virtuaalitalli      Kototalli a sim-game stable
Pääsivu Hevoset Toiminta Kuulumiset

Kuulumisia tallikäytäviltä

10. helmikuuta 2018 » Kuulumisia puolen vuoden edestä / Jonna

Elossa ollaan, vaikken olekaan antanut kuulua itsestäni! Kuulumisten jakaminen on jäänyt hälyyttävän vähälle, mutta loppuvuosi ja kulunut vuoden alku ovat olleet yhtä menoa ja meininkiä, mutta vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Syksyllä meillä oli TYH:n mestaruuskilpailut, joista täysiylläpidossa ollut Aaja-tamma pokasi itselleen juoksumestaruuden! Syysmestaruuksien jälkeen sekä Aaja että Paro ja Eetos palasivat takaisin viralliselle kotitallilleen ja pääsimmepä eroon myös hirmu-Iivosta! Okei, kehitystä saatiin kahjon puoliverisen kanssa enemmän kuin uskalsimme toivoakaan ja talli kyllä kieltämättä tuntui kolkon autiolta orin räiskyvän persoonan loistaessa poissaolollaan. Iivon jatkunutta esteuraa on ollut kuitenkin hieno seurata ja Pierre on startannut sen kanssa jo 130 cm:n radoilla.

Siinä missä ylläpitohevoset lähtivät vaihtoon, tapahtui muutoksia myös omassa hevospopulaatiossamme. Kototallin Aprakka kaupattiin Kadotettuihin Suomenhevosiin siitostammaksi ja paperilla tehdyn omistajanvaihdoksen lisäksi se on tarkoitus saada vielä tämän kuun aikana ihan virallisesti kuskattua uudelle kotitallilleen, kun varsan vieroitusikä koittaa. Ai, unohdinko mainita? Arma varsoi kauniin liinaharjaisen tammavarsan, joka nimettiin emälinjansa mukaan Kototallin Armakaksi. Janne löysi itselleen myös Poksun seuraajaksi uuden hevosen ja marraskuussa kolmivuotias Vekki-ori saapui tiluksille. Poksua melkein 10 senttiä matalampi ori vaikuttaa veikeältä ja innokkaalta hevoselta, joka tuntuu jo nyt sopivan Jannelle kuin nakutettu! Myös Reko oli pitkään haaveillut eläkkeelle jääneen luottoratsunta tilalle nuorta ratsua ja Tuiskulan tallilta hänelle löytyikin rävällä suomenhevosori Rikko.

Vuoden lopussa huomasin vasta lanseeratun Storytellers Cup -ratsastuskilpailun, joka koostui neljästä eri osakilpailusta. Poikien yllyttämänä päätin pistää itseni likoon ja ilmoitinkin itseni kokoonpanoon Tinan kanssa. Muutaman kuukauden aikana kasvoimme tamman kanssa tiiviisti yhteen ja Cupin aikana kohdattiin iloisia ja odottamattomia tilanteita. STC:n finaaliin meillä ei kuitenkaan ollut asiaa, sillä finaaliin kvaalautumiseen tarvittavat yhteisöpisteet jäivät meillä vajaiksi. Saimme kuitenkin Soinnin kanssa tunnustusta taipaleestamme ollen esterankingissa luokkamme toisina ja koulurankingissa kolmansina. Kokonaisrankingissa ylsimme toisiksi, mitä muistelen varmasti pitkään! Kuka kuitenkaan kehtaa lopettaa, kun on hyvä draivi päällä? En ilmeisesti ainakaan minä, viime vuonnakin järjestetty Tie Tähtiin -cup kisattaisiin myös tänä vuonna ja päätin lähteä koittamaan uudestaan onneani kyseisessä skabassa. Edellisellä kerralla kisasimme Herkon kanssa kouluratsastuksessa, tällä kertaa kulkupelikseni valikoitui nuorehko Sisu-ori.

Tammikuussa järkättiin myös vuoden ekat työhevosten mestaruuskisat ja siellä Vekki-ori yllätti kaikki ja nappasi voiton tottelevaisuusluokassa. Aprakan Armi-varsa sijoittui kyseisessä luokassa neljänneksi ja saimme katsella myös Pierren hevosten hienoa menestystä. Kisoissa nopeasti törmätessämme Pierre koitti myös kovasti antaa meille ylläpitoon jälleen uutta puoliverioria ja loppukuusta fiksunoloinen Kopeck asteli pihamaallamme, vaikka olinkin alkuun hieman skeptinen Pierren puoliverisiä kohtaan. Varasimme myös kolme muuta karsinapaikkaa ja maaliskun alusta alkaen niitä tulee täyttämään jossain välin hevoskasvattajaystävämme valitsemat hevoset.


16. heinäkuuta 2017 » Kisojen suunnittelua / Jonna

Pitkään tätä ollaan harkittu ja nyt saatiin vihdoin itseämme sen verran potkittua persuuksille, että hommaa saatiin myös vietyä eteenpäin; Kototallilla tullaan nimittäin elokuun alussa järjestämään avoimet lännenratsastuskisat! Aiemmin meidän tiluksilla on pidetty muutamat vain seuran jäsenille avoimet kisat, mutta tällä kertaa tartuimme härkää sarvista ja tulossa on Westernratsastusjaoksen alaiset yksipäiväiset kisat heti elokuun ensimmäisenä lauantaina. Ettei homma lävähtäisi kasaan heti alkumetreillä, päätimme heti alusta lähtien järjestävämme kohtalaisen pienimuotoiset kisat, joiden luokkakoot pidetään jaoksen sääntöjen puitteissa mahdollisimman pieninä. Luokkia otimme lopulta mukaan kuusi kappaletta ja valikoimme niihinkin mahdollisimman paljon vaihtoehtoja tuomaritarjonnan huomioiden. Tuomarit tulevat kisoihin seuran puolesta, itse emme kisoja tuomaroi, sillä starttaamme myös omilla hevosillamme kisoissa.

Perfektionistina mulla tulee olemaan paljon hommaa ennen varsinaista kisapäivää, sillä haluan kaiken olevan tip top kunnossa. Kentän pinta on möyhennetty kuntoon, vaikkei se koskaan älyttömän huonossa kunnossa ole ollutkaan ja kentän kupeessa olevalle laitumelle on suunniteltu aidattavaksi pieni siivu, jossa muutamat luokat järjestetään. Jossain vaiheessa täytyy hakea lähinnä trail-luokkaa varten estemateriaalia seuran varastolta, mutta muuten tarvikkeet löytyvät melko hyvin omasta takaa. Karjanajoluokkaan saamme lainata mullikoita naapurin tilalta, jonka väki on myös innoissaan järjestämässä kisoja tarjotessaan ja myydessään kisojen yhteydessä lähiruokaa. Kaiken valmistelun ohella täytyy toki myös harjoittaa omia ratsujamme, joista useampi kappale tullaan ilmoittamaan mukaan kisoihin.


15. huhtikuuta 2017 » Uusia hoidettavia / Jonna

Aiemmin mainitut uudet tulokkaat ovat nyt saapuneet talliin Iivon ja tallin omien hevosten seuraksi, mutta lisänä ja hieman lyhyemmällä varoitusajalla joukon jatkeeksi liittyy myös Partizansk Ionnyj! Mahtavaa saada lisäksi myös raskaampia kylmäverisiä, vaikka Paro-ori onkin vanhempiinsa verrattuna varsin solakka poika. Eiköhän tästä nuoresta herrasta saada kuitenkin leivottua työteliäs työhevonen.


5. huhtikuuta 2017 » Varsoja luvassa / Jonna

Ei ole hevosalanyrittäjän työt aina juhlaa ja kun siihen kylkeen lisätään kaikki muut aktiviteetit (koirat, kuntoilut ja muut työt), niin päivään kyllä tarvittaisiin pari ylimääräistä tuntia. Uudet tuulet puhaltavat näin huhtikuun kunniaksi Kototallin yksityispuolella, sillä Doze-ori lähti lentorahdilla Yhdysvaltoihin, jossa sitä on vastaanottamassa joku Birch Barkin työntekijöistä. Pitkään hoidossamme olleet ravihevoset Hetekka ja Rannikkojannu suuntasivat myös takaisin omistajansa tallille, sillä kummallakaan ei ole tähtäimessä isompia lähtöjä, joten aktiivinen treenaaminen on nyt jätetty taakse ja hevoset siirtyivät pääasiassa jalostuskäyttöön. Leasing-sopimuksella Kuuralehtoon yhden varsan ajaksi hommattu Utu-Valssi astutettiin pitempi tovi sitten Kuukarin Beetalla ja näin kantoajan loppupuolella tamma muutti orin omistajan hoiteisiin siihen asti, kunnes syntyvällä varsalla koittaa vieroitusaika. Viimeisenä saimme jättää hyvästit myös pienhevostamma Pikku-Roosalle, jonka varalle on myös luvassa myöhemmin jälkikasvua.

Ainoa talliin jäänyt yksityishevonen on siis Iivo-ori, joka on ottanut aimo harppauksia eteenpäin esteratsun uralla! Tästä orista emme vielä tahtoisikaan luopua, vaikka ensimetrit sen kanssa olivat yhtä taistelua ja vääntämistä pienistäkin asioista. Emme jää kuitenkaan aivan tyhjänpanteiksi, sillä Pierrellä on ollut jo pidemmän aikaan aikomus lähettää hoiteisiimme uusia hevosia. Aaja-ravuritammasta kerroinkin jo aikaisemmin ja se suuntaa meille tulevana viikonloppuna, minkä lisäksi jossain vaiheessa meneillään olevan kuukauden aikana saamme vieraaksemme työ- ja ravihevosenalun, Latokartanon Eetoksen sekä meillä jo tämän vuoden helmikuussa piipahtaneen Teerivaaran Piripintaan. Suomenhevosten lisäksi saamme myös kapasiteettinsa puolesta hieman tasokkaampaa seuraa ranskalaisen puoliveritamma Imprezan toimesta.


21. maaliskuuta 2017 » Kantakirjaustilaisuus / Jonna

21.03.2017 - Huh heijaa kun aika menee jouten, tuntuu kuin ihan vasta olisimme eläneet vuoden ensimmäistä kuukautta ja kohta ollaan jo huhtikuun puolella. Tällä hetkellä hommana on ollut kyydin hoitaminen criollo-ori Dozelle kyyti takaisin Yhdysvaltoihin kasvattajansa luokse ja tätä rempseää lännenhevosta tulee kyllä ikävä! Olemme käyneet orin kanssa sen ensimmäisissä kisoissa, joista on tullut tulijaisiksi myös parit ruusukkeet, ja Dozella onkin hyvät saumat pärjätä täyspäiväisenä kisahevosena myös rapakon toisella puolella, jossa lännenratsastus on huomattavasti isommassa roolissa, kuin mitä se täällä meillä pohjolassa on. Kovin tavoitteellisesti emme ole kuitenkaan nuorikon kanssa harrastaneet, vaan sen päivät ovat kuluneet rennosti maastoillen, välillä pyöröaitauksessa poiketen sekä naapurin nautojen kanssa paimennusta harjoitellen. Olemme Pierren kanssa hoitaneet matkajärjestelyjä kuntoon ja meidän tehtävämme olisi vain kuskata hevonen Yhdysvaltoihin lähtevään koneeseen, jota olisi sitten vastassa joku Birch Bark Ranchin henkilökunnasta. Tulevana viikonloppuna pojat saisivat kuskata Dozen ensin Etelä-Suomeen, josta se laitettaisiin sunnuntaina koneen kyytiin. Automatkoihin hyvin tottuneena ja myös kerran lentäneenä Dozen matka menee varmasti kaikin puolin hyvin ja samaan kyytiin oli lähdössä muutama muu kisahevonen etelästä, jotan aivan yksin ei matkaa tarvitsisi tehdä.

Dozen lähtö ei kuitenkaan helpota työtaakkaamme, sillä orin paikan tulee täyttämään nelivuotias ravuritamma Aaja KAS, joten arki tulee olemaan varmasti yhtä tapahtumarikasta kuin aina aikaisemminkin! Aaja-tamma on juossut ihan mukiinmenevästi ikäänsä nähden, ja meillä ollessaan sen kanssa on tarkoitus hio vielä pieniä juttuja kuntoon ravissa ja kohottaa yleiskuntoa, mikä on näin talvena tehty näppärästi lumen tuoman vastuksen avulla. Pari Pierren ravihevosta meillä on entuudestaankin täysihoidossa, mutta näiden vanhempien, jo kisauransa ainakin lähes pakettiin saattaneiden hevosten ohella on mukava saada talliin myös nuorta verta, jonka myötä pääsemme harrastamaan raviurheilua myös hieman tavoitteellisemmin. Tässähän meinaa itsellekin puskea ravihevoskuume päälle, täytynee vinkata Jannelle asiasta - hän kun on aina suin päin ostamassa kaikki vastaan tulevat hevoset omiin hoiteisiinsa.

Yksityishevosten lähtiessä ja uusien saapuessa tilalle myös tallin omien hevosten kanssa on jotakin tapahtunut sitten viime kirjoituskerran. Päällimmäisenä on varmaan mielessä suomenhevosten kantakirjaustilaisuudet, johon ilmoitimme Aprakan, Oprakan, Voluutin ja Poksun sekä Pierren hevosista myös Pikku-Roosan, joka on nyt meillä majaillut. Voluutin kanssa lähdimme lähinnä kokeilemaan mitä tuomarit sanovat ja hylkyhän sieltä tuli odotetusti, sillä ori ei vastaa nykysuomenhevosen rotumääritelmän mukaisia värisääntöjä. Pikku-Roosalla ei muuten vain riittänyt pisteet palkintoon yrittäessämme kantakirjata Pierren hevosta pienhevossuunnalle. Poksu menestyi kuitenkin hyvin ja se kantakirjattiin kolmannella palkinnolla sekä 69 yhteispisteellä. Työhevossuunnalle tyrkytetyt Aprakka ja Oprakka pärjäsivät myös hyvin ja molempien tyyppileimoja kehuttiin, ja Aprakka palkittiin toisella palkinnolla ja sen emä kolmannella jääden vain parin pisteen päähän tyttärestään. Kantakirjapalkinnon lisäksi Poksua käytiin näyttämässä myös suomenhevostan maaliskuun laatuarvostelutilaisuudessa, josta liinaharjakkomme lähti kotiin ensimmäisen palkinnon kera! Parit porkkanat piti kyllä kotona antaa hyvästä käytöksestä ja menestyksestä.

Hakusanat: #bbdzossancai, #aajakas, #kototallinaprakka, #hirttivaaranoprakka, #etvoluutti, #ilonpoksu, #hiidenpikkuroosa


16. maaliskuuta 2017 » Westernkurssi / Jonna

Jereltä oli kyselty mahdollisuudesta westernkurssin järjestämiseen meidän toimesta, joten täytyihän haasteeseen tarttua kaksin käsin kiinni, vaikkemme ole aiemmin juurikaan ihmisille tarjonneet koulutusta. Englantilaiseen ratsastuksen opetusta tarjoava ratsastuskoulu halusi kuitenkin tarjota asiakkailleen myös aina välillä jotakin uutta tapahtumien muodossa ja näin huhtikuun puolella se jotain olisi kurssi lännenratsastuksesta. Kysely tuli melko viime tipassa, joten kurssin valmisteluun kului unettomia öitä ja kiireellisiä päiviä. Tarkoituksena oli pitää varsinaiset teorialuennot lyhykäisinä ja asioita opetettaisiin pitkälti käytännön kautta. Kurssille oli otettu yhteensä kymmenen henkilöä, jotka oli jaettu kahteen viiden hengen ryhmään. Lauantaina molemmat ryhmät pääsisivät lännenratsastuksen alkeiskurssille, jossa harjoiteltaisiin pääasiassa hevosen ohjausta. Sunnuntaina toisella tunnilla molemmat ryhmät pääsisivät kokeilemaan myös hieman haastavampia tehtäviä omien taitotasojensa mukaisesti.

Perjantai-iltana pakkasimme tarvittavia tavaroita autoihin ja koska kyseisellä ratsastuskoululla ei ollut yhtään kurssikäyttöön soveltuvaa hevosta, lastaisimme omasta tallistamme viisi lauhkeaa ja hyvätapaista ratsua heti huomenaamuna kuljetusautoihin ja kuskaisimme pariksi päiväksi hieman etelämpään. Mukaan lähtisivät Veikan molemmat hevoset sekä Veikka itse yhdeksi kurssin vetäjäksi, Milon punaraudikko quarter-tamma, Janin pienikokoinen Winka-neiti sekä Kirppu-ruuna ja sen omistaja Janne. Hännänhuippuna mukaan lähti myös Oprakka, jota käytettäisiin maastakäsittelyharjoituksissa. Pääsin itse yöpuulle vasta myöhään perjantaina, joten seuraavana aamuna Janne nousi ruokkimaan hevoset ja tarkistamaan kaiken olevan ok yön jäljiltä. Matkaan lähtevät hevoset hän otti pihatoista talliin, josta saimme ne nopeasti talutettua kahteen hevoskuljetusautoon. Janne hyppäsi auton rattiin ja itse istuin hänen viereen pelkääjän paikalle otettuani vielä aamulla nopeasti pakkaamani oman tarvikelaukkuni matkaan. Veikka istui toisen auton rattiin ja lähdimme ajelemaan kohti määränpäätä.

Tallilla meitä oli ottamassa vastaan erittäin pirteän oloinen omistajatar sekä tallimestari, jotka itsekin tuskin malttoivat odottaa pääsevänsä näkemään erityylistä ratsastusta, kuin mihin he olivat aikaisemmin tottuneet. Talutimme hevoset alkajaisiksi niille varattuihin karsinoihin, joihin kukin asteli hyvillä mielin automatkan päätteeksi. Kävimme tallin omistajan kanssa aluksi kurssin sisältöä lävitse purkaessamme samalla muita tavaroita autoista. Kivenheiton päässä tallista oli kesäisin leirimökkinä toimiva rakennus, johon saimme roudata omat kamamme säilöön - samalla mökki toimisi myös asuinrakennuksenamme nämä tämän yhden yön ajan. Tallin omilla hevosilla oli melko pitkälti tänään vapaapäivä, joskin yksi ratsastuksenohjaajista kävisi vetämässä pari maastolenkkiä, jotka eivät kuitenkaan meidän toimintaamme haittaisi.

Kurssille osallistuneet henkilöt alkoivat hiljalleen valumaan paikalle ja pidimme poikien kanssa ensin lyhyen luennon lännenratsastuksesta esiteltyämme ensin itsemme. Kerroimme myös viikonlopun sisällöstä ja kyselimme myös osallistuneiden ratsastustaustasta ja mahdollisesta aiemmasta kokemuksesta westernhevosten parista. Teoriapohjaa oli muutamalla henkilöllä hiukan, mutta lähdimme oikeastaan jokaisen kanssa nollasta. Kaksi viiden hengen ryhmää lähtivät tämän päätteeksi omille teilleen, kun Veikka lähti vetämään toiselle ryhmälle Panko-orin kanssa maastakäsittelyohjausta maneesiin ja loput jäivät minun kanssa talliin, jossa harjoiteltaisiin ennen satulaan nousua hevosen varustamista. Hevosen hoidon kanssa kenelläkään ei ollut minkäänlaista ongelmaa, mutta varusteiden kanssa kävimme Jannen kanssa auttamassa, sillä vähäisillä remmeillä varustetut suitset sekä satulavyön kiinnitys aiheuttivat hieman päänvaivaa.

Maastakäsittelytuntia en itse ehtinyt seuraamaan, mutta Veikalta kuulin jälkikäteen, että homma oli kiinnostanut katsojia ja sujunut varsin mukiinmenevästi. Veikka oli pohjustanut tuntia näyttämällä ensin itse esimerkkiä Oprakan kera - tamma seisoi tyynesti hänen vierellään, eikä yrittänytkään tehdä mitään, mitä siltä ei pyydetty. Maastakäsittelyharjoitukset aloitettiin ensin talutusharjoituksina, joiden aikana Oran punavalkoiseen naruriimuun kiinnitettiin noin parin metrin mittainen liina. Tehtävinä toimivat seuraaminen, pysähdys eri mittaisilla ajoilla, peruutus sekä ihmisen väistäminen mahdollisimman vähällä paineella riimuun ja elekieltä käyttäen. Ora seurasi Veikkaa hyvin pitkällä narulla, pysähtyi kun hänkin pysähtyi ja malttoi olla aloillaan tarvittavat ajat. Tamman ollessa pysähdyksissä Veikka kiersi tätä narua löysällä pitäen puolelta toiselle, minkä aikana hevosen myös kuului pysyä aloillaan. Peruutuksissa ja väistöissä tamma kunnioitti hyvin ihmisen omaa tilaa.

Kun demonstraatiot oli näytetty, oli ryhmän aika kokeilla oppimiaan asioita käytännössä. Aluksi monella tuntui olevan liian vähän uskallusta löysätä narua tarpeeksi, vaan painetta annettiin jatkuvalla syötöllä. Liian arasti liikkeelle lähteneet oppilaat eivät myöskään saaneet heti Oran kunnioitusta osakseen, joten tamma ei muun muassa reagoinut heidän elekieleen kovin sulavasti. Toistojen kautta kärsivällinen tamma kuitenkin älysi mitä siltä haettiin, ja etenkin seuraamis- ja pysähtymisharjoitukset sujuivat hyvin. Käyntiä mentäessä Veikka heitti myös ilmoille tehtävän, jossa omaa tempoa tulisi vaihdella ja hevosen tulisi vastavuoroisesti mukautua siihen. Oprakka yritti luistaa etenkin nopeatempoisemmasta menosta, mutta suostuttelun päätteeksi antoi aina herkästi periksi. Peruutusharjoituksissa Veikka oli opastanut tekemään itsestään mahdollisimman ison näköisen ryhtiä parantaen ja kävelemään hevosen takapäätä kohden hieman oman puolen etujalkaan tähdäten. Jos hevonen ei parin askeleen jälkeen reagoinut ihmisen liikkeeseen, pystyi pyyntöä tehostamaan antamalla hieman painetta narulla. Veikka oli myös erityisen tarkka siitä, että paine vapautettiin heti, kun hevonen reagoi käskyyn. Väistäminen toimi samoilla periaatteilla, mutta hevosta kohden käveltiin hieman eri suunnista siten, että se kuitenkin pystyi huomaamaan ihmisen aikeet.

Ensimmäisen maastakäsittelyohjauksen aikana ehdimme itse käydä hevosten varustamisen lävitse. Olin tuonut paikalle erityylisiä suitsia ja muita varusteita, jotka kaikki eivät ensiyrittämällä menneet kaikille jakeluun. Kun Veikka oli saanut ensimmäisen tuntinsa päätökseen, koitti ryhmien vaihto ja toistimme ensimmäiset opetustuokiomme toistamiseen - tällä kertaa vain uudelle yleisölle. Parin tunnin alkurykäyksen jälkeen me ohjaajat ja toisen ryhmän henkilöt kävimme heittämässä vain jotain pientä suuhumme ennen ensimmäistä ratsastustuntia, mutta toinen ryhmä sai pitää pidemmän paussin odotellessaan vuoroa. Monet heistä tosin valuivat myös maneesiin seuraamaan tunnin pitoa katsomosta. Oprakka sai tässä välin vetää myös huilia ja se pääsi meille varattuun tarhaan heinäkasan äärelle muiden viiden hevosen päästessä tai joutuessa nyt työskentelemään.

Ensimmäisen varsinaisen ratsastustunnin aikana minä sain puolestani ottaa ohjat käsiini ja vetää ensimmäisen hevosen selästä käsin suoritetun koulutushetken. Veikka ja Janne toimivat apukäsinä ja kävivät tarvittaessa näyttämässä asioita kädestä pitäen kurssilaisille. Alkulämppien aikana harjoittelimme vauhdin säätelyä ja tietenkin löysällä ohjalla ratsastusta ja ohjaamista, mikä tuntui monesta aluksi oudolta. Hevosilla käytettiin nivelkuolaimia, joten ohjia pidettiin kaksin käsin; heti ei siis tarvinnut heittää toista kättä lähes toimettomaksi. Englantilaisesta tyylistä poiketen lännenratsastuksessa ohjataan käännökseen nähden ulko-ohjalla, mutta periaate on sama; hevonen väistää ärsykettä. Pyysin kurssilaisia tarvittaessa liioittelemaan ohjasotteiden kanssa aluksi, jotta niiden käytön huomaisi helpommin. Harmo yritti kovasti laiskotella ja jatkoi itsepintaisesti uralla, joten käskin tämän ratsastajan tehostamaan käännöstä hakemalla sisäohjalla kuolaintuntuman. Hevosen reagoitua käskyihin tuli paine hellittää. Hyväkäytöksinen Winka puolestaan toimi hyvin pelkällä kaulaohjauksella, mutta sen ratsastaja antoi välillä ristiriitaisia ohjasapuja, joten pyysin häntä aina selvästi löysäämään ulko-ohjaa ja viemään sitä kaulaa kohden sekä sisäohjan siitä selvästi pois päin. Kun uudenlainen ohjaustapa iskostui ratsastajien päähän, alkoi meno näyttää ainakin näin käynnissä varsin sujuvalta.

Liikkeellelähdöt sujuivat moitteettomasti, sillä niissä ei ollut juurikaan uuden opettelua. Tehdyissä pysähtymisharjoituksissa useampi henkilö tuntui rutiininomaisesti kiristävän ohjia, mihin hevoset toki vastasivat pysähtymällä. Halusin kuitenkin kaikkien suorittavan onnistuneita pysähdyksiä ainoastaan vatsalihaksia rutistamalla ja viemällä jalkojaan eteenpäin, eli satulassa tuli erään ratsastuksenohjaajani mukaan ottaa sellainen harrikka-asento. Pikapysähdyksen olisi saanut tehtyä päästämällä ilmoille vielä kuuluvan "Hooo!" -äänähdyksen, mutta jätimme tämän toiseen kertaan, etenkin Connyn isoissa liikkeissä keikkuvalla ratsastajalla oli haasteita saada pidettyä pysähtymiseen vaadittua asentoa lähinnä raviaskelluksessa. Perusjuttujen luoviuduttua ratsukot pääsivät yksi kerrallaan pujottelemaan kartioita ravissa, mikä vaatisi tarkkaa ohjausta sekä tarvittaessa vauhdin säätelyä käännösten mukaan. Kirppu-ruunalle tämä oli tuttua juttua ja se puikkelenti kartioiden väleistä ilman että ratsastajan täytyi edes tehdä juuri mitään. Myös Lina oli ollut koko tunnin ajan tuttuun tapaansa vuorovaikutteinen ja tehden lähes automaattisesti halutut asiat. Harmokin oli saanut alun unisuuden jälkeen hieman vipinää kinttuihin, mutta ohjausta sillä piti aina välillä tehostaa kuolaintuntuman ottamalla.

Ensimmäinen tunti oli ja meni ja ykkösryhmä pääsi paljon uutta oppineina ja uusiin hevosiin tutustuttuaan valmiiden pöperöiden pariin. Meidän täytyi vielä heti malttaa mielemme, sillä heti perään tuli toisen ryhmän vuoro. Tunnin sisältö pysyi samana ja pari henkilöä tiesivätkin jo teoriassa, mitä tuleman piti. Harmo oli vironnut ensimmäisen käsittelyn avulla hyvin ja lähti aivan toisenlaisella energialla toisen tunnin tiimellykseen. Conny oli hieman malttamaton ja se kyllä reagoi etenkin eteenpäin komentaviin käskyihin, kun taas lopput kolme hevosta ottivat mielellään tässä välin pidemmät käyntipätkät. Etenkin Linan ja Kirpun uusilta ratsastajilta nähtiin hyviä suorituksia, mutta hevoset tuntuivat aloittavan annetut tehtävät muistin varassa, eivätkä välttämättä edes ehtineet odottaa ratsastajien käskyjä. Toinen tunti kului nopsasi ja pian koitti sekä hevosille että myös meille kouluttajille ansaittu huilitauko. Hevosten huolto tuli kuitenkin ensin varmistaa, ennen kuin pääsimme täyttämään vatsamme maittavalla kotiruoalla. Ilta kului lähinnä niitä näitä raataillen ja seuraavana päivänä pidettäisiin vielä ennen kotiinpaluuta yksi tunti, jonka aikana Janne ottaisi vetovastuun itselleen.

Seuraava päivä alkoikin mukavissa merkeissä maittavan aamiaisen parissa ja etenkin Janne ja minä meinasimme jäädä notkumaan turhankin pitkäksi ajaksi pöydän äärelle. Veikka oli onneksi malttanut sanoa ei isommille houkutuksille, joten hän oli jo valmistelemassa päivän ohjelmaa. Ensimmäisen ryhmän siirtyessä ratsaille saivat joutilaana olijat halutessaan käydä vielä koettelemassa taitojaan maastakäsittelytehtävissä Oran kanssa, mitä Veikka meni sitten valvomaan ja opastamaan. Janne puolestaan seisoa tönötti tänään maneesin keskellä ja jakeli ensimmäisen ryhmän ratsastajille ohjeita. Itse kävin kiristämässä parille henkilölle vyöt ja antamassa vielä pikakertauksen ohjien käytöstä. Tänään ohjasu sujuikin jo varsin mairittelevasti ja hevoset liikkuivat ainakin suurin piirtein sinne, minne niitä pyydettiinkin. Vauhdin kanssa oli taas erimielisyyksiä, kun Winka ja Harmo matelivat mieleistään vauhtia. Loput hevoset kulkivat ainakin lähes mallilleen kurin ja nuhteen pelossa. Tänään tehtävänä oli nopeat pysähdykset ja laukkaympyrät, joilla harjoiteltaisiin rauhallista työskentelylaukkan lisäksi vauhdikkaampaa menoa.

Conny oli päivän harjoituksissa erittäin pirteä ja innokas työskentelijä ja ratsastajansa päästäessä ilmoille napakan "Hoo!" -komennuksen pysähtyi se kuin seinään. Ratsastaja ei ollut varoitteluista huolimatta valmistautunut näin yllättävään muutokseen vauhdissa, ja hän löysikin itsensä tamman kaulalta kivuten sieltä takaisin satulaan. Laiskemmille ratsuille piti välillä muistuttaa ohjastuntuman avulla mitä niiltä haettiin, jos äänikomennus, vatsarutistus ja harrikka-asento eivät yhdessä toimineet. Janne kuitenkin muistutti käytettävän äänikomentoa vain tarvittaessa, jotta hevoset eivät kyllästyisi siihen. Käynnissä ja ravissa tehdyt pysähdykset sujuivat lopulta jokaiselta ratsukolta, vaikka tasapainoa saikin itse kukin korjailla aina välillä. Laukkaympyröillä Janne arvioi laukan tasaisuutta sekä hevosen asetusta ja askeleen rentoutta. Ympyrän kokoa tuli myös säädellä vauhdin mukaan siten, että työskentelylaukassa koko olisi pienimmillään. Rento laukka sujui hyvin myös Harmolta ja Winkalta, joista irtosi kuitenkin myös nopeatempoisempaa askellusta. Kirppu vilkuili jatkuvasti Jannen suuntaan kuin odottaen käskyjen tulevan häneltä eikä ratsastajaltaan, joten ruuna oli tällä erää hieman haastavampi ratsastettava. Lina puolestaan teki mitä käskettiin, muttei antanut mitään ilmaiseksi.

Toisen päivän ensimmäisen tunnin jälkeen tuli ryhmän vaihto ja pidimme vielä toiselle porukalla samanlaisen tunnin sisältöineen. Jokainen sai alleen onnistumisia mutta myös parannettavaa jäi. Hevosten hallinta oli välillä etenkin laukassa hakusessa ja hevoset luottivat tällaisissa tilanteissa monesti muistiinsa ratsastajiaan sen isommin kuuntelematta. Kiinnostusta kurssia kohtaan oli kuitenkin enemmän kuin aiemmin odotimme, joten meiltä kyseltiin jo ennen ensimmäisen loppumista mahdollisuuksia uuden koulutustilaisuuden järjestämiseen vielä saman vuoden aikana. Mitään varmaa emme kuitenkaan uskaltaneet lyödä lukkoon muiden kiireidemme vuoksi, mutta emme heti tyrmänneet ideaa täysin, vaan pohtisimme ajatusta paremmalla ajalla.


17. joulukuuta 2017 » Uusi täysihoitohevonen / Jonna

Pierren omistamalta karjatilalta Yhdysvalloista Suomeen Polar Night Ranchille myyty criollo-ori Dzos Sancai jouduttiin ikävä kyllä palauttamaan takaisin kasvattajalleen lapissa sijaitsevan tallin lopettaessa toimintansa. Meidän rooli tässä hevospalautuksessa oli se, ettei nelivuotiasta hevosta lähdettäisi heti uudestaan kuskaamaan valtameren taakse, vaan eilen illalla lähdimme vielä hieman pohjoisemmaksi omalta leveyspiiriltämme, pysähdyimme yöksi Rovaniemen uudelle hotellille ja haimme Dozen heti aamusta kuljetusautoon ja lähdimme huristelemaan takaisin kotiin. Matkan varrella teimme useita pysähdyksiä tarkastaaksemme nuoren hevosen fiilikset, jotka olivat onneksi koko matkan ajan oikein korkealla, kun edessä roikkui täpötäysi heinäverkko. Kototallin pihaan saavuttuamme ja hevosen autosta purettuamme katseli se hieman ihmeissään uuteen paikkaan jouduttuaan, mutta hörähteli kuitenkin varsin pian tuttavalliseen sävyyn tarhoissa oleville hevosille. Kuljetussuojat saivat lähteä jaloista ja talliloimen päälle laitettiin vielä kevyt toppaloimi, sillä pakkasta oli auton mittarin mukaan ollut kylän pinnassa päälle kymmenen astetta ja navakka tuuli teki siitä entistä purevamman tuntuisen. Doze talutettiin ensin vapaana olevaan tarhaan, josta se saisi tutustua naapuritarhoissa oleviin hevosiin ja vasta myöhemmin miettisimme sille sopivan karsina- tai pihattopaikan. Orin takaisintulo kasvattajalle oli tullut melko yllätyksenä, joten mekään emme sen kummemin olleet ehtineet varautua uuden hevosen tuloon. Näin sydäntalvisin ulkopuolisia hevosia harvoin on isoa määrää, joten tilaa kuitenkin olisi yllin kyllin.

Muuden meidän arki on mennyt melkolailla tavalliseen tapaan, eikä mitään yllätyksiä ole tullut. Oprakka-tamma varsoi suloisen tammavarsan (mikä ei sinällään ollut yllätys mutta erittäin odotettu tapahtuma), hevosilla on kilpailtu rauhalliseen tahtiin, eikä Incognitokaan ole ollut yhtään hassumpi tapaus, vaan sen kanssa on jopa saatu otettua edistysaskelia ja helmikuun alussa siintäisi orin kanssa ensimmäiset estekisat Pierren kilpailukeskus Reiterin tiloissa! Vielä on kuitenkin pientä hiottavaa, mutta meillä onkin kisoja ajatellen etulyöntiasema, sillä saimme ilman muuta luvan käyttää Reiterin tiloja hyödyksemme myös ennen kisoja, kunhan vain niitä ei ole varattu muuhun käyttöön. Tämän kuun sujahtaakin varmasti jouten hevosia valmistellen ja loppupuolella siintävät myös Työhevosyhdistyksen mestaruuskilpailut, joista toivomme jälleen hyvää menestystä. Omien hevostemme lisäksi käymme poikien kanssa ohjastamassa myös Pierren työhevosia, sillä hänen hevosmäärän kanssa apukädet ovat varmasti enemmän kuin tarpeen.


5. tammikuuta 2017 » Tavallista arkea / Jonna

Tänään oli hevosten liikutuksen kannalta varsin kepeä päivä, kun etenkin suurimmalle osalle yksityishevosista oli merkitty viikkokalenteriin vapaapäivä tai korkeintaan juoksutusta tai vaihtoehtoisesti irtohypytystä. Tallin vakioasukkaille jäikin tänään enemmän aikaa, mutta koska häärin paikan päällä yksikseni, oli hommaa kuitenkin ihan riittämiin. Janne tulisi myöhemmin liikuttamaan omat hevosensa ja illan päälle käyttäisimme vielä juoksuttamassa koiria metsäautoteillä. Itse tuskin jaksamme lähteä jalkaisin liikkeelle, joten todennäköisesti joko satuloimme hevoset tai valjastamme Oprakan reen eteen ja otamme matkan ajan vain rennosti koirien telmiessä nietoksissa.

Ensimmäisenä hommana oli hakea Tikitti pois pihatosta ja hoitaa treenikuntoon. Suuntasin tallikäytävää pitkin tallin yhteydessä olevaan pihattorakennukseen, jossa sain vastaani kaksi uteliasta silmäparia; Poksun ja Kirpun. Jouduin siis sittenkin hakemaan orin pihalta asti, sillä pakkaskelit eivät tätä herraa tuntuneet haittaavan sen piehtaroidessaan antaumuksella hangessa. Hieman nyrpeästi Tikki antoi ensin itsensä kiinni, mutta leppyi kuitenkin harjauksen aikana antaessani tälle ylimääräisiä rapsutuksia. Varustin orin tämän westernvarusteilla, eli allrounder-lännensatulalla ja turparemmittömillä suitsilla. Kiristelin vyön vielä sopivan mittaiseksi ennen selkään kipuamista ja suuntaamista kohti metsäpoluille. Orin kanssa tehtäisiin tänään leppoisa maastolenkki, sillä eilen Jalle oli vetänyt hevosensa kanssa kuulemma kovemmat treenit.

Tikki liikkui leppoisasti pehmeää ja hidasta ravia, jossa oli erittäin miellyttävä istua. Ori totteli myös kaulaohjausta mukisematta, joten ohjastuntumaa ei tarvittu, vaan hevonen sai kulkea kaula pitkällä, mistä se oli kiitollinen. Tiet olivat paikoittain melko liukkaita, mutta muutamissa kohdissa otimme pätkät rauhallista ja lyhyttä työskentelylaukkaa. Orin pehmeissä liikkeissä oli kyllä mukava tehdä matkaa, sillä istuntaa oli helppo pitää yllä. Pysähdyimme maneesin luona ja laskeuduin orin satulasta taluttaen sen sisälle rakennukseen. Tikki sai odotella tovin aloillaan kasatessani pientä esterataa seuraavaa ratsutettavaa varten, ja se päästikin pari syvää huokausta mittaillessani askelvälejä ja suunnitellessani esteitä. Ori lähtikin innokkaasti uudestaan liikkeelle kivutessani takaisin sen satulaan ja lähtiessämme takaisin tallille päin.

Olin juuri saanut hoidettua Tikitin maastoreissun päätteeksi pihattokuntoon, kun kuulin jo Viivin vaativan kutsun. Tamma odotti pihaton ruokintapöydän kupeessa valmiina töihin pääsyä. Pujotin tammalle punaisen naruriimun ja talutin hevosen tallikäytävälle hoidettavaksi. Harjailin hevosen läpikotaisin ja kavioista irrotin kenkien väliin kiilautuneet jäiset lumipaakut, joita tamma ei kuitenkaan ilmeisesti ollut edes hoksannut, vaikka se yleensä on tarkka jaloistaan. Harjauksen päätteeksi asettelin Viivin selkään suloisen värisen estehuovan ja sen päälle puhtauttaan kiiltelevän estesatulan, jonka Jere oli viime sunnuntaina kuurannut edustuskuntoon. Jalkoihin vielä suojat ja päähän englantilaissuitset messinkikuolaimella ja olimme valmiita lähtöön.

Suuntasimme Viivin kanssa maneesille, jossa olin aikaisemmin käynyt laittamassa muutamia pieniä esteitä pystyyn. Metrin radoille taipuva tamma saisi harjoitella tänään matalemmilla korkeuksilla, sillä hioisimme lähestymisiä kuntoon, sillä säännöllisiä estetreenejä ei ole ollut mies muistiin. Viivi liikkui maneesiin astuessamme tohkeissaan huomatessaan kasaan kyhäämäni viritykset. Kuuliaisena hevosena se kuitenkin kuunteli myös antamiani käskyjä ja ravaili ensitöikseen uraa pitkin rennosti mutta tarmokkaasti. Aloitimme treenin keveästi maapuomeilla, joiden yli Viivi asteli erittäin tarkasti. Ohjasin tamman puomien jälkeen laukassa ensimmäiselle pienelle esteelle, myötäsin lyhyesti ja hevonen hyppäsi ristikon ylitse kevyesti. Isommilla esteillä pyysin Viiviltä hieman tarmokkaampaa laukkaa ja myötäsin itse vahvemmin. Parit laukanvaihdot jäivät matkan varrella tekemättä ja esteille lähestyminen vastalaukassa oli välillä haasteellista, mutta Viivi osasi onneksi käskystäni vaihtaa laukan myös esteen päällä, kun ei ollut sitä sileällä malttanut vaihtaa.

Olimme juuri lopettelemassa Viivin kanssa Jannen saapuessa maneesille Kinaasi ratsunaan. Kävimmekin heittämässä yhdessä vielä lyhyen jäähdyttelyreissun maastossa, jossa Nasu pääsi kuitenkin päästelemään minkä kavioistaan pääsi. Viiviä ei irrottelu enää kiinnostanut, vaan se kulki rauhallisesti haluamassani askellajissa. Palailimme pikkuhiljaa takaisin tallille, jossa Janne juoksutti ratsuaan vielä tovin pyöröaitauksessa itse taluttaessani hevoseni jo talliin, jossa riisuin varusteet, harjailin hevosen kuntoon ja tarkistin vielä kaviot ja tunnustelin jalat tarkistaen kylmäyksen tarpeen. Jalat eivät tuntuneet normaalia lämpimämmiltä, sillä olimme jo paluumatkalla kahlailleet reilu viisitoista minuuttia hevosten polviin asti yltävässä hangessa. Talutinkin Viivin takaisin pihattoon fleeceloimi päällään ja nakkasin hevosille vielä heiniä ruokintapöydälle ennen kiiruhtamistani tuvan lämpöön ja ruokapöytään.


1. tammikuuta 2017 » Uusi vuosi & uudet kujeet / Jonna

Joulu oli ja meni, nyt hommana onkin karistaa kinkkukilot kesään mennessä. Hevosetkin saivat juhlan kunniaksi omat herkkunsa, mutta niiden vyötäisillä napostelu ei tunnu näkyvän tai sitten sitä on vain itseään kohtaan kriittisempi. Jouluun kuuluu myös osana kunnon puunaustalkoot ja siivosimmekin hikipäissämme tupamme sekä tallimme ja laitoimme pihapiirin muutenkin edustuskuntoon, vaikkei meille kummoisia vieraita jouluna olisikaan tulossa. Aatonaattona ei hirveästi ehtinyt hengähtää ja osa painui pehkuihin vasta pitkälti seuraavan päivän puolella, mutta itse joulun ajan vietimme stressittömästi rentoutuen. Jouluaatto meni jouten hyvän ruoan ja seuran parissa, hevosetkin saivat olla lähinnä omissa oloissaan ruokintakertoja lukuun ottamatta. Joulupäivänä teimme paikalla olleen talliporukan kanssa vajaa parin tunnin maastoreissun, joka kului kuin siivillä talvisia maisemia ihastellen.

Uusivuosi kului puolestaan samanlaisissa tunnelmissa kuin joulukin ja kukaan tuskin lähti nukkumaan tyhjin vatsoin. Pihatien reunoilla oleviin heinäseipäistä kyhättyihin lyhtytelineihin piti käydä tuikut laittamassa ja parit tähtisädetikut siinä sivussa polttaa, mutta kunnon raketteja emme ampuneet. Suurin osa hevosista ei niistä välittäisi, mutta naapurien navetan asukkaat ovat useamman kerran hyppineet lähes seinille, joten naapuritilan asukkaatkin ovat jo useampana vuotena käyneet ampumassa rakettinsa kauempana olevalla kukkulalla, josta ne näkyvät hyvin myös meidän takaterassille. Itse ei siis tarvinnut investoida sentin senttiä ja pääsi silti näkemään kauniin väriloiston taivaalla. Hevoset höristelivät korviaan välillä vaimeana kuuluvan paukkeen vuoksi, ainoastaan Roosa-tamma oli hieman valppanaa, mutta pysyi muuten rauhallisena muiden hevosten seuraan hakeutuessaan.

Vuoden vaihtuessa mietimme myös suunnitelmiamme alkavalle vuodelle. Omien hevostemme taival jatkuu samaan malliin, mutta ehkä niiden kanssa käydään kisaamassa ainakin western- ja työajokisoissa useammin. Oprakkahan ilmoitettiin tammikuun lopussa oleviin Työhevosyhdistyksen talvimestaruuskisoihin, joissa yritetään pitää metsäajon mestaruustitteli hallussamme. Tamma ilmoitettiin myös kyntöluokkaan, joka näin talvella ilmeisesti suoritettaisiin maneesissa. Otamme todennäköisesti myös aktiivisemmin uusia täysylläpitohevosia Pierren talleilta ja etenkin ravihevosien siirtoa meidän hoidettavaksemme suunniteltiin jo viime vuoden lopussa. Tällä hetkellä ylläpitohevosia on neljä kappaletta, joista kaksi ravuria ovat jo jättäneet kisaradat suurimmalta osin taaksensa.

Tätä päivitystä kirjoittaessani selailin myös nettiä ja keskustelufoorumia siinä sivussa, ja törmäsin uuteen ja kiinnostavaan lappilaiseen suomenhevostalliin, Revonkoski Ranchiin. Lännenratsastukseen erikoistuneisiin suomenhevosiin keskittyvä tila järjestää tammikuun puolivälin tienoilla avajaisvaelluksen, johon heitin ilmoittautumista sen kummempia ajattelematta. Jannella veljineen oli onneksi siellä päin kelkkakisat edeltävänä päivänä, joten reissumme venyisi vain päivää pidemmäksi omien menojeni vuoksi. Vaellukselle sai valita hevosenkin näin ennakkoon, ja ellei mitään erikoista satu, niin tammikuun kolmantena sunnuntaina lumisissa maisemissa ratsunani toiminee Taika-tamma, joka vaikutti juuri minulle passelilta hevoselta.


21. joulukuuta 2016 » Vaahterapolun joulukisoissa / Jonna

21.12.2016 - Ihan kuin näin joulun alla ei muutenkin olisi kädet täynnä töitä, kun pitäisi muun muassa talli ja tupa laittaa sellaiseen kuntoon, että itse joulupyhinä voi vain olla ja rentoutua. Ja vielä mitä, päätimme kuitenkin koko talliporukan voimin ottavamme osaa Vaahterapolun joulukisoihin, joissa miteltäisiin perinteisten koululukkioen lisäksi myös hiihtoratsastuksessa sekä hankilaukoissa. Saisivat pojatkin itselleen mieluista tekemistä, heitä kun nuo enkkutyylin kisat eivät hirveästi nappaa. Pakkasimmekin hevoset kisa-aamuna autoon ja lähdimme huristelemaan parin hevostrailerin voimin Vaahterapolkua kohden. Neljän hevosen tilavaan vaunuun oli mahdutettu matkaan lähteneet pojanjässikät: Jannen Poksu, Joonin Voluutti, Jeren Walle sekä Kadotetuista Suomenhevosista meillä täysylläpidossa oleva Rannikkojannu. Hyppäsimme Jannen kanssa toisen auton kyytiin ja perässämme tulevassa kaksipaikkaisessa kuljetuskopissa matkaa tyytyväisinä tekivät myöskin Kadotettujen omistuksessa olevat suomenhevostammat Utu-Valssi ja Pikku-Roosa.

Matka taittui jouten ja saavuimme hyvissä ajoin perille. Pojat jäivät purkamaan hevosia ja varusteita autoista ja itse kipaisin infopisteeltä hakemassa kisanumeromme ja päivän aikataulun. Ensimmäisenä vuorossa oli kolmen luokan koulukisat, jotka pidettäisiin mukavan lumipeitteen saaneella ratsastuskentällä. Meillä oli hyvin aikaa ensimmäisen luokan ajan valmistella hevosiamme, sillä Janne starttaisi Poksun kanssa vasta toisessa luokassa. Helpon B:n kouluohjelman liikkeet olivat molemmille hyvinkin tuttuja, mutta Janne ei ihan hirveästi ole lajia kisannut, eikä rataohjelmien ulkoa opettelu kuulu muutenkaan hänen vahvuuskiin, joten tulos voi olla mitä vain. Kolmannessa luokassa pääsen sitten itse esittelemään taitojani Utu-Valssin kanssa, kun starttaamme tämän päivän haastavimmassa eli helppo A -luokassa.

Janne nakkasi Poksun selkään mustan yleissatulan ja mallasi vielä satulavyön säädöt kohdilleen ennen kuin lähti verryttelemään hevostaan. Poksu liikkui heti ensimmäisestä askeleestaan lähtien erittäin tomerasti ja kuunteli korvat hörössä omistajansa ohjeita, mutta tästä huolimatta Janne ei verryttelyjen jälkeen suunnannut kovin rennolla mielialalla kentälle. Huikkasin heidän perään vielä onnentoivotukset, ennen kuin kipaisin katsomoon seuraamaan kaiken kaikkiaan varsin hyvin mennyttä suoritusta. Poksu liikkui rennosti ja ratsukon välillä vallitsi yhteysymmärrys, mutta yksi unohdus kävi ratsukon kulkiessa keskihalkaisijalla käynnin sijaan. Janne hoksasi mokansa melko pian ja tiputti Poksun käyntiin, mutta tuomarit olisivat olleet täysin puusilmiä, elleivät olisi huomanneet hevosen ilmavaa raviosuutta. Janne ruoti itseään melko kovin sanakääntein suorituksensa päätteeksi, mutta tiesin hänen toipuvan unohduksestaan varsin nopeasti. Poksu pääsi huilimaan hetkeksi, sillä palkintojenjako järjestettäisiin vasta viimeisenkin luokan päätyttyä, eli siinä välissä kentällä nähtäisiin myös minun ja Udun menoa. Tamma olikin jo lähtövalmis, joten nopeiden alkulämmittelyjen jälkeen siirryimme kentän laidalle vartomaan vuoroamme.

Itse muistin kuin muistinkin luokkamme ohjelmanumeron, mutta muuten homma meni melkolailla pipariksi. Olisin voinut ratsastaa tiet hieman tarkemmin ja Utukin olisi voinut liikkua terävämmin, mutta en jaksanut ottaa tuloksesta stressiä, sillä olimme tulleet tänään tänne pitämään lähinnä hauskaa. Kilpailuhenkinen kun olen, jäi suorituksemme kuitenkin hieman kaihertamaan takaraivoon, mutta siirtyessämme takaisin kuljetusautomme luokse unohtuivat hiomista vaatineet kohdat kokonaan Udun pehmeässä ravissa. Olin hyvillään siitä, että Pierre oli päättänyt uskoa juuri tämän tamman meidän huomaamme, sillä monet mukavat maastoreissut ja muut virikkeet olisivat jääneet kokematta ilman sitä. Luokkaamme seurasi jokaisen tason palkintojenjaot, joissa Janne ja Poksu sijoittuivat hienosti viidenneksi ja myös minä ja Utu saimme kuin saimmekin ruusukkeen muistoksi neljännestä sijastamme! Kaikki menikin loppujen lopuksi paremmin kuin odotettiin ja ruusukkeensa myötä Jannekin voi ehkä lopettaa syyttelemästä itseään.

Poksu ja Utu pääsivät nyhtämään kuivaheinää meidän siirtyessä seuraamaan hiihtoratsastuskisoja. Jalle ravaili Rannikkojannun kanssa Janin kiinnittäessä lyhyitä suksia jalkaansa. Hevosten hiihtoratsastusluokkaan osallistuvalla kolmikolla oli edessään pieni rata, joka tuli selvittää hyväksytysti sekä ratsukon että perässä tulevan hiihtäjän toimesta. Jani oli harrastanut lumilautailua ihan ammatikseen ja myös suksilla laskettelu oli hänelle tuttua puuhaa, joten pystyssä pysymisessä ei ollut vaikeuksia. Jalle ohjasti tarkasti tarmokkaasti askeltavaa ravuria, ja ratsukko kulkikin koko radan vain ja ainoastaan ravissa, sillä se on Jannulle huomattavasti mielekkäämpi askellaji kuin laukka. Ainakaan omaan silmään kolmikko ei tehnyt mitään hirvittäviä virheitä, vaan meno näytti oikein vaivattomalta, enkä itsekään olisi varmasti pystynyt moiseen. Hiihtokisoja seurasi vielä hankilaukat, joihin lähdin itse hyvissä ajoin valmistumaan Pikku-Roosan kanssa. Hevosluokkaan osallistuivat myös Jooni Voluutilla ja Jere Red Wingsin kanssa. Pikkutamma Roosa paineli kyllä menemään minkä kintuistaan pääsi, eikä jäänyt paljon jälkeen voiton napanneesta tilastotammasta. Myös hevosluokassa meidän pooppoo pärjäsi hyvin Voluutin pingottua toiseksi ja lähes kolmanneksi kirineen Wallen sijoituttua neljänneksi.

Päivä oli ennen kaikkea mukava sekä tapahtumarikas, mutta saimme myös tulosta aikaiseksi ja etenkin laukkakisoissa hevosemme pärjäsivät hyvin. Jallen, Janin ja Rannikkojannu-orin ryhmä nimitettiin päivän hiihtomestareiksi, vaikkei kolmikon kokonaisaika ollutkaan kaikista paras. Etenkin Janin hiihtotaitoja kehuttiin vuolain sanoin, mutta myös hevosen upeaa ravia. Minä ja Roosa saimme Hankikiitäjä-tittelin nimiimme, sillä tuomariston mukaan pieni tamma taisteli kuitenkin tulisesti ja kiri lähes länniltä aivan ensimmäisen ratsukon rinnalle häviten heille vain niukasti. Kuulemma kunnon taisteluhenkeä löyty tästä hevosesta. Loppurupeaman päätteeksi hoidimme hevoset matkakuntoon ja kävimme vielä hakemassa pientä purtavaa paikan päällä olevalta kioskilta, ennen kuin hyppäsimme autoihin ja lähdimme huristelemaan kotia kohti. Janne onneksi ajoi, joten itse pystyin vain syömään ja taisinpa torkahtaakkin matkan aikana.


19. joulukuuta 2016 » Tuttuja tulijoita / Jonna

Osa tallin vakituisista asukkaista on ollut tovin poissa omistajiensa mukana reissaten, mutta tänään sekä Jooni, Jake ja Jalle saapuivat hevostensa kera takaisin Kototallille. Olin juuri saanut putsattua käytössä olevat karsinat kun kavioiden kopse kantautui pihatietä pitkin ja kolmikko saapui tallipihaan lumen naristessa hevosten kavioiden alla. Rapsuttelin hetken eteeni pysähtyneen Panko-hevosen kaulaa Jaken laskeutuessa likaa keränneestä satulasta. Pojilla taitaisi olla edessä varusteiden puhdistus, sillä nuo kamppeet eivät olleet nähneet pesuämpäriä ja sientä toviin. Jake talutti kimon orinsa talliin ja peräkanassa tuli Jalle taluttaen Jimmyä, joka asteli tottunein elkein oman karsinaansa. Joni jäi Jaken tavoin tallikäytävälle, sillä heidän hevoset asustaisivat pihatoissa. Jäin auttelemaan jätkiä hevostensa kanssa, jotta ehtisimme Jannen tekemälle päivälliselle, johon kuului oma herkkuni savustettu lohi.

Jo karsinassa olevalle Jimmylle nakkasin eteen täyden heinäverkon, johon ori keskittyi täysin rinnoin Jallen harjatessa lehmänkirjavan hevosen karvaa pitkin ja rauhallisin vedoin. Hiki hevosen karvan pinnalla levittyi vain laajemmalle alueelle, mutta tallin lämpö kuivattaisi turkin nopeasti ja fleeceloimi estäisi paleltumisen. Tallikäytävällä harjausta vastaanottava Vaski joutui vielä odottelemaan eväitään, minkä vuoksi se kuopi betonilattiaa hieman happamin ilmein. Homma loppui kuitenkin kuin seinään, kun Joni vain vilkaisi hevostaan sivusilmällä ollessaan juuri harjaamassa takajalkoja ja samalla häntää setvien. Jaakima oli taluttanut Pankon pesukarsinaan, sillä kimosta hevosesta tuskin lähtisi lika pelkällä pölyharjalla. Nappasin myös itse sienen kauniiseen käteeni ja hinkkasin pahimpia likatahroja pois orin karvasta. Valkoinen karvapeite alkoi vähitellen pilkistää lian alta ja saatettuamme homman loppuun Jake nakkasi Pankon selkään talliloimen ja sen päälle vielä toppaloimen, jottei hevonen aivan kylmettyisi pihattoon päästyään. Itse pihattorakennuksessa lämpötila pysyi kuitenkin nollan tuntumassa, joten kylmyyden ei pitäisi yllättää. Voluutti otti iloisesti vastaan Pankon, joka ei kuitenkaan tällä erää enää jaksanut alkaa riehumaan kaverinsa kanssa. Jonikin oli saanut puhdistettua eläimensä ihan hevosen näköiseksi ja puettua sille talliloimen, joten myös Vaski oli valmis pihattoelämään Poksun ja Kirpun kanssa.

Lähdin jo edeltä auttamaan Jannea ruoanlaitossa ja leikkelinkin aikani kuluksi salaattia, kurkkua ja viinirypäleitä lohen ja riisin kyytipojiksi. Nostin myös pöydälle raejuustopurkin sekä naapuritilan emännän syksyllä valmistamaa puolukkahilloa, joka kruunaisi koko aterian. Jälkiruoaksi oli tarjolla eilen valmistamaani mansikka-mustikkarahkaa, joka oli huvennut kuitenkin melko vähiin vuorokauden aikana. Jake ja Jalle istuivat tyytyväisinä valmiiseen ruokapöytään, Joni lähti suorinta tietä kotiinsa tyttöystävänsä luokse, joten meille jäi tällä erää enemmän syötävää. Ruokailun yhteydessä pojat kertoivat hieman reissustaan siten miten syömiseltä malttoivat. Rahkan he lappasivat jälkiruokakulhoihin ja menivät tyhjentämään kipot olohuoneeseen, josta alkoi kuuluä änärin ääniä pleikkarin käynnistyessä. Ruokatarpeiden ja astioiden korjaaminen jäi siis minun ja Jannen vastuulle, mutta pelaamaan livistänyt kaksikko lupasi kuitenkin vastata seuraavan päivän ruoan valmistuksesta - ensin saisivat kuitenkin käydä korjaamassa talliin levälleen jättämänsä hevosten hoitovälineet ja varusteet, jotka voisi myös puhdistaa eikä kuljettaa mutaa niiden myötä myös satulahuoneeseen.


11. joulukuuta 2016 » Kotiinpaluu kolmelle hevoselle / Jonna

11.12.2016 - Pari päivää sitten olin saanut Pierreltä viestillä ilmoituksen, että pari hänen hevostaan tultaisiin hakemaan takaisin kotitallilleen, sillä niillä alettaisiin tämän treenikauden jälkeen kisaamaan tavoitteellisesti. Pari päivää ehdin siis touhuta vielä suomenhevostammojen Osuman, Helemin ja Kettupihlajan kanssa, ennen kuin kolmikko lähtisi kotia kohti. Etenkin ravurien lähdöstä olin hieman murheissani, sillä olin tykästynyt Osuman ja Helemin ajo-ominaisuuksiin - onneksi kuitenkin jälkimmäisen emä on ollut pitkään ja jää yhä viettämään päiviään Kototallille. Lauantaina kävin ajamassa Osumalla Jannen tullen mukaan Helemin kanssa. Kettupihlaja sai sillä aikaa rentoutua pihatossaan yhdessä Hetekan ja muiden tammojen kanssa. Kummallakin tammalla tuntui juoksu maittavan ja Osumalle oltiin viime keskiviikkona käyty juoksemassa hyväksytty koelähtö ajalla 1.52,2ke. Myös Helemi paransi aikaansa viime raveissaan lähes sekunilla sijoittuen neljänneksi ja saaden yli kolmensadan euron voittosumman plakkariinsa. Hyvien tulostan myötä Pierre hakeekin tammat kunnon treeniin, joskin meidän tallin pojat niitä pääasiassa ohjastavat raveissa.

Tänään aamulla oli sitten Kettupihlajan vuoro hikoilla ennen kotiinlähtöä. Pihalla oleva kenttä oli eilen illalla aurattu Jonin toimesta, joten sinne oli hyvä kasata puomeja ja esteitä ja lähteä hyppäämään tasaisella pohjalla. Pihlaja ravaili rennosti allani, eikä minun tarvinnut sitä juurikaan käskyttää eteenpäin. Ravipuomeille tamma tuli rennosti astellen varmasti niiden ylitse, eikä kaarevallakaan uralla olleet maapuomit vaivanneet sen kulkua. Myös pienet ja vähän isommatkin esteet jäivät kepeästi taaksemme ja minun täytyy kyllä kehua tamman erittäin pehmeää hyppytyyliä; tuntuu kuin leijuisi ilmassa tai pilvellä istuisi, kun on tämän neidin kyydissä. Meillä ollessaan olimme irtohypyttäneet tammaa jopa 120 sentin esteillä ja hypänneet yksittäisinä metrin esteitä. Kapasiteettia Pihlasta siis löytyy ja siitä tullaan varmasti kuulemaan esteratsastuksen saralla.

Jäähdyteltyäni Pihlajan hoidin sen pois ja vein pihattoon Osuman ja Helemin seuraksi talliloimi päällä. Pierre kaarsikin juuri sillä sekunnilla pihaan, kun olin astumassa ulos tallista. Kutsuin kaverin kupposelle kahvia, ennen kuin hän saisi alkaa tehdä paluumatkaa hevosten kanssa. Itsehän en ole mikään kahvin ystävä, joten pidin kahvia hörppivälle Pierrelle seuraa mehulasin kera. Pirtin pöydän ääressä kului vartti jos toinenkin kuulumisia vaihdellessa, aikaa kun ei tunnu löytyvän kunnollisiin illanviettoihin. Sovimme kuitenkin että vielä tämän vuoden puolella tekisimme jotain kahteen pekkaan, paikka ja aika lyötäisiin lukkoon myöhemmin. Juomat juotuamme kävin vielä auttamassa Pierreä hevosten kanssa pukemalla niille kuljetussuojat ja taluttamalla kuljetusautoon. Tammakolmikko asteli varsin reippaasti autoon, vaikka Pihlaja jäikin vähän miettimään rampille mennäkkö vai eikö mennä, mutta askelsi lopulta Helemin ja Osuman perässä sisään asti. Rampin suljettuani keräsimme tammojen varusteet Pierren autoon ja toivotimme hyvät päivän jatkot ennen kuin erkanimme taas kumpikin omien hommiemme pariin.


6. joulukuuta 2016 » Itsenäisyyspäivän maasto / Jonna

06.12.2016 - Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme sinä päivänä paikan päällä olevan talliporukan eli minun, Jannen, Jeren ja Jonin kanssa käydä maastossa nietosten ympäröivillä metsäteillä. Itse valjastin reen eteen troikan keskelle Hirttivaaran Oprakan sekä reunoilla nuoremmat tammat; vasemmalle Luotto-Osuman ja oikealle Hykson Helemin. Jere satuloi hevosekseen Utu-Valssin, Joni päätti ottaa ratsukseen Kettupihlajan ja Janne luotti puolestaan pienen mutta sitäkin veikeämmän Pikku-Roosan. Jeren ja Jonin avopuolisot eivät ole henkeen ja vereen hevosihmisiä, mutta he päättivät kuitenkin lähteä reen kyytiin nauttimaan mukavasta talvi-ilmasta. Yrittäisin suostutella heitä siirtymään jossain vaiheessa reen ohjaksiin, mutta ainkaan vielä kummallakaan ei ole riittänyt uskallusta kuin rauhalliseen ratsastukseen, joten kolmen hevosen vetämän reen ajo voi hyvinkin jäädä toiseen kertaan.

Sää oli selkeä ja aurinko paistoi taivaalta lämpötilan ollessa jotakin kymmenen ja viidentoista pakkasasteen välissä. Hevoset oli valjastettu ja satuloitu ja lähdimme tallipihalta leppoisasti käynnissä. Reen edessä kulkevat tammat olivat kuuliaisia, joskin reunoilla olevat nuorikot olivat hieman innokkaita ja yrittivät pari kertaa nostaa omatoimisesti ravin. Kolme ratsukkoa kulki omaan tahtiinsa ympärillämme, milloin perää pitäen tai edessä leikkisästi toisiaan vastaan kisaillen. Pikku-Roosalla ei Jannen kanssa ollut juurikaan saumoja muita vastaan hankilaukkakisassa, sillä reilusti itseään isommat hevoset harppoivat keveästi nietosten yli. Pihlaja ravaili lennokkain askelin kuunnellen ratsastajaansa erittäin tarkkaavaisesti - tamman miellyttämishaluinen luonne olikin yksi syy, miksi Joni on tykännyt sillä ratsastaa. Jere ja Utu-Valssi olivat jo kirmanneet peltojen välistä kulkevan tien päähän, jossa he meitä odottivat. Udun hengitys huurusi ja lavat kohoilivat laukkapätkän jäljiltä, mutta heti luvan saatuaan tamma oli taas innoissaan lähdössä liikkeelle.

Kuljimme ensin päätien loppuun ja käännyimme hieman pienemmille metsäteille, joita pääsi varsin kevyesti kulkemaan, sillä siellä kulkeneet traktorit olivat painaneet alustan melko tasaiseksi. Troikkani liikkui reippaasti Oprakan ravaten ja reunahevosten laukaten rennosti eteenpäin. Keskihevosena toimiva Oprakka osasi hommansa hyvin, sillä se oli saanut harjoitella itseään kokeneimpien työhevosten kanssa pari-, kolmi- ja nelivaljakkoajoa viime kesästä lähtien. Luotto-Osuma ja Helemi hieman hätäilivät, eivätkä aluksi malttaneet laukata vieressä kulkevan Oprakan päästellessä ravilla eteenpäin. Kun Jere sujahti Udun kanssa vierestämme ohi, lähtivät nuorikot leikkiin mukaan. Pienemmillä kinttupoluilla jouduimme lopulta kulkemaan kiltisti peräkanaa, ja jopa vauhdikkaalla tuulella ollut Utu rauhoittui kulkemaan reen tekemiä jälkiä pitkin. Perää pitävä Roosa jäi aina hieman jälkeen, joten Janne ravasi meidät aina kiinni. Yli puolentoista tunnin reissun päätteeksi hevoset asettuivat tyytyväisinä pihattoon, eikä kenelläkään ollut enää ylimääräistä virtaa.


24. marraskuuta 2016 » Täysihoitoon tulijoita / Jonna

Kadotetuista oli tänään määrä saapua Kototallille pari nuorempaa ratsusuomenhevosta, jotka tulisi treenata kisakuntoon ja käydä niiden kanssa mahdollisesti jopa starttaamassa parit kisat - omistajan piikkiin tietenkin. Olin kerrankin onnistunut ylipuhumaan Pierren järjestämään itse hevoskuljetuksen tänne päin, ja kuljetusauto porhalsikin kotipihaamme noin kahden aikoihin päivällä, kun olin nakannut naapuritilan mulleille ja jo varttuneimmille sonneille jyväseosta ja istunut pirtin pöytään haukkaamaan itsekin jotakin murkinaa. Kuljetusauton perässä pihaan saapui myös Jere, joka auttoi purkamaan hevosia ja niiden varusteita autosta.

En itse kiirehtinyt eväitteni kanssa, vaan söin ne antaumuksella ja nauttien täytetyn täysjyväsämpylän ja riisipuuron maittavista mauista. Lopulta nousin pöydästä ja kiskoin talvisaapikkaani jalkaani antaen ohimennen vierellä herkeämättä ruokiani tapittaneiden suomenpystykorvien nuolla kulhosta viimeisetkin muruset. Talliin saapuessani kuljetusyhdistelmää ajanut Kadotettujen tallityöntekijä olikin jo ehtinyt lähteä, mutta Jere oli vielä paikalla uusiin hevosiin tutustuessa. Tällä kertaa väliaikaisiksi asukeiksi oli tullut toinen toistaan hurmaavampia tammoja, jotka voisin vaivihkaa piilottaa ja pitää itselläni hamaan loppuun asti.

Pirunkorven Utu-Valssi tutki karsinansa pikaisesti, mutta palasi nopeasti oven luoksi ja kuikuili puolioven yli uteliaasti. Kävin antamassa suloiselle liinaharjalle rapsutukset, jotka se otti iloisesti vastaan. Viereiseen karsinaan oli tullut pieni mutta ilmeisesti sitäkin suuremman ruokahalun omistava pienhevostamma Hiiden Pikku-Roosa, joka kävi heti ensitöikseen tarkistamassa, ettei karsinan ruokakuppiin ollut varmasti jäänyt edelliseltä asukilta kauranjyviä tai muita herkkuja. Kolmannen karsinan oli valloittanut estesuvusta tuleva Kettupihlaja, joka tuntui kotiutuvan ennätysajasta sen vetäessä jo hirsiä vasenta takastaan laiskasti lepuuttaen.

Päivän mittaan tammakolmikolle katsotaan vielä lopulliset karsinapaikat tai mietitään niiden mahdollista siirtoa pihattoon, jossa kolmikko pääsisi vähän vapaammin liikkumaan. Pierre oli vakuutellut niiden pärjäävän myös hieman vilpoisemmissa oloissa, sillä jokainen on tarhaillut varsinaisella kotitallillaan aktiivisesti päivittäin, eikä pienten tai edes hieman kovempien pakkasten ole annettu häiritä. Tulevina päivinä tammoja aletaan myös liikuttamaan rauhalliseen tahtiin, minkä aikana niille suunnitellaan yksilölliset liikutusohjelmat. Kunnon lumipeitteen myötä hankitreenit ovat ainakin varma juttu!


19. marraskuuta 2016 » Peltorallia & kotiinpaluita / Jonna

Marraskuinen lauantai valkeni kahdentoista asteen pakkassäässä kirkkaan taivaan kera. Aamutalliin ei onneksi tarvinnut nousta, vaan olin saanut nakitettua sen homman muille. Vetelehdinkin sängyn pohjalla jopa kymmeneen asti, kunnes lopulta raahauduin alakertaan ja laitoin jotakin ääntäni kohden hiljentääkseni vatsan kurinan. Pystykorvat olivat myös saaneet ruokansa ja yritin houkutella niitä ulkotarhasta sisälle, mutta raikas ulkoilma viehätti niitä ilmeisesti enemmän, eikä lämpö näyttänyt houkuttelevan, joten kaksikko sai siis jäädä pihalle telmimään. Sain nakattua vaatteet niskaani ja tehtyä muut aamutoimet, jonka jälkeen jäin vielä sohvalle katsomaan yhden jakson eilen aloittamastani tv-sarjasta. Yksi jakso muuttui kuitenkin kahdeksi ja olin aloittamassa jo kolmatta, kun Jooni romisteli sisään - olimme sopineet käyvämme vetämässä tänään hieman hankilaukkaa, joten ei se auttanut kuin kammeta itsensä ylös sohvalta ja kiskoa talvisaapikkaat jalkaan, lämmin talvitakki niskaan, tupsupipo päähän sekä lampaanvillalla vuoratut hansikkaat kätösiin.

Jooni kävi hakemassa oman Voluutti-orinsa pihatosta, jossa samaisessa rakennuksessa majaansa piti myös Jannen Ilon Poksu -hevonen, joka toimisi tänään omana ratsunani. Molemmat orit olivat varsin siistissä kunnossa, eli harjaamiseen ei mennyt kuin yksi hujaus. Varusteita laitettaessa Volu oli jo hieman hätäisesti lähdössä liikkeelle, mutta napakalla komennuksella se asettui taas aloilleen, kun Jooni nakkasi huovan ja westernsatulan sen selkään. Poksu oli puolestaan aloillaan ja sain putsattua sen kaviot helposti. Satuloidessa pohdin pitkään yleis- ja lännensatulan välillä, mutta päädyin lopulta enkkutyyliin, eli varusteina tällä reissulla toimisivat yleissatula ja turparemmittömät suitset. Saatuamme varusteet niskaan kävin hakemassa matkaamme vielä suomenpystykorvat Jätkän ja Vekun, jotka saisivat juoksennella mukanamme.

Kuljimme alkumatkan vapailla ohjilla, tosin Jooni luotti kaulaohjaukseen eikä koonnut ohjia kertaakaan tuntumalle asti. Poksukin hallitsee kaulaohjauksen, tosin hieman heikommin kuin Joonin hevonen, mutta enkkutyylillä ratsastaessani pidin orin tuntumalla. Ravailimme päätiellä, josta koukkasimme viereiselle pellolle, johon oli satanut sopivasti puuterilunta. Lumen pinta ei ollut kova, vaan kaviot upposivat siihen kivuttomasti, joten uskaltautuisimme päästelemään oikein kunnolla. Koirat porhalsivat pellon toiseen päähän huomatessaan teeriparven lehahtavan sieltä lentoon. Pian metsän reunalta alkoikin kuulua eloisa koiran haukku, josta hevoset eivät kuitenkaan välittäneet, vaan päästelivät menemään sydämiensä kyllyydestä leikkisästi kisaillen. Pienempi Voluutti ei juurikaan kaverilleen hävinnyt, mutta sen ratsastajan painaessa reilusti minua enemmän oli isommalla Poksulla minä selässäni helpompi porhaltaa nietoksissa.

Tallille palasimme hyvillä mielin ja talutimme kaksikon talliin, joka oli tällä hetkellä melko tyhjillään. Puoliveritamma Hématite oli lähtenyt Hellequin-varsansa kanssa jokin aika sitten takaisin Prime Sporthorsesiin ja myös pari Kadotettujen suomenhevosta palasi takaisin kotitallilleen kisakäyttöön. Hellequin-varsa oli meidän opeissa saanut lisää treeniä narussa kulkemiseen ja irtohypytyksestä se tuntui nauttivan suunnattomasti, vaikkei sillä kummoisia hyppylahjoja ollutkaan. Helli-emän kanssa ratsastelimme kentällä jo hieman tavoitteellisemmin, mutta ympärillä häärivä pienokainen hieman häiritsi emänsä keskittymistä. Maastossakin kävimme pari kertaa käppäilemässä ja siellä vasta olikin pienelle hevoselle paljon ihmeteltävää. Hevosiin oli ehtinyt tutustua yhteisten hetkiemme aikana hyvin, joten niille oli toki aina hankala heittää hyvästit, mutta lohdutukseksi pääsisin onneksi niitä katsomaan Pierren talleille aina kun mieli tekee.


11. marraskuuta 2016 » Tamma & varsa / Jonna

Selle francais -tamma Hématite saapui viettämään varsansa kanssa mammalomaa Kototallille. Tamman omalta kotitallilta oli tila loppumassa kesken usean tamman varsottua etuajassa, joten tarjosimme mieluusti karsinoitamme Pierren hevosten käyttöön. Helli-emän Hellequin-varsa oli uusista pienokaisista sieltä vanhimmasta päästä, joten sitä oli jo hissukseen opetettu kuljetusvaunuun. Tammavarsan ensimmäinen lyhyt kuljetusmatka sujui rauhallisesti kuskin ajaessa ekstravarovaisesti, jottei ensikertalaiselle sattuisi epämiellyttäviä yllätyksiä matkan aikana. Helli onkin jo kisamatkojensa puolesta tuttu reissaaja, joten sen itsevarmuus ja rauhallisuus oli varsan kanssalta erittäin positiivinen asia.

Tallipihalla ei heti ollut kukaan ottamassa kaksikkoa vastaan, sillä itse olin juuri palaamassa maastoreissulta, Janne lomittamassa naapurin navetalla ja muiden poikien menoista en sitten tiennytkään - kumpaakaan, Jereä tai Jonia ei ollut näkynyt sitten viime aamun, joten he lienevät ottaneet varaslähdön viikonloppuun. Tuttu kuski odotteli kuitenkin odotellut kiltisti paikan päällä, sillä hän itsekin oli tullut melkein puolituntia etuajassa paikanpäälle. Saavuin itse ensimmäisenä paikan päälle, joten kiinnitin Oprakan nopeasti kiinni, jotteivat uudet tulokkaat joutuisi odottelemaan enää hetkeäkään. Joni oli aamulla ehtiessään laittanut kaksikolle karsinan valmiiksi putsattuja juoma- ja ruokakuppeja sekä kuivikkeita myöten. Nappasin Hellin riimunnarusta kiinni ja talutin raudikon puoliveritamman talliin, jossa se pysähtyi oven suulle ja haisteli valppaana uusia tuoksuja. Omistajansa mukaan tamma on ollut varsansa vuoksi normaalia sähäkämpi viime aikoina, muttei ole osoittanut aggressiivisia piirteitä. Tummanpuhuva Hellequin käveli reippaasti emänsä perässä, muta se jäi pariin otteeseen aina tutkimaan jänniä juttuja uteliaisuuden ottaessa vallan.

Nakkasin Hématitelle puoliksi täyden heinäverkon, jotta se sopeutuisi mahdollisesti nopeammin uuteen paikkaan saadessaan hieman tekemistä. Varsakin oli jo uuvahtanut ja käynyt pitkälleen kuivikkeiden päälle, joten emällä oli hetki aikaa hengähtää. Olimme varanneet tuoreille tulokkaille karsinan rauhaisasta nurkasta, jossa ne saivat olla rauhassa, ennen kuin pääsisivät ulkoilemaan seuraavana päivänä kaksistaan tarhaan, josta näkee hyvin pihan tapahtumia ja jonka koko riittää myös pieniin pyrähdyksiin. Hellequinin peruskoulutus jatkuisi meillä ollessaan ja myös emän kanssa aletaan mahdollisesti ratsastamaan hiljalleen meillä ollessaan; riippuu aivan siitä, kuinka pitkään Pierre päättää hevosiaan meillä pitää.


8. elokuuta 2016 » Kaivattua kehitystä / Jonna

Sähäkkä, oikukas sekä hieman arvaamaton Incognito-ori on majaillut meillä nyt jonkin aikaa, mutta ihan hirveästi emme ole hevosen kanssa edistyneet - välillä olemme päässeet askelen eteenpäin, mutta tuntuu, että takapakkia tullaan vähintään kaksinverroin enemmän. Taluttaessa ori on onneksi jättänyt näykkimisyrityksensä lähes kokonaan pois ja tarhaan tai karsinaan tulijoille se ei jatkuvasti luimi tai näytä hapanta naamaa. Liikutuksen suhteen samat vanhat tavat ovat kuitenkin ikävä kyllä säilyneet, ja orin kanssa ratsastus onkin usein varsinaista extreme-urheilua. Ääniin herkästi reagoivalle Iivolle on usein tungettu korviin pumpulia ja päälle vielä korvahuppu, jotta pahimmat äänet on saatu vaimennettua ja ainakin osa säikähtelyistä saatu karsittua pois. Alkutaival meni melko pitkälti myös kentällä tai pyöröaitauksessa ja ennen ratsastusta oria juoksutettiin ja mahdollisesti myös irtohypytettiin, jotta se olisi ollut vähemmän räjähdysaltis ratsastustilanteissa. Tästä huolimatta satulasta on monta kertaa meinannut tulla alas ja useasti myös tullutkin, ja aloin itse pitämään orin kanssa varsin pian turvaliiviä, kun maastossa se päätti tehdä yllättäen hirveän spurtin ja kunnon pukkilaukat siihen päälle, minkä päätteeksi löysin itseni varsin pian maankamaralta ilmat pihalla. Kauas Incognito ei kuitenkaan lähtenyt, sillä ärhäkkyydestään huolimatta se ei viihdy yksin, ja mukana olleiden muiden hevosten seura sai sen palaamaan takaisin ennen kuin se ehti edes kunnolla lähteä karkumatkalle.

Pierren ostettua orin ja sen saavuttua meille tehtiin hevoselle heti kattavat terveystarkastukset myös paikallisen eläinlääkärin toimesta, vaikka jonkinlainen tarkastus niille oli ilmeisesti tehty myös ennen kauppojen sopimista. Iivo oli muuten oikein passelissa kunnossa, mutta suussa oli haavaumia todennäköisesti huonojen kuolainten ja ratsastajan kovien otteiden vuoksi. Hampaatkin olivat raspauksen tarpeessa, joten ei ollut ihmekään, ettei ori kuolaimia suuhunsa tahtonut. Ensimmäisenä tehtävälistalla olikin hampaiden raspaus, mikä oli jo haastava homma sinänsä ja eihän siitä ilman rauhoitusta selvitty. Huonosti hevosen suuhun mahtuvat kuolaimet lensivätkin nopeasti kaapin perälle ja aloittelimme Iivon kanssa ohuella kolmipalakumikuolaimella, jonka se hyväksyi melko mutkattomasti, kunhan vain sen sai suuhun asti ja ohjastuntuman piti lähes minimissä. Aluksi uusiin kuolaimiin totuteltiinkin lähinnä tallin käytävällä seistessä ja irtojuoksutuksen merkeissä. Kokeilimme useita eri kuolaimia (mm. suoraa) sekä kuolaimettomia suitsia. Nivelkuolain ei tullut kysymykseenkään matalan kitalaen takia, mutta kolmipalan ja suoran kuolaimen välillä emme huomanneet eroja. Kumikuolaimen Iivo noukkii nykyään suuhunsa jo varsin reippaasti ja kuolaimettomatkin suitset se antaa laittaa päähänsä ilman hermoromahduksia. Kuolaimettomista olemme kokeilleet sidepulleja, hackamoreja sekä orbitless-suitsia, jotka ovat kuin hackamoret mutta ilman vipuvaikutusta. Näistä parhaimmiksi ovat osoittautuneet ehdottomasti hackamoret, joiden vipuvarsi on meillä varsin pieni, eikä painetta synny liian paljon. Olipa kuolain mikä tahansa tai sitä ei ollut ollenkaan, ehdottomasti tärkeintä oli pitää ohjat melko löysällä ja hakea tuntumaa suuhun vain apuja annettaessa. Jatkuva ohjissa roikkuminen ärsyttää Incognitoa suunnattomasti, minkä se osaa ja uskaltaa myös näyttää.

Pieniä esteitä olemme pariin otteeseen hypänneet ja etenkin niillä Iivo innostuu usein suunnattomasti, joten esimerkiksi orbitlessit eivät tässä tilanteessa soveltuneet hevoselle. Hackamoreilla ori hyppäsi yllättävän hyvin, kunhan vain ohjia ei jäänyt vetämään turhaan etenkään ennen estettä, jolloin se veti varmasti liinat kiinni. Muuten ori kenkkuili kyllä kaikesta muusta aina tuulisesta säästä lähtien, mutta en voinut olla tyytyväinen ensimmäisiin onnistuneisiin hyppyihimme. Kuolaintyyppiä vaihtelemme aina silloin tällöin ja käytössämme on tällä hetkellä hackamore lyhyellä varrella, ohut kolmipalakumikuolain sekä pessoakumikuolain. Pienestä vipuvarresta on havaittu olevan hyötyä räjähdysalttiin hevosen kanssa, mutta tuntuman tulee olla höyhenenpehmeä. Kumipäällysteisiin kuolaimiin Iivo on myös tykästynyt, joten niillä mennään tällä hetkellä. Kuolainrumban jälkeen ori on yhä jo luonteensa puolesta melko sähäkkä menijä, mutta se ei enää vastustele suuhun asetettua esinettä. Syksyn ja talven aikana toivommekin ottavamme useita edistysaskeleita ja vähemmän takapakkia, jotta hevonen saadaan sille tasolle, jolle sillä myös rahkeita tuntuu löytyvän.


4. kesäkuuta 2016 » Huligaani tuli taloon / Jonna

Mitä lie on Pierren päässä liikkunut, kun hän kaivoi shekkivihkonsa esille juuri Incogniton kohdalla Sportpferde Studin myyntihevoskatsauksessa. Varttuneemmat hevoset esiteltiin potentiaalisille ostajille usein myös ratsain, mutta tämä baijerilaisori pääsi näyttämään taitojaan vain irtohypytyksen merkeissä. Ja eikä ihme, tämä erittäin temperamenttisen hevosen ratsutus olisi varmasti ollut haastavaa, sillä sitä ei kuulemma ollut meinannut saada edes kuljetusautoon ja matka Prime Sporthorsesiin olikin ollut täynnä pysähdyksiä kimon puoliverisen rymistellessä vaunussa niin, että se vaikutti tulevan seinistä lävitse. Kuulemma Incogniton suku ja ulkomuoto olivat rahan arvoisia puolia ja kysyessäni mitä tapahtui rauhallisten ja selväpäisten hevosten kasvatukselle, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä: "Orin huonoja puolia voisi paikata lauhkealla tammalla." Taisin hieman virnuilla nähdessäni orin show'n tallipihalla, mutta hymy hyytyi nopeasti, kun Pierre ilmoitti topakasti, että tämä hevonen lähtee muuten matkaani Kototallille koulutukseen. Kuulemma rauhallisempi ympäristö tekisi hyvää tälle rauhattomalle sielulle. Pojat saivat tulla hoitamaan orin kuljetuksen omalle tallillemme ja irvistelin sivustakatsojana mihin soppaan olimme nyt lusikkamme työntäneet, kun ori yritti vähintäänkin syödä Jonin käden hänen pidellessä riimunnarua kourissaan. Perille päästiin kuitenkin yllättävän leppoisasti aiemman automatkan vietyä hevosesta mehut, mutta jälleen lastausramppia ulos astellessa se päästi ilmoille kipakat hirnahdukset ja yritti ryöstäytyä taluttajan otteista. Hevonen talutettiin karsinaan, jossa se kuopi lattiaa ja taisi vielä läksiäisiksi yrittää kumauttaa Jonia takasellaan. Joni oli kuitenkin tottuneesti hereillä hevosen seurassa ja sulki vain rauhallisena karsinan oven. Incognito olisi varmasti yrittänyt syödä viereisessä karsinassa olevan hevosen, elleivät väliseinät olisi ylettyneet kattoon asti. Nakkasin orille hieman heiniä, joita se ensin vain nuuhkaisi ja viskeli ärhäkästi päätään, mutta asettui kuitenkin lopulta ruokansa ääreen ja hetken tarkkailun jälkeen lähdin purkamaan orin varusteita valjashuoneeseen. Meidän olisi ainakin tarkoitus kokeilla saada Incognitosta ratsukelpoinen hevonen esteille ja Pierre nakkasi vielä ilmoille toiveen (tai vaatimukselta se kyllä kuulosti), että orin kanssa tulisi startata jossain vaiheessa kisoissa. Pahoin pelkään, että se olen minä joka tuon hevosen selkään joutuu kisatilanteissa kipuamaan, sillä pojat eivät liiemmin ole innostuneet osallistumaan enkkutyylin ratsastuskilpailuihin, vaikka muuten kilpaurheilu heitä kiinnostaakin.


19. maaliskuuta 2016 » Huippuravuri hoitoon / Jonna

Kadotettujen Suomenhevosten tämän hetken yksi menestynein ravuri saapui tänään Kototallille määrittelemättömäksi ajaksi täysihoitoon. Puhetta kuitenkin oli, että tamma viipyisi tällä kertaa meidän luonamme aikaisempaa pidempään. Hetekka on aina silloin tällöin käynyt meillä treenattavana ja Janne on sitä pääasiassa ravikisoissa ohjastanut, joten oli mukava saada tuttu hevonen takaisin mukaan tallin kuvioihin! Etenkin Janne tuntui olevan innoissaan, sillä hän on aina tykännyt tamman ajo-ominaisuuksista, eikä ole kuulemma vielä istunut yhtä lahjakkaan ravihevosen kärryillä.

Viime vuonna Finlandia-ajon toiseksi ja Kuninkuusravien Kuningatarlähdön seitsemänneksi ravannut tamma on ollut viime ajat melko vähäisellä käytöllä, eikä Hetekan kanssa enää juurikaan starttailla tavallisia lähtöjä. Meidän tehtäväksi jääkin ainoastaan tauon jäljiltä kunnon kohottaminen ja sen jälkeen sen ylläpitäminen, jotta se voidaan tarvittaessa ilmoittaa suurempiin lähtöihin nopeallakin varoitusajalla. Pierre tarvitsi kovasti tilaa omaan talliin nuoria lupauksia varten, joten tällä hetkellä vähemmällä käytöllä olevia hevosia oli kuulemma syytä saada hetkeksi pois alta ja tilaa tuomaan. Hetekan perässä saattaakin tulla hevonen jos toinenkin meidän talliin ja mitäpä se meitä haittaa, kun tallimaksusta jää myös omaan pussiin hieman ekstraa.

Haimme tamman kyytiin ohikulkumatkalla ja Kototallille saavuttuamme Hetekka asteli tuttuun tapaan pihattoon, jossa quarter-tamma Ally otti sen iloisesti vastaan saadessaan seuraa isoon pihattotilaan. Tammat olivat toisille jo ennestään hyvinkin tuttuja, joten minun ei tarvinnut jäädä seuraamaan niiden tutustumista, vaan pystyin vaan nakkaamaan hevosille heinät ruokintapöydälle ja lähteä itsekin iltatoimille, joihin kuului muun muassa koirien ruokinta ja seuraavan päivän liikutusten suunnittelu. Hetekan liikutus jäisi kuitenkin ainakin suurimmissa osin Jannen harteille, sillä hän oli sitä itse myös toivonut.

Tallin ylläpidosta vastaa Jonna (Pierre VRL-10531 TYH-0002).

Ulkoasu © M Layouts   |   Kuva © smerikal (lisenssi, kuvaa on muokattu)