vapaata käyntiä, jotta hevonen saisi ojentaa kaulaansa ilman koottuja asentoja. Tämän päivän valmennus sujui pitkälti laukkaharjoitteiden parissa ja kaiken kaikkiaan parannettavaa oli vain vähän. Kokeneen kisahevosen ja pitkään yhdessä toimineen ratsukon kyllä tunnisti jo kaukaa.


9. elokuuta 2015 - Vanhoja hevosia siirtyy eläkkeelle huimaa vauhtia, joten uutta verta on saatava talliin sitä mukaan, jottei tekeminen lopu kesken. Tänään Prime Sporthorsesin hevoskaarti kasvoi kahdella Faconden kasvatilla, suomalainen puoliveriorilla sekä trakehner-tammalla. Lenniksi kutsuttu ori, oikealta nimeltään Lost Liberation F, tulee palkitusta ja menestyneestä, koulupainotteisesta suvusta. Lenni on luonteeltaan hyväntahtoinen ja lauhkea, mutta tämä osaa olla myös haastava ja itsepäinen kunhan tämän sisällä roihuava liekki syttyy. Trakehner-tammaa kutsutaan puolestaan Jellyksi, mutta virellisesta nimeltään tämä on Jewelthief F. Kaunis raudikko tamma on luonteeltaan hieman hankalempi kuin Lenni, muttei kuitenkaan missään nimessä mikään ilkeä hevonen. Tamma vaatii vain selkeät sävelet toimiakseen kunnolla. Hevoskaksikko saa aluksi totutella uuteen kotitalliinsa, minkä jälkeen näitä aletaan pikkuhiljaa treenaamaan kisakuntoon.

Ulkoasu © NM. | Ulkoasun kuva © BDRS | virtuaalitalli / virtuaalihevonen | s-posti