virtuaalihevonen      Kototalli a sim-game horse
Pääsivu Hevoset Toiminta Kuulumiset

Fiktion Sointi

Nimi: Fiktion Sointi "Tina" Painotuslaji: Yleisratsastus
Syntymäaika: 17.07.2015, 7v Väri & säkä: Tummanrautias, 160 cm
Rekisterinumero: VH15-018-2269 Omistaja: Jonna (VRL-10531)
Rotu & skp: Suomenhevonen, tamma Kasvattaja: Fiktio Suomi
Saavutukset: Tinalla ei vielä ole suurempia saavutuksia.
Pitkään harrastelin vain muiden hevosilla, kunnes palo suomenhevosiin kasvoi kyltymättömäksi ja oli aika katsella omaa ratsua. Käytännössä minulla on rajaton oikeus tallin muiden hevosten käyttöön, mutta aina välillä sattui niitäkin hetkiä, kun kaikki tallin omat hevoset olivat reissaamassa omistajiensa kanssa, jolloin huolehdittavakseni jäivät vain jossain vaiheessa pois lähtevät yksityishevoset sekä muutama kappale työhevosia, joista ei kunnollisia ratsuja saisi tekemälläkään. Oman hevosen hankinta kuitenkin aina jäi ja jäi, kunnes lopulta sain jo hieman poikien painostamana aikaiseksi tehdä kesän alussa ostoilmoituksen fiksusta harrastesuomenhevosesta. Jo ensimmäisenä tarjottu hevonen oli oikein varteenotettava vaihtoehto, mutta varsinainen täysosuma osui kohdalle paria tarjousta myöhemmin; minulle tarjottiin kokenutta kisatammaa, fiktiolaista Sointia, joka ainakin kasvattajan ja nykyisen omistajankin puheiden mukaan tuntui nappiosumalta. Meillekin täysylläpitoon hevosiaan tuonut suomenhevosia kasvattava tuttuni tiesi suomenhevostalli Fiktion ja hän kehaisi tallista maailmalle lähteneitä laadukkaita hevosia, mikä sai minut entistä vakuuttuneemmaksi oikeasta löydöstä. Sointi osoittautuikin monipuoliseksi sekä ennen kaikkea terveeksi ja hyväkäytöksiseksi hevoseksi, aivan kuten oli luvattu. Aiemmin suomenhevostalli Rajattomassa asunut ja sinä aikana rataesteillä ja kouluratsastuksessa menestyksekkäästikin kisannut tamma lähti lopulta kasvattajansa kautta Kototallille, jossa se pääsee kokemaan uusia seikkailuita harrastehevosen roolissa!
Sointi Sointi Sointi
© kuvaaja ei tahdo nimeään esille, kiitos!

Hoito-ohjeet:

» Riimu pois hevosen ollessa pihatossa
     » helppo tarhata lähes kenen tahansa kanssa

» Loimien käyttö tarpeen ja sään mukaan
     » tihkusateet eivät hevosta häiritse
     » sietää koviakin pakkasia, kunhan ilma ei ole kostea tai tuulinen
     » tallilointa käytetään mm. hevosen ollessa hikinen tai tarvittaessa sadeloimen alla

» Varusteet käyttötarkoituksen mukaisesti:
     » esteillä romaani, vatsapanssarivyö ja suojat jokaiseen jalkaan
     » sileät nahkasuitset ja valkopunainen neliöhuopa harrastekäytössä
     » swarovski-kristallein koristellut suitset sekä kaksi muuta huopaa edustustilanteissa

Varustekaappi:

» Yleisvarusteet
     » kahdet englantilaiset suitset, kolmipalakuolain ja nahkaohjat punoksilla
     » yleissatula, jalustinhihnat ja kahdet alumiinijalustimet
     » kaksi joustovyötä (toisessa vatsapanssari), kolme neliöhuopaa
» Lännenvarusteet
     » kuolaimettomat suitset ja avonaiset nahkaohjat pikalukoilla
     » allrounder-satula, vyö ja huopa
» 4x korkeat hivutussuojat (etu- ja takajalkoihin)
» Teddyromaani
» Pehmusteriimu ja riimunnaru
» Nahkariimu ja ketjunaru
» Heijastava ratsastusloimi
» Talli-, toppa- ja sadeloimi kaulakappaleella

» Tinan päävärinä toimii punainen
Tinan varusteet

Tinan varusteet on hankittu seuraavista virtuaalisista hevostarvikekaupoista:
Equestrian PRO, OddPixel, Kivimetsän varuste, Kreivittären Varusteliike, Mestyn Varuste, Hemsbury Saddlery,
Takakujan Tallipuoti, Hankalan Tori & MWS Boutique

Sukutaulu

i. Koistilan Lieska
voikko, 159cm
ii. Murroksen Hohto
voikko, 158cm
iii. M.L. Leiskaus
voikko sabino, 155cm
iie. Heljätär
rautias, 162cm
ie. Joulutähti
kulomustanpäistärikkö, 159cm
iei. Leevin Tuttiritari
musta, 162cm
iee. Voikukka
rautiaanpäistärikkö, 166cm
e. Susikallion Susitoive
tummanruunikko, 159,5cm
ei. Susikallion Outotoive
tummanrautias, 168cm
eii. Outolintu
punarautias, 168cm
eie. Tyynen Tytterö
tummanrautias, 167cm
ee. Kalinkan Naispaholainen
musta, 151cm
eei. Takanorin Black
musta, 155cm
eee. Hämärän Adelina
musta, 147cm

» Jälkeläiset «

01. suomenhevosori/-tamma Nimi, syntynyt 00.00.0000 orista Nimi

» Periyttäminen «

LUONTEENPIIRTEET
   ROHKEUS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: melko rohkea
   KUULIAISUUS: ★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆ Taso 6: kuuliainen
   TEMPERAMENTTI: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: neutraali
   HERKKYYS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
TAIDOT
   NOPEUS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
   KESTÄVYYS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 4: hieman normaalia parempi
   HYPPYKAPASITEETTI: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
   KETTERYYS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: hieman normaalia parempi
   LIIKKEET: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali

© Arnikan periytymisjärjestelmä v. 1.0


Kilpailukalenteri

Porrastetut kilpailut

Hyppykapasiteetti & rohkeus: 654.05 p.
Nopeus & kestävyys: 36.35 p.
Kuuliaisuus & luonne: 1483.76 p.
Tahti & irtonaisuus: 1114.21 p.
Tarkkuus & ketteryys : 0.00 p.
» Hevosen VRL:n rekisteriprofiili
» Kouluratsastuksessa tasolla 6 (2597.97 p.)
     » ko: Vaativa B
» Esteratsastuksessa tasolla 5 (2137.81 p.)
     » re: 100 cm (me: 80 cm)

KERJ kenttäratsastus (sijoituksia 18 kpl) / ke: Helppo

25.05.2018 | Mörkövaara | Helppo | 4/30
20.05.2018 | Mörkövaara | Helppo | 4/30
17.05.2018 | Turmeltaja | Helppo | 1/40
15.05.2018 | Turmeltaja | Helppo | 1/40
10.05.2018 | Hengenvaara | Tutustumisluokka | 2/30
08.05.2018 | Adina | Helppo | 5/29
05.05.2018 | Hengenvaara | Tutustumisluokka | 4/30
04.05.2018 | Hengenvaara | Tutustumisluokka | 5/30
18.04.2018 | Turmeltaja | Helppo | 1/39
15.04.2018 | Gealán | Helppo | 2/18
13.04.2018 | Mandelbacke | Helppo | 3/14
12.04.2018 | Gealán | Helppo | 1/18
09.04.2018 | Moana part breds | Helppo | 1/40
08.04.2018 | Mandelbacke | Helppo | 3/15
06.04.2018 | Turmeltaja | Helppo | 2/39
07.04.2018 | Gealán | Helppo | 4/18
30.03.2018 | Hengenvaara | Helppo | 4/40
17.02.2018 | Kievarinkuja | Tutustumisluokka | 2/40

Cup-kilpailut

Päivämäärä Jaos Järjestäjä Luokka Tulos
29.02.2020 KERJ-cup Mörkövaara Helppo 8/81
30.11.2019 KERJ-cup Silverlode Tutustumisluokka 3/48
28.11.2019 MEJ-cup Thrillium 80 cm 2/22
30.06.2019 VSR-cup Susiraja Helppo 7/56
28.02.2019 KERJ-cup Auburn Estate Helppo 3/106
31.12.2018 ERJ-cup Kuuralehto 90 cm 2/140
28.12.2018 MEJ-cup Loitsula Tarinaluokka 80 cm 2/3
30.09.2018 VSR-cup Susiraja 90 cm 6/62
15.07.2018 MEJ-cup Thrillium 70-80 cm 2/31
31.03.2018 KERJ-cup Mörkövaara Helppo 8/119

Päiväkirja ja valmennukset

28. joulukuuta 2018 » MEJ-cup tarinakilpailut Loitsulassa

Tehtävänanto: "Radalla on yksi este, jonka nähtyäsi pala nousee hieman kurkkuun. Millainen se on, ja miten selviätte siitä?"

Tuotos: Radan toinen este aiheutti varmasti itseäni kokeneimmissakin kisaajissa kylmänhikeä, joten minä istuin satulassa henkeä pidätellen ja sydämen takoessa äärikierroksilla. Edessämme kohosi erittäin kapea tarkkuuseste, jonka pohja ja runko oltiin rakennettu jykevistä kivistä ja yläosassa oli tiheä risurivistö tuomassa korkeutta. Tina lähestyi estettä rauhallisesti odottaen lupaa ampaista matkaan, mutta itse istuin kyydissä jähmettyneenä enkä kyennyt paljoa hevosta kontrolloida yrittäessäni pitää oman pääni kasassa. Risut raapivat hevosen vatsaa sen sukeltaessa niiden sekaan ja olin aivan varma, että jalustimet kolahtaisivat kivireunoihin kengänkärkieni hipoessa esteen rakenteita. Hädin tuskin muistin edes myödätä hyppyyn, joka tuli eteen aivan liian nopeasti ja oli aivan yhtä nopeasti myös ohitse. Tamma laskeutui sulavasti esteen toiselle puolelle ja kaikista haastavimman hypyn jälkeen jäljelle jäänyt rataosuus olisi varmasti yhtä leikkiä.

10. maaliskuuta 2018 » Storyteller's Cupin päätös

Storyteller's Cup on ollut todella opettavainen kokemus ja olemme kasvaneet Tinan kanssa näiden muutaman kuukauden aikana tiiviisti yhteen. STC-finaaliluokkiin meillä ei kuitenkaan ollut asiaa, sillä finaaliin kvaalautumiseen tarvittavat yhteisöpisteet jäivät meillä vajaiksi. Osakilpailu- sekä kilpailiapisteet sen sijaa saatiin kerättyä kasaan ajallaan. Vaikka kisataipaleemme päättyikin jo ennen finaalia, lähdin siitä huolimatta lauantaina seuraamaan STC:n finaaliluokkia sekä juhlistamaan Susikallion kymmenen vuoden taivalta, minkä kunniaksi samana päivänä kisattiin myös tallin nimikkoluokissa. Kisojen päätteeksi saimme myös Soinnin kanssa tunnustusta taipaleestamme kisojen sarjassa ja olimme esterankingissa luokkamme toisina ja koulurankingissa kolmansina. Kokonaisrankingissa ylsimme toisiksi ja hienoa menestystämme on hyvä juhlistaa kotiin päästyäni ja Tina ansaitsee isot kehut herkkujen säestämänä! Vaikka STC onkin ainakin tältä vuodelta saatu päätökseen, puhaltaa heti ensi viikolla uudet tuulet; viime vuonnakin järjestetty Tie Tähtiin -cupissa kisataan myös tänään ja tänä vuonna ilmoitin itseni karkeloihin nuoren Sisu-orin kanssa. Tina saa hengähtää hetken ja siintää katseensa tuleviin kisoihin, kun rupeamme enemmän ja vähemmän tosissaan kisaamaan kenttä- ja maastoesteratsastuksessa.

25. helmikuuta 2018 » Estetreeniä kotioloissa

Tina oli STC:n aikana jo tottunut toistuviin treenituokioihin, joten myös tänään se oli jo valmiina odottamassa tarhan portilla ottaen minut iloisella hörähdyksellä vastaan. Koska joku lahopää oli unohtanut totaalisesti ilmoittautua Leijonalaaksossa järjestettäviin neljänsiin osakilpailuihin, tyydyimme tänään tekemään pientä estejumppaa kotikentällä. Helmikuu oli tuonut meidän leveysasteille varsin kirpakoita pakkaskelejä, mutta tänään sää lauhtui joitakin asteita ja se samperin Venäjän suunnalta pukkaava navakka tuuli onneksi otti ja tyyntyi edes päiväksi.

Olin kasannut kentälle puomi- ja kavalettiharjoituksia, joilla saisimme petrattua koordinaatiotamme sekä esteille lähestymistä. Tamma henkäisi syvään kiristäessäni vyötä vielä pykälällä ennen satulaan kipuamistani. Jalustinhihnat olivat edellisen ratsastusreissun jäljiltä sopivan mittaiset, kukaan muu ei tässä välin ollut saanut kunniaa nousta Tinan nahkaiseen yleispenkkiin. Kehotin raudikon liikkeelle ja lumi narahteli vetelästi liikkeelle lähtevän hevosen alla. Pyörimme ensin kentällä vapailla ohjilla täysin mielivaltaisia reittejä käyttäen, kunnes keräsin hieman ohjia saadakseni tarvittaessa paremman kontrollin suuhun. Tamma kyllä reagoi erittäin hyvin pelkkiin paino- ja pohjeapuihin, joten ohjastuntuman saa pitää minimissä.

Parin lämppäkierroksen jälkeen Tinan kone lähti paremmin käyntiin ja askellus muuttui rennommaksi sekä tasaisemmaksi. Pyörittelin ensiksi tammaa kahdeksikolla kahden eri puomisarjan ylitse ja kauniisti kaulaansa kaarella pitävä Tina astui jokaisen puomin ylitse tarkasti. Kääntelin tammaa pitkälti painoani satulassa siirrellen ja hieman kättä sivulle vieden sillä suuntaa näyttäen. Ohjasin tamman kavaleteille reippaassa ravissa ja nousin aina ennen pieniä esteitä kevyeen istuntaan laskeutuen takaisin satulaan hevosen astuttua puomien ylitse. Pienten kavalettien avulla sain mukavasti heräteltyä tammaa ja jos olisimme aloittaneet heti suuremmista haasteista, olisi se suoriutunut esteistä varmasti kankeammin ja kolautellut puomeihin hanakammin.

Pistettyämme nivelet ja lihakset töihin ravissa suoritettavissa harjoituksissa, laskeuduin satulasta ja kävin kokoamassa kahdeksikolle pari pystyestettä. Loppuun otimme vielä rivakalla tempolla hyppyjä ja laukanvaihtoja tavoitteena mahdollisimman ketterät kääntymiset ja sujuvat hypyt. Kahdeksikolla Tina asettui hyvin kaarroksissa säilyttäen täten paremmin tasapainonsa, mikä puolestaan mahdollisti vielä tiukemmat käännökset. Tamma yritti kuitenkin kovasti miellyttää minua ja pari kertaa se koitti omatoimisesti vaihtaa laukan ilman käskyä, minkä vuoksi vedin kahdeksikon pari kertaa täysin ilman vaihtoja. Sekin sujui ilman pudotuksia, mutta käännökset olivat kankeita hevosen yrittäessä puskea takapäätään pois uralta helpottaen täten omaa työtään.

Viimeinen hyppy lähti tarkasti suoraviivaisesti esteen edestä ja tamman laskeutuminen oli pehmeä kuten aina. Taputin rytmikästä laukkaa kulkevaa Sointia kaulalle ja hidastin sen tiukasti satulaan istumalla ravin kautta käyntiin. Kentän kiertäminen sai riittää tältä päivältä ja siirryimmekin jäähdyttelemään lähitienoon maastoihin.

17. helmikuuta 2018 » STC ja kolmannet osakilpailut

Ystävänpäiväteemaa ei voinut olla huomaamatta saavuttuamme Auburnin kartanolle Kallan kylään. Ilmoittautumisen yhteydessä sain ensitöikseni kätösiini käsin askarrellun halipassin, johon sai rustata nimen aina yhtä halausta kohden. Eniten nimiä keränneelle oli luvassa Sokka Luxuriesin sponsoroima yllätys, joten sen täytyi olla jotakin säkenöivän upeaa. Omat taustajoukot sekä tietysti myös Tinan ruttuun rutistettuani ja nimet tohkeissani sydämen muotoiselle pahvinpalaselle kirjoitettuani oli aika keskittyä tuleviin suorituksiin.

Esteluokat alkoivat jo kello 08:00 eli Kototallilta oli täytynyt lähteä hyvissä ajoin. Tina oli talsinut unisena kuljetusautoon ja vetänyt sikeitä koko matkan ajan. Kisapaikalla talutin tamman kiireesti alas ramppia pitkin ja aloin ilmoittautumisen jälkeen valmistella sitä lämmittelyä varten. "Hei yritäppä nyt itekkin!" tokaisin torkkuvalle tammalle, joka ei viitsinyt laittaa tikkua ristiin jalkansa kannatteluun yrittäessäni puhdistaa kavioita.

Hevonen oli tip top, sen varusteet olivat tip top, mutta prkele, oma kypärä oli jossain. Saatoin tuhista jotain itsekseni samalla kun syöksyin autoon ja tongin tilan viskellen kiireellä ylimääräisiä tavaroita pois edestäni. Kypärä löytyi ja palasin Tinan luokse kypärää päähäni survoen samalla kun lähdimme suuntaamaan maneesille. Ennen luokkaamme kävimme kävelemässä radan lävitse ja yritin painaa kaiken tarkasti mieleeni. Nappasin nopeasti Jannen tarjoamat ohjat käsiini ja naurahdin hermostuneena hänen tsempeille. Maneesin takaosa oli varattu vuoroaan odotteleville ratsukoille ja koska olimme luokkamme viimeinen ratsukko, sain herätellä tammaa kahden suorituksen verran.

Tina hyppäsi tarkasti ja oli miellyttävä ratsastaa, eli olin rataan tyytyväinen vältyttyämme virhepisteiltä. Voittoon olimme kuitenkin liian hitaita ja luokkamme tuloslista oli identtinen Lehtomäen 1. osakilpailuihin nähden: hävisimme samaiselle poniratsukolle kuin aikaisemminkin, mutta onnistuimme peittoamaan puoliverisen. Luokkamme jälkeen hypättiin vielä astetta korkeammat esteet, minkä jälkeen tolpat kannettiin syrjään ja tilalle tuotiin kouluaidat. Ehdimme siis hengähtää hetken ajan, ennen kuin oli aika taas antaa parastaan.

Taisin vetää eväsleipäni väärään kurkkuun kun kuulin minua kuulutettavan ja pyydettävän siirtymään maneesille mitä pikimmiten, jotta ehtisin käyttää hyödykseni luokkaa edeltävän 20 minuutin verryttelyajan. "Ei hitto vie!" ajattelin ja kahmaisin Tinan ja tavarani mukaani ja lähes juoksin radalle kivuten siellä kiireellä satulaan. Onneksi kuuluttivat, muuten olisin satavarmasti unohtunut niille teilleni ja myöhästynyt startistani. Säikähdys vaihtui kuitenkin rauhoittumisen kautta pian hämmennykseen, kun hoksasin maneesissa kanssani verryttelevät Matildan & Hawkeyen; estestartissa voittamamme puoliveriratsukon, joka on koulukisoissa ruukannut startata helpommassa luokassa. Katsoimme hetken ajan Matildan kanssa toisiamme kysyvästi, kunnes suuntasin varovasti infopisteelle ja kysyin hieman arastellen, että mikähän luokka nyt mahtoi olla alkamassa.

"Helppo B piste nolla 2009, 18 kohdan kouluohjelma" sain vastaukseksi kuin apteekin hyllyltä. "Mutta.." sopertelin "helppossa A:ssa meidän kyllä piti kisata." Infopisteen naishenkilö pyöritteli silmiään väläyttäen kuitenkin samalla ilmoille parhaan mahdollisen respahymynsä alkaessaan käydä osallistujalistoja. Tuomioksi tuli osallistuminen kouluratsastuksessa luokkaan kaksi eli helppoon B:hen, eikä näin viime tipalla kuulemma voinut tehdä muutoksia. Osallistumisen olisi voinut perua kokonaan, mutta vielä mitä - siinä olisimme menettäneet puolikkaan osakilpailupisteen. Verryttelyajasta oli kulunut päälle seitsemän minuuttia, joten ei auttanut kuin muistutella rata mieleen kymmenessä minuutissa. Janne kaivoi kouluohjelman esille ja pläräsin sen hänen puhelimensa näytöltä useaan otteeseen lävitse. Suorituksesta minulla ei näin jälkikäteen ole paljoa mielessä, vaan tunnuin olevan kuin unessa yrittäessäni muistella ohjelmaa ja ratsastaa samalla hieman ihmeissään olevaa Tinaa, joka yritti parhaansa sekavista avuistani huolimatta.

Noin viiden minuutin radaksi tarkoitettu ohjelma tuntui kestävän ikuisuuden, ja olin vain huojentunut päästyäni takaisin keskihalkaisijalle ja tervehdittyäni tuomaristoa. Tiesin jo heti itsekin, että jotkin kohdat ratsastin päin honkia ja varmasti olin unohtanutkin jonkin, mutta yllätys yllätys, selvisimme ilman hylkäystä. 60,833 % oli oikeastaan hämmästyttävän hyvä tulos tilanteeseemme nähden, joten toinen sija ja Matildalle sekä Hawkeyelle häviö ei tuntunut missään. Halasin Tinaa satulasta käsin kävellessämme vapain ohjin pois palkintojenjaosta ja tammakin tuntui olevan tyytyväinen päivän olevan jo hiljalleen pulkassa. Päästyäni puhelimeeni käsiksi minun oli vielä pakko käydä vilkaisemassa osallistumisviestini, olinhan tarkistanut sen useaan otteeseen ennen lähetystä. Ja juuri oikeaan luokkaan olin itseni ilmoittanut, jossain kohtaa oli kuitenkin käynyt sekaannus, josta kuitenkin hengissä selvittiin.

Ja se halipassi, josta olin aamulla ollut niin tohkeissani, unohtui sen siliän tien, kun omat startit lähestyivät. Kouluradan jälkeen kauniisti koristeltu pahvin palanen ei käynyt mielen vieressäkään, vaikka kouluratsastusta tuomaroinutta Amanda Sokkaa minulla olisi ohi kiitävän hetken ajan ollut mahdollista halata - tiukka ilme naisen kasvoilla olisi kuitenkin varmasti viimeistään saanut minut perumaan aikeeni.


14. tammikuuta 2018 » Tarinakoulukisat Zenissä, 1/9

Tehtävänanto: Totta kai juuri sinun ratsusi on kaikista hevosista kaunein ja paras: kirjoita perusteleva ylistysteksti kaviollisesta ystävästäsi. Kirjoituksen ei tarvitse liittyä kisapäivään mitenkään, mutta sen saa tahtoessaan tehdä tarinalliseen muotoon mikäli tahtoo. Tarinan lisääminen ei kuitenkaan vaikuta arvosteluun. Kirjoitustehtävä, jonka voit toteuttaa joko kappaleellisena tekstinä tai runona. Kielen runsaus ja vivahteikas käyttö sekä mielikuvituksellisuus ovat kriteereinä hyvälle kirjoitukselle.

Suoritus: Sointi on hevonen, jota tekee pitkän ja hermoja raastavan päivän päätteeksi vain halata. Kietoa kädet vahvan kaulan ympärille ja upottaa pää auringonlaskun aikana upean hohdon yllensä saavaan kastanjanruskeaan karvaan. Se on hevonen, joka jaksaa kuunnella myös ne surut ja murheet ja sen lempeät silmät täyttyvät ymmärryksestä puhetulvaa kuunnellessaan. Ikään kuin se osaisi lukea ihmisiä kuin avoimia kirjoja; jokaista yksilönä ja tuomitsematta pelkän ulkokuoren mukaan.

Se on hevonen, jonka kanssa on yksinkertaisesti helppo olla. Se on hevonen, joka osoittaa toimillaan ja elkeillään tahtovan yhteiselon sujuvan mutkattomasti. Hevonen, joka kunnioittaa kaikkia, jotka kunnioituksen ansaitsevat, mutta joka laskee samettisen jauhoturpansa vain kaikkein luotettavimpien tahojen kämmenelle ja puhaltaa lämmintä ilmaa sieraimistaan luottamuksen ja ystävyyden merkiksi.

Se on hevonen, joka opettaa sinulle herkkyyttä ja sitkeyttä, hevonen, jolla ei ole turhan kiire eteenpäin, vaan joka malttaa harkita ja pohtia asioita monelta kantilta. Hevonen, jonka pehmeiden askelten säännöllisessä rytmissä on helppo rentoutua sekä keskittyä vain tässä ja nyt meneillään olevaan asiaan ja unohtaa sekä mennyt että tuleva. Se on hevonen, joka opettaa sinut nauttimaan niistä asioista, jotka tekevät oikeasti onnelliseksi. Minulle tamma itse on sellainen elävä asia, jonka pelkkä näkeminen saa pienen hymynkareen kohoamaan huulille, jolloin tietää, että tästä tulee hyvä päivä.

Sointi on hevonen, joka ei ole myytävänä.

Tuomarin kommentti: "Tässä tuotoksessa oli tajuttoman kaunista ja tunnerikasta kuvailua, josta paistoi läpi omistajan rakkaus omaa nelijalkaistaan kohtaan."


5. tammikuuta 2018 » Kouluvalmennus

Rojahdin Tinan kaulalle pelkästä tympääntymisestä ja jupisin jotain itsekseni. Tamma seisoi niillä sijoillaan taakse päin kuunnellen ja odottaen, että saisin jotain aikaan itsesäälissä rypemisen sijasta. "Keräähän itsesi kasaan ja jatketaan!" kuulin Tian heleän äänen kajahtavan maneesin keskeltä. Ei osaa, ei kiinnosta, ei jaksa. Kuka, oi kuka oli käskenyt ilmoittautua STC Cupissa myös koululuokkaan? Esteet nyt menevät lähes aina kuin vettä vain, mutta pitkän kouluohjelman opettelu oli täyttä työtä.

Harjoittelimme Zenin osakilpailuita varten noin viiden minuutin kouluohjelmaa, jonka pilkoimme osiin ja kävimme läpi pienempi osio kerrallaan. Kehotin Tinan raviin ja kokosin sen korkeampaan muotoon. Hyvin apuihini vastaavaa tammaa ei tuntunut haittaavaan jatkuvat peräkkäiset toistot, vaan se teki urhoollisesti pitkää päivää. Ohjelman alkuosa sujui vielä varsin keveästi ja tehtävänä olikin vain pysähdyksiä, tempon vaihteluita ravissa sekä lävistäjä. Avosta sujuva vaihto sulkutaivutukseen ottikin jo useamman toiston ennen edes kohtuullista onnistumista. Mokat menivät täysin omaan piikkiini, sillä tänään ei ollut treenimoodi päällä ja sekoilin apujen kanssa ikään kuin en olisi koskaan hevosta nähnytkään. Helpompaa olisi varmasti ollut opettaa hevoselle ääniavut ja vain komentaa sitä topakasti: "Avo! Sulku! Pysähdy ja peruuta!"

"Pysähdykset ja peruutukset teiltä sujuu hyvin, Tina peruuttaa rehdisti, eikä hätäile turhia!" Tuntuipa hyvältä kuulla Tian - pesunkestävän kouluratsastajan - suusta myös jotain positiivista meidän työskentelystämme. "Olette vain hieman kohmeessa, pari uutta valmennuskertaa ennen H-hetkeä, niin homma sujuu vaikka silmät sidottuna!" Yritin hieman hymyillä kannustaville sanoille, mutta taivutuksia vääntäessäni sain väännettyä naamani vain outoon irvistykseen.

"Todella laadukas takaosakäännös, hevosen takapää pysyy hyvin pisteessä ja etuosa pyörähtää hyvin sen ympäri!" Taputin tammaa kiitokseksi hyvästä työstä ja kokosin hieman sen käyntiaskelta. Ohjelman loppuosa koostui lähinnä laukkatehtävistä ja niistä suoriuduimme jo ensimmäisellä kerralla varsin hyvin. Vastalaukassakin Tina säilytti hyvin tasapainon ja kuten koko valmennuksen ajan, se kuunteli ohjeitani maltillisesti. Suuntasimme lopussa laukassa keskihalkaisijalle ja tiputimme ensin kootulle raville, josta kehotin tammaa vielä pidentämään hetkeksi askelta ennen viimeistä pysähdystä ja tervehdystä.

"Laukkaosuudet sujuu todella hyvin, avoihin ja sulkuihin ja etenkin siirtymiset niiden välillä hiotte vielä kuntoon, niin teillä ole mitään hätää kisoissa!" Tia kävi taputtamassa tammaa ja rapsutin sitä itsekin kaulan molemmin puolin ennen kuin siirryimme vielä kävelemään hetkeksi uralle ja miettimään kouluohjelmaa. Tai minä jäin makustelemaan mitä tuli tehtyä, Tina otti ja nautti vapailla ohjilla kävelystä. Vielä ei kisajännitys ollut puskenut päälle, mutta kyllä se sieltä vielä päätään nostaa.


30. joulukuuta 2017 » Kisapäivän jälkeläiset tunnelmat

Väsyttävän päivän jälkeen ei jaksaisi ylimääräistä aikaa viettää puhelimen näyttöä tuijotellen, mutta haluan kirjoittaa ensimmäisen osakilpailun jälkeiset fiilikset heti tuoreeltaan ylös. Tällä hetkellä istun vänkärin paikalla, kotimatkaa on takana pari tuntia ja edessä vielä reilusti lisää. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse itse ajaa, en siitä hommasta välitä juuri muutenkaan, mutta näin pitkään odotetun ja perhosia vatsaan aiheuttaneen päivän jälkeen se nappaisi vielä vähemmän. Kunhan kotiin päästään ja Tina on saatu laitettua yöpuulle, voi hyvillä mielin kaatua rättiväsyneenä kutsuvaan sänkyyn - huomenna ei onnekseni ole mikään kiire nousta ylös.

Itse kisat menivät kivasti alkujännityksestä huolimatta, seuraavat kisat ovat varmasti paljon helpommat itse kullekin, kun on saanut jo vähän tuntumaa siihen, millaiset pippalot onkaan kyseessä. Tänään tuloksenamme oli toinen sija, mutta huonolle emme hävinneet. Yksi harmittava, omaan piikkiini menevä tiputus toi neljä virhepistettä, mutta Tina liikkui kyllä hyvin ja sen hyppy luisti, vaikka harjoittelukertoja kertyikin ihan saamattoman pieni määrä ennen tämän päivän koitosta, kun Cupiin ilmoittauduttiin turhia jahkailematta. Ensi vuodelle meillä onkin parempi valmennussuunnitelma, jonka avulla meistä toivottavasti saadaan vielä enemmän irti.

Ja jos näitä estekisoja odotti hieman kauhunsekaisin tuntein, niin oottakaapa minkälaiset fiilikset on ennen seuraavia kisoja - koulukisoja. Kisoja, jotka järjestetään Latviassa, johon on vielä pidempi matka reissata. Silloin täytyy kyllä vahvasti harkita majapaikan varaamista ja yöpymistä vieraalla maalla. Ja seuraavaan kertaan mennessä pitäisi osata tuhottoman pitkä kouluohjelma, johon kuuluu kaiken maailman väistöt ja lisäykset, joita tullaan tamman kanssa muuten tankkaamaan ahkerasti heti vuoden alusta lähtien.

Hyvät uudet vuodet kanssakisaajille!


30. joulukuuta 2017 » STC ja ensimmäiset osakilpailut

Nypläsin Tinan jouhia hieman jännittynein ottein, olihan tänään STC:n ensimmäinen osakilpailupäivä. Olin purkanut tekemäni ranskanletin ties monettako kertaa, enkä ollut siihen vieläkään tyytyväinen, eli uusiksi vaan. Onnekseni olin saapunut kisapaikalle ajoissa, joten viime hetken sähellyksiin oli reippaasti aikaa. Tamma seisoi rauhallisesti aloillaan valmista odottaen, jotta sain kaikessa rauhassa kiristellä jouhisuortuvia ja saatuani ehkä yhdeksännellä yrityksellä silmääni miellyttäneen kampauksen. Vielä varusteet niskaan ja siirtyminen verryttelykentälle, johon oli ilmestynyt jo ensimmäiset ratsukot.

Uudenkarheat kisahousuni tuntuivat istuvan kaikkea muuta kuin hyvin ylläni, mutta onneksi sentään pusero oli ollut sekä istuvuutensa että ulkonäkönsä puolesta nappiostos, eikä olo ollut täysin tukala verryttelyjä aloittaessamme. Sileällä tamma liikkui kepein askelin sekä miellyttävän pienillä avuilla ja laukka nousi hyvin molempiin kierroksiin. Tina on aina suhtautunut uusiin paikkoihin, hevosiin ja tilanteisiin ihailtavan maltillisesti, eikä se tänäänkään ottanut turhaa stressiä muista kisapaikalla kierroksilla käyvistä ratsukoista. Taputin tammaa kaulalle hyvän verryttelyhetken päätteeksi ja Anniksi esittäytyneen, paikasta toiseen säntäilevän ja aikatauluista huolehtivan naisen johdolla lähdimme tamman kanssa siirtymään vajaa kilometrin päässä olevalle maneesille, jossa saisimme vielä hypätä parit esteet verryttelyryhmämme kera ennen luokkamme alkua.

Verryttelyesteelle Sointi tuli rennosti ja varmoin ottein, ei yhtään niin hanakasti ja vauhdilla kuin ryhmämme poniratsukko. Luokkaamme osallistui myös valtavan kokoinen puoliverinen, jolle kokonsa puolesta näin pienten esteiden ylitys tuskin tekisi tiukkaa. Ensimmäinen luokka alkoi olla ohitse ja huikkasin ensimmäisenä luokastamme radalle siirtyvälle Elvalle tsempit jääden jännittämään seuraavana siintävää omaa vuoroani.

Vuoromme tultua vatsan pohjassa myhäili mukava jännityksen tunne ja pienellä vartalon liikkeellä kehotin tamman käyntiin ja siirtymään radalle. "Nyt mennään!" hihkaisin Tinalle lähtöluvan saatuani ja kehotin hevostani siirtymään laukkaan. Laukka lähti pyörimään hyvin, hevonen kuunteli mitä minulla oli sanottavaa ja ensimmäiset hypyt sujuivat hyvin. Otimme molemmat kuitenkin suorituksemme turhankin lungisti, nyt kun ei oltu kotitallilla, jossa yhtä tehtävää voisi jäädä hienosäätämään kerta toisensa jälkeen. Sarjaesteelle tulimme hieman huolimattomasti, minkä vuoksi hyppy lähti kaukaa ja kuulin takajalkojen kolahtavan puomiin. En ollut varma tippuiko se maahan asti, enkä jäänyt sitä tässä vaiheessa murehtimaan. "Ei haittaa!" tokaisin kannustavasti tammalle, joka alkoi hieman jarrutella osuman vuoksi. Suoristin hevosen pienellä liikkeellä sarjan toiselle esteelle, jolle tsemppasin sitä hyppäämään reippaasti.

Perusradan viimeisenä esteenä edessämme kohosi aaltolankku, joka ei kokenutta tammaa hätkäyttänyt. Maaliviivan ylitettyämme tuomariston suunnalta kajahti ilmoille kuuluva äänimerkki, joka oli merkkinä saamistamme virhepisteistä ja suorituksemme päättyi tähän. Annoin tammalle vapaan ohjan ja taputin tätä molemmin käsin kaulalle. Ensimmäiseksi suoritukseksemme hyvä veto, ja toiseen sijaan olin syystäkin tyytyväinen tiputuksesta huolimatta. Ensi vuoteen, sillä seuraavan kerran kisatunnelmaa pääsemme kokemaan Zenin kisoissa, joita varten pitäisi takoa päähän järkyttävän pitkä kouluohjelma!


15. joulukuuta 2017 » Estevalmennus, valmentajana Lotta Alavuo (Loci)

Otin, menin ja kiinnostuin laajemmasta Cup-kilpailukokonaisuudesta, mutta jossa osallistumiskriteerinä haluamalleni estetasolle oli vähintään yksi valmentautumiskerta kuluneen vuoden aikana. Kouluvalmennuksessa kävimme tuossa syyskuun puolella ihan vain huvin vuoksi, mutta nyt varasin kiireellä ennen joulua yhden valmennuskerran myös rataesteiden parissa. Yhteiset hyppelymme ovat rajoittuneet lähinnä maastoesteisiin, joten lähdimme kumpikin innokkaasti uutta oppia ammentamaan ja vanhaa kertaamaan siirtyessämme maneesin suojiin lumen naristessa tamman hokkikenkien alla.

Tina ja Jonna olivat minulle uusia tuttavuuksia, joten alkukäyntien aikana kasasin muutamia puomitehtäviä ratsukolle maneesiin. Tamma vaikutti kuuntelevan Jonnan istuntaa hyvin, joten ohjeistin Jonnan tekemään voltteja muutaman puomin ylitse, jotka jo olivat paikoillaan. ”Hienoa. Myötää kädellä, vaikka ohjassa ei olisikaan painetta. Hevonen tuntee pienetkin paine-erot.” Ohjeistin naista. Raviverryttelyksi olin koonnut puomeista suoran linjan suhteutetuilla väleillä. Tarkoitus olisi tulla linja suoraan ja suoralla hevosella oikeaan kierrossuuntaan.. Kävelin itse maneesin päätyyn katsomaan linjan suoruuden. ”Pyri tulemaan keskelle puomeja, mutta mikäli linja karkaa jompaankumpaan laitaan, pyri pitämään linja ja hevonen suorana. Sulla on hyvin aikaa katsoa ravi kuntoon ja tehdä päädyssä päätös, missä kohtaa käännät.” Ensimmäinen linja tuli hieman oikealle, joten ohjeistin Jonnaa kääntämään aavistuksen myöhemmin. Seuraava linja oli jo parempi, mutta Tina tuntui hakeutuvan vasemmalle, mitä Jonna joutui korjaamaan paljon ohjalla. ”Pohkeet ratsastavat hevosen suoraksi ja eteen. Molemmat kyljet kiinni, ja jos Tina punkee jompaan kumpaan suuntaan, kerro pohkeella, ettei sinne pääse.” Kolmas linja oli jo paljon parempi kahteen edelliseen verrattuna, vaikka ravin tahti ei aivan säilynyt.

Muutaman onnistuneen linjan jälkeen lisättiin keskimmäisen puomin jälkeen voltti oikeaan ja tarkoituksena palata samalle linjalle. Voltti oli hieman kananmunan muotoinen, mutta linjalla säilyttiin hyvin. ”Hyvä. Nostan viimeisen puomin ja jos laukka nousee, anna nousta ja ota sitten toisella pitkällä sivulla takaisin raviin.” Ensimmäisestä pienestä pompusta ei vielä laukka noussut, mutta Tina selkeästi heräsi ja ymmärsi, ettei tänään ollut mistään puomijumpasta kyse. Toisella kerralla nousi vasen laukka, mikä hankaloitti takaisin uralle kääntymistä ja laukka tippui raviksi käännöksen aikana. ”Jos se on esteillä laukkaherkkä, tarkista asetus ja valmistele laukka-avut, jolloin oikean laukan pitäisi nousta.” Kolmannella kerralla nousi tasapainoinen oikea laukka.

Nostin välissä keskipuomia ja viimeistä puomia ja ohjeistin Jonnan nyt jättämään voltin välistä pois. Ensimmäisen kerran linja tultiin melko vauhdikkaasti ja jo keskimmäisellä puomilla nousi laukka. Pyysin Jonnaa tulemaan linjan uudestaan ja kerroin, että nyt Tina saisi odottaa hieman enemmän, jotta ajatus ylöspäin hyppäämisestä toteutuisi. Seuraava linja oli jo parempi, mutta vieläkin hevonen saisi odottaa enemmän, jotta korkeammista esteistä selvittäisiin kunniakkaasti. ”Tee pidäte juuri esteen jälkeen ja katso, mitä tapahtuu. Älä lähde sen höseltämiseen mukaan vaan odota itse rauhallisesti.” Nyt linja onnistui hyväksyttävästi ja ohjasin Jonnaa vaihtamaan suuntaa.

Toisella puolella maneesia oli kaksi puomia asetettu niin, että ne pääsisi ratsastamaan loivalla kiermurauralla. ”Terävä käännös puomien välillä. Käännä, suorista, puomista yli, käännä, suorista, puomista yli, käännä ja suorista. Toiselle pitkälle sivulle voit tehdä esteiden ympärille voltteja, jotta kääntäminen varmasti onnistuu molempiin suuntiin.” Ensimmäisellä kerralla puomien välisessä käännöksessä ulko-ohja ei ollut kunnolla tuettu ja käännös meni hieman pitkäksi ja loivaksi. Toinen kerta oli jo parempi. Jonna sai jatkaa tehtävällä hetken aikaa ja itse nostin kaikki edellisen tehtävän linjan puomit samaan estekorkeuteen.

Pienen käyntitauon jälkeen palasimme taas linjalle. ”Tiedän, että ne ovat kivoja ja söpöjä pieniä esteitä ja niistä kaikista pääsee ylitse vaikka ravaamalla. Haluan, että tulette taas sillä hillityllä, tasaisella laukalla keskelle esteitä, minkä jälkeen pitkältä sivulta tulette lävistäjälle ja ratsastatte edellisen tehtävän puomin ylitse suoraa linjaa uralle saakka. Jatkat uralla ja tulet toisesta suunnasta linjan samalla tylsän tasaisella laukalla. Lopuksi vielä ratsastat toisen lävistäjän.” Jonna sai alkuun Tinan kuuntelemaan hyvin ja odottamaan aina uudestaan linjaa lähestymiseen saakka, jolloin Tina päätti ottaa jonkun ihmeellisen spurtin. Käskin Jonnaa tulemaan tehtäväsarjan saman tien uudestaan. Tällä kertaa Tina odotti jo paremmin. Nostin lävistäjillä olevat puomit pieniksi pystyiksi ja pyysin Jonnaa lähtemään ”radalle” uudestaan. Tällä kertaa tahti oli tasainen alusta loppuun saakka. Nostin linjan esteitä kymmenellä sentillä ja Jonna ratsasti tehtävän uudestaan. ”Hyvä. Estekorkeus ei pitäisi olla teille mikään ongelma, mutta hevonen kestää paremmin pieniä hyppyjä. Tule tällä korkeudella vielä kerran, minkä jälkeen nostan linjan keskimmäistä estettä ja viimeistä estettä.” Tehtävä suoritettiin taas tasaisen varmasti. Nostettuani kahta estettä annoin Jonnan ratsastaa tehtävän nousevassa järjestyksessä viimeisen esteen ollessa noin 80 senttiä. ”Hyvä. Napakkaa työskentelyä ja sait lopussa hyvin pidettyä Tinan hallinnassa.” Kerroin ja ohjeistin ratsukon loppuverryttelyyn.


7. joulukuuta 2017 » Kisakentät kutsuvat

Tina, tuo takavuosien pesunkestävä kilparatsu, tekee todennäköisesti ja toivottavasti näyttävän paluun radoille. Talven hallikaudet ovat tallin muiden hevosten osalta usein rauhallisia ja satunnaisia rutistuksia, mutta tänään iskin silmäni kevääseen asti kestävään, Storytellers Cup -nimeä kantavaan kisatapahtumaan, jossa on tavoitteena on edetä osakilpailuiden kautta aina finaaliin asti. Ensimmäisenä mietin pelkästään rataestesarjaan osallistumista joko Voltilla tai nuorella Rossilla, mutta toisaalta Tinakin on nauttinut suunnattomasti mm. satunnaisista valmennusreissuista ja se on myös etevämpi peli myös kouluosakilpailuihin, joten tähtipään kohtaloksi koitui siis lähteä hullutuksiini mukaan.

Lyhykäisyydessään Cupissa järjestettäisiin osakilpailuita sekä este- että kouluratsastukseen, ja molemmissa lajeissa oli tarjolla kolme eri tasoa. Koska nälkä kasvaa syödessä, enkä malttanut lähteä taistoon pelkästään estehevosen voimin, täytyi minulle ja tammalle pohtia sopivia tasoja kumpaisestakin lajista. Periaatteessa Tinallahan riittää koulutustaso molemmissa lajeissa haastavimmille tasoille ja kouluratsastuksessa jopa vähän ylikin, mutta pitkän kisatauon ja meidän olemattoman yhteisen kisataipaleen vuoksi taidan valita ainakin esteillä kultaisen keskitien ja osallistua keskitason luokkaan - ennen osallistumisoikeuden saamista pitäisi vain käydä kiireen vilkkaan ammattilaisen opeissa valmentautumassa!


8. syyskuuta 2017 » Kouluvalmennus

Hui kauhia kuinka aika rientää! Tinan saapumisesta Kototallille on vierätänyt jo aimo tovi ja tamman kanssa on tähän asti käyty maastoilemassa lähes luvattoman paljon sekä tehty paljon maastakäsittelyä ja muuta yhdessä oloa. Välillä olemme verestäneet tamman muistoja kisa-ajoilta, jolloin se vielä starttasi kouluratsastusta aina vaativalla tasolla ja esteilläkin se saavutti jopa metrin radat kansallisella tasolla. Kisakenttiä emme enää ole Tinan kanssa aktiivisesti kierrelleet, mutta olen vakaasti päättänyt käydä ainakin toisinaan sen kanssa valmentautumassa ammattilaisen opeissa, jotta me molemmat saisimme kunnon tehokuurin opetusta.

Tällä erää kertasimme valmentajamme opeilla paljon laukkatyöskentelyä, mm. laukanvaihtoja sekä vastalaukkaa. Tina oli tuttuun tapaansa hyvin kuuliainen, mutta se kyllä puhisi jonkin verran joutuessaan tosissaan yhdistelemään ajatuksiaan päässään ja miettimään miten jalat asetellaan seuraavaksi. Lähtee ne kesäkilot karisemaan, kun tällainen matami tömisyttää tannerta! Tina on ratsastajalle helppo hevonen, joka ei paina kädelle tai tarvitse hirveän raskasta ja kuluttavaa pohjetyöskentelyä, vaan reagoi pieniinkin apuihin halukkaasti. Välikäynnit työskentelyvalmis hevonen otti kuitenkin ilolla vastaan, tämmöistä himourheilua ei ollutkaan tarvinnut hetkeen harrastaa! Valmentaja kehui loppuun tamman helppoa ratsastettavuutta, mutta naurahti sen tarvitsevan hieman lisää asioiden kertausta, jos joskus vielä mielisimme radoille asti.


28.-29. heinäkuuta 2017 » Yömaastoilua

Heinäkuun viimeisen viikonlopun aikana päätimme isomman joukkion kanssa tehdä yhdessä jotain mukavaa. Aluksi suunnitelmissa oli ratsastuslenkki piilopirtille ja siellä yöpyminen, mutta suunnitelmat menivät uusiksi, sillä jonkun pitäisi olla lauantaiaamuna tekemässä aamutallia, joten päätimme lähteä vain pitkälle yömaastolle ja saapua kuitenkin yöksi takaisin kotiin. Jori lupasi hoitaa iltatallin ennen lähtöään, joten siitä meidän ei tarvinnut murehtia, kunhan vain pakkasimme kamamme ja varustaisimme hevoset lähtökuosiin.

Janne lähti hakemaan viimeisiä matkaan lähteviä hevosia pihattolaitumelta ja itse kannoin varusteita harjauspuomille. Jooni oli ollut Alissan kanssa meillä viime yön ja hänkin kävi kipaisemassa hevosensa Allyn ja talutti siinä samalla Jeren Viivi-tamman puomille odottamaan. Jannen palattuaan toiselta hakureissultaan puomilla seisoskeli reippaana kahdeksan hevosta, joita saapuivat vielä hoitamaan Jalle Saran kanssa sekä pyörillä pihaan kurvanneet Jere ja Eevi. Kukin saisi liikuttaa omat hevosensa ja vierailevilta ratsastajilta oli tullut vain toivetta, että hevosten pitäisi olla rauhallisia ja kilttejä, sillä sen enempää Alissalla, Eevillä kuin Sarallakaan ei ollut juurikaan kokemusta ratsastuksesta tai hevosista yleensäkään, mutta poikien kautta hekin olivat innostuneet harrastuksesta ainakin jollain asteella.

Eevi oli käynyt talleilla pariin otteeseen Jeren mukana ja tänään hän saisi kivuta Jeren suokkitamman satulaan Jeren ottaessaan ratsukseen hieman veikeämmän mustanginsa. Harjaus sujuikin Eeviltä jo tottunein ottein hevosen ollessa tuttu, mutta takakavioiden kohdalla hän huikkasi meitä muita avuksi ja tyytyi vielä katselemaan vierestä niiden puhdistusta. Niillä muutamilla ratsastuskerroillaan Eevi oli käyttänyt 3/4 kerroilla englantilaista satulaa, joten sellainen nakattiin myös tänään Viivin selkään pinkin neliöhuovan päälle. Saralle ja Alissalle varustettiin puolestaan Etelä-Suomessa Evannan kanssa viikonloppulomaa viettävän Veikan hevoset, joiden liikutus hoituisi kätevästi tässä samalla. Sekä Harmo että Conny olivat lisäksi molemmat myös erittäin hyväntahtoisia hevosia, jotka kantaisivat tottumattomat ratsastajansa varmasti varmoin ottein.

Hitaimpia odotellessani rapsuttelin Tinan harjantyveä ja varmistin vielä vyön sopivan kireyden ennen selkään nousua. Tammalle oltiin hommattu toiseksi satulakseen all around -lännensatula, joka on etenkin maastossa ollut todella mukava peli. Myös suitsivalikoimaa laajennettiin kuolaimettomilla suitsilla, joilla voi kulkea vaikka koko matkan pitkillä ohjilla tamman reagoidessa erittäin tarkasti pelkkään istuntaan ja pohjeapuihin. Vieressämme lännenvarusteisiin varustetun Poksun selässä istui Janne, joka oli puhunut yhteisestä reissusta jo pitkään. Poksu oli myös tohkeissaan lähdössä liikkeelle Jannen rapsutellessa mietteliäänä liinakkonsa karvapeitettä. Saa nähdä kuinka kauan hevonen on rikastuttamassa arkeamme, sillä tällä olisi paljon annettavaa pitkäsukuisten suomenhevosten jalostuksessa, johon sitä on myös kyselty Kadotettujen Suomenhevosten suunnalta. Vaikka Janne ei mielellään luovu hevosestaan, ymmärtää hänkin minkälainen jalostusarvo orilla on. Poksu siirtyisi todennäköisesti kuitenkin vain osaomistukseen Pierrelle, mutta jalostusuran ohella siitä ei olisi aktiiviseen harrastuskäyttöön, joten Janne on jo hiljalleen seuraillut myytäviä suomenhevosia uuden hevosen varalta.

Jalle avusti Saran Harmon selkään ja hyppäsi itse kevyesti pihamaalla ohjat maassa seisovan Jimmyn kyytiin ja huikkasi meidät muut peräänsä. Alissa hieman hermoili ison tamman kyydissä, mutta hän sai hyvin aikaa totutella hevosen liikkeisiin Joonin ottaessa alkumatkan ajaksi hevosen käsihevosekseen istuessaan itse Allyn satulassa. "Eihän tää ookkaan niin paha", Alissa tokaisi tovin päästä pienen hymynkareen noustessa hänen suupielille. Muuta reaktiota Connyn ei oletettukaan tuovan, sillä Veikan tamma on aina ollut hyvin kuuliainen ja ratsastajan taidot hienosti huomioiva hevonen. Jooni löysäsi otteensa Connyn ohjista ja antoi Alissan itse ohjastaa hevosta, jota oli helppo viedä pelkällä istunnalla ja kaulaohjauksella.

Sointi lähti halukkaasti liikkeelle ja ohjasin tamman osittain Viivin ja tämän selässä olevan Eevin rinnalle. Rupattelimme aikamme niitä näitä Eevin hakiessa tuntumaa tamman liikkeisiin ja myös Jere kiilasi Awan aivan viereemme vastaten tuttuun tapaansa hyvin sarkastisesti johonkin, mitä olin juuri Eeville sanonut. Mottasin häntä käsivarteen ja istuin tiiviimmin Soinnin satulaan hidastaen tammaa ja jättäytyen perää pitävien Joonin ja Alissan luokse. Myös Viivi-tamma yritti ottaa kaveristaan mallia, mutta Eevi painoi reippaasti pohkeillaan raudikon kylkiä ja käski tämän ylläpitää tasaista vauhtia.

Mutkittelimme tuttuja maastopolkuja ja Jalle ohjasi Jimmyn tottunein ottein juurakoiden ylitse ja kivuten metsäisiä mäkiä ylös ja alas. Kovin korkealle näillä tienoilla ei pääse kapuamaan, mutta rinteiden huipuilta oli kuitenkin hyvät näkymät etenkin nyt, kun iltausva alkoi vallata alapuolellamme olevaa pientä laaksoa samalla tunkeutuen puiden lomasta syvemmälle metsikköön. Pysähdyimme juottamaan hevosiamme metsän läpi pujottelevalla kapealla joella, mutta vain Conny ja Harmo malttoivat kastaa turpansa veteen muiden kuunnellessa tarkkaavaisina metsän ääniä. Vain noin kaksi metriä leveässä joessa oli muutamia varsin matalia kohtia, joita käytimme hiljalleen virtaavan vesistön ylittämiseen. Awa kahlasi Jeren pyynnöstä ensimmäisenä joen ylitse ja heti perässä seurasi kavionsa tarkasti asetteleva Poksu, joka nousi yhdellä rykäisyllä joen vastarannalla olevan törmän päälle. Viiviäkään ei vesi häirinnyt, mutta penkereelle se ei heti ponkaissut, vaan pyöri hetken aloillaan. Viimeinenkin ratsukko tuli kuitenkin perässämme näytettyämme Soinnin kanssa ensin mallia, joskin Eevillä meinasi tasapaino järkkyä tamman ison loikan seurauksena.

Metsän siimeksestä kuljimme avarammille maille ja kesantopelloille, joissa halukkaat kävivät vetämässä hieman rallia keskenään. Eevi, Sara ja Alissa jättivät kisailut muille ja Jannekin kävi vain hetken aikaa sparraamassa meitä vauhtiin, ennen kuin jättäytyi Poksun kanssa raville. Soinnin kanssa jäimme hetkessä vikkelämpien lämminveristen taakse, mutta tamma liikkui kuitenkin innokkaasti eteenpäin. Awa, Jimmy ja Ally saivat kunnon kilpailuvietin päälle ja kolmikko päästeli menemään mullan vain lentäessä kavioiden rummuttaessa maaperää. Jere ja Jalle pysyivät vain hetken Joonin ja tämän tamman perässä, kunnes aikoinaan laukkahevosena vaikuttanut Ally pisti isomman vaihteen silmään ja kiri itselleen etumatkaa. Jimmy kävi hieman kierroksilla spurtin jäljiltä, ja se olikin nyrpeissään joutuessaan hidastamaan taas käyntiin ja lähtemään suuntaamaan kotia kohden.


25. heinäkuuta 2017 » Kuukauden verran kavereita

Hieman vajaa kuukausi on nyt yhdessä touhuttu ja en varmaan yhtään enempää voisi olla tyytyväisempi tähän tammaan! Tina on kyllä ollut juuri sellainen ensihevonen, jota olen vierelleni halunnut. Rehti ja lauhkea neiti sopeutui ensinnäkin todella nopeasti uudelle tallille, vaikka vähän jännitinkin mitä tulevan piti. Pihattoelämää piti tammalle hieman opettaa sen asusteltua aiemmin ainoastaan karsinoissa ja tarhoissa, mutta siihenkin se tottui nopeasti ja tuntuikin nauttivan suunnattomasti saadessaan valita vapaasti ulkoilun ajankohdat. Karkearehua ollessa tarjolla jatkuvasti jouduimme myös aluksi pitämään tamman ruokailua tarkemmin silmällä, mutta fiksuna se ei syönyt itseään ainakaan vielä ähkyyn vaan hankkii vain tarvitsemansa määrän energiaa.

Ensimmäisten päivien aikana tutustuimme pääasiassa tallipihaan ja tallin muihin asukkeihin, jotka ottivat vanhemman ja kokeneen tamman hyvillä mielin vastaan. Tina otti heti rauhallisen päättäväisesti lauman johtohahmon roolin ja pahimmat hulivilitkin tuntuivat hieman rauhoittuvan saadessaan joukkoonsa hyvää esimerkkiä antavan hevosen. Ensimmäisen viikon aikana Tina pääsi tutustumaan myös tallipihan yhteydessä oleviin pyöröaitaukseen ja kenttään, joissa teimme lähinnä maastakäsittelyharjoituksia. Pyörössä tamma ei ole aiemmin tainnut olla, mutta liinassa sitä on kyllä juoksutettu. Se kuitenkin hoksasi aitauksen idean hyvin nopeasti ja seurasi herkeämättä kehonkieltäni reagoiden siihen halutulla tavalla. Tamma väisti ja seurasi, hidasti ja kiihdytti. Kentällä seuraamisharjoitusten yhteydessä ylitimme muutamia maapuomeja, niistä muodostettuja sarjoja sekä pieniä kavaletteja, eikä Tinalla ollut metrin ratoja hypänneenä mitään vaikeuksia pienten kyhäelmien kanssa. Pariin otteeseen olen myös käynyt tamman paljaassa selässä kentällä ollessamme ja etenkin istunnan muutoksiin tamma on vastannut miellyttävän herkästi, eikä kuolainten puuttuminen häirinnyt millään tavoin.

Nyt kun totuttelut alkaa olla hyvällä saralla ja tammaankin ollaan tutustuttu lisää ja siitä opittu pitämään - jos vain mahdollista - entistä enemmän, pääsee neiti enemmän mukaan arkirutiineihimme. Lähimaastoissa olemme samoilleet ja Sointi onkin kisahevosena tottunut kaikkeen uuteen ja osaa käsitellä ne pelottomasti. Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus käydä heittämässä hieman pitempi maastolenkki piilopirtille, jossa hevoset saisivat yöpyä heinäseipäistä rakennetussa aitauksessa, jossa suojaa antaa tilkitty parilato ja viereen pystytetään varmaan väliaikainen laidun paremmille laidunmaille, jossa hevoset saisivat viettää aikaa meidän istuessa iltaa nuotion ääressä.


8. heinäkuuta 2017 » Ylpeä hevosen omistaja

Nyt saa hehkuttaa, sillä se on vihdoin virallista: määkin sain vihdoin oman suomenhevosen! Sointi-neiti muutti siis tänään Kototallille, josta se saa varmasti miellyttävän kodin rauhallisessa ja viihtyisässä ympäristössä yhdessä hevostovereiden kera. Lauantaipäivän kunniaksi lähdimme Jannen kanssa ajelemaan kohti Fiktiota, jossa Milja otti meidät hyvillä mielin vastaan ja valmiina tuuppaamaan varttuneemman tamman kyytiimme. Aivan muitta mutkitta emme kuitenkaan uutta asukasta ottaneet, vaan edessä oli ensin ostotarkastus, joka teetettiin läheisellä klinikalla. Sointi ei reagoinut hevosklinikan tunnelmaan mitenkään pahasti, vaikka se katselikin hieman ihmeissään ympärille. Milja oli jo aiemmin kertonut sen aina alussa hieman jännittävän eläinlääkäreitä, mutta kohtaavan heidät reippaasti saadessaan ensin vierelleen jonkun tutun ja turvallisen tukihenkilön.

Tarkastus aloitettiin tunnistamalla hevonen, jotta voisimme olla varmoja että meille myydään juuri papereissa olevaa hevosta. Mikrosirun vastatessa sekä rekisteritodistusta että passia, oli hevosen identiteetistä päästy varmuuteen. Kerroin myös vastaavalle eläinlääkärille hieman minkälaiseen käyttöön tammaa oltaisiin uudessa kodissaan kaavailtu, mikä olisi siis aktiivinen harrastekäyttö. Milja puolestaan kertoi myyjänä hevosen tähänastisesta suoritustasosta ja käytöstä. Kävimme myös lävitse hevosen sairashistorian, johon ei ollut kirjattu kuin yksi ontumistapaus, joka oli seurausta huonosta lähestymisestä isolle esteelle. Tapaturmasta oltiin kuitenkin selvitty lähes säikähdyksellä ja vamma parantui nopeasti, eikä se jättänyt jälkiä jalan jänteisiin tai niveliin.

Kattavassa yleistutkimuksessa arvioitiin hevosen yleisvointi ja kuunneltiin keuhkot ja sydän sekä ennen että heti rasituksen jälkeen. Lisäksi tarkastettiin suu, silmät, korvat sekä sukupuolielimet ja käytiin läpi ihon ja karvapeitteen kunto. Soinnin yleiskunto arvioitiin hyväksi eikä hengityselimissä ollut moitteen sijaa ja myös muut asiat olivat kaikin puolin kunnossa. Eläinlääkäri kopeloi tamman myös kauttaaltaan lävitse, eivätkä esimerkiksi jaloissa tuntunut mitään poikkeavuuksia. Eläinlääkäri teki tammalle myös kattavan ontumatutkimuksen, jossa juoksutin sitä sekä suoralla että ympyröillä eri askellajeissa ja tempoissa. Tamma liikkui hyvin ja se oli taluttaessa oikein miellyttävä hevonen. Nivelten taivutuskokeissa ei myöskään ilmennyt mitään hälyyttävää, vaan Soinnilla oli hyvät liikkuvuudet nivelissään.

Aivan viimeiseksi ennen kauppojen viimeistelyä Soinnille tehtiin vielä röntgentutkimus jalkojen osalta, jotta nähdään onko niihin tullut hälyyttäviä muutoksia aktiivisen kilpauran jäljiltä, mikä vaikuttaisi mahdollisesti tulevaisuuden harrastamiseen. Jo perusluonteeltaankin rauhallinen tamma rauhoitettiin, jotta kuvista saatiin mahdollisimman hyvälaatuiset. Kuvissa ei näkynyt mitään vakavaa, ainoastaan ihan jo iän tuomia pieniä muutoksia nivelistössä, mitkä eivät kuitenkaan vaikuta hevosen käyttöön. Eläinlääkärin mukaan tammasta olisi vielä helpostikin vaikka takaisin kilparadoille, joissa meitä joitakin pieniä kisoja lukuun ottamatta tuskin nähdään.

Hevonen oli terve kuin pukki aivan kuten Milja oli luvannutkin, ja myös eläinlääkäri antoi tammalle puhtaat paperit ja vielä kaupanpäällisiksi rapsutukset hyvästä käytöksestä. Rauhoituksen myötä Sointi ei aivan heti ollut kuljetuskuntoinen, joten ehdimme hyvin täyttää Miljan kanssa kauppakirjat ja keskustella tamman päivittäisistä ruokinnasta ja muista rutiineista, jotta muutoksia voidaan tehdä maltillisesti ja antaa hevosen tottua uuteen talliin ja ympäristöön omassa tahdissa. Lisäksi päivitin myös tietoni tamman loishäädöstä, rokotuksista, kengityksestä sekä raspauksesta, tiedän missä niidenkin osalta mennään.


3. heinäkuuta 2017 » Ostokuume kasvaa

Kun tuli aika hankkia oma harrastehevonen, löytyi se oikealta vaikuttava hevonen varsin kivuttomasti ja nopeasti. Lähdin kuitenkin hieman kyynisesti koeratsastamaan ja tutustumaan Sointi-tammaan, sillä ainahan myyjät lupaavat hevosistaan paljon, mutta usein totuutta on hieman kaunisteltu. Pierre kuitenkin tunsi kyseisen suomenhevostalli Fiktion omistajineen ja oli itsekin hankkinut sieltä useamman hevosen omaan talliinsa, joten hän kertoi suosittelevansa ehdottomasti fiktiolaisia hevosia. Tummanraudikko Sointi kurkisteli uteliaana karsinastaan saavuttuani tallikäytävälle, jota pitkin Milja opasti minut oikean hevosen kohdalle. Lempeän näköiset silmät tapittivat uutta tuttavuutta ja tamma antoi itsestään heti hyvän ensivaikutelman, sillä se ei arastellut tuntematonta ihmistä, vaan suhtautui minuun suopeasti. Astuin sisään karsinaan ja annoin hevosen ensin haistella minua hetken, ennen kuin aloin silitellä ja rapsutella sitä testatessani hevosen reagointia kosketukseen. Sointi ei väistänyt kättäni ja antoi minun tunnustella myös jalat sekä pään ilman negatiivista reagointia. Rapsuttelujen loputtua se tuuppasi minua hieman vaateliaasti uusintakierrosta toivoen, sillä etenkin harjan tyven rapsuttelu oli saanut sen silminnähden nauttmaan olostaan.

Milja oli aikansa kuluksi kiikuttanut minulle tamman harjapakin, josta nappasin haalistuneen punaisen pölyharjan, jota aloin liu'uttaa pitkillä vedoilla tamman karvaa pitkin. Sointi seisoi karsinassaan nätisti myös ilman kiinnitystä, joten se oli helppo laittaa ratsastusvalmiuteen. Ainoastaan kavioita puhdistaessa se harkitsi pitkään viitsiikö sitä jalkojaan tänään nostella, mutta antamatta tammalle periksi myöntyi se tahtooni ja jalatkin saatiin puhtaiksi. Musta yleissatula asettui helposti hevosen selkään ja vyönkin tamma antoi kiristää nätisti, kunhan se Miljan sanojen mukaan tehdään asteittain, eikä kerralla huikaista viimeiseen mahdolliseen kiinnityskohtaan. Suitsittaessa sain itse hieman kurotella Sointin pitäessä päätään itselleen optimaalisella korkeudella, mutta kuolaimet se noukki itse nätisti suuhunsa. Itse tykkään suitsimistilanteessa hevosen rentouttavan niskansa ja laskevan päänsä alas, jolloin minun ei itseni tarvitse kurotella korkeuksiin. Toivotaan että vanhakin koira oppii uusia temppuja, sillä tämä tultaisiin ainakin opettamaan tammalle, jos siihen lopulta päädyn. Sointia kentälle taluttaessani se liikkui taluttajan vauhtia mukaillen ja testasinkin tamman reagointikykyä tehden välillä yllättäviä pysähdyksiä tai temponvaihteluita, joihin hevonen reagoi hyvällä tavalla.

Ennen selkään nousua säädin vielä jalustimet ja tarkistin vyön sopivan kireyden. Testasin ennen varsinaisen ratsastusosuuden aloittamista tamman tottelevaisuutta ja sopeutumiskykyä nousemalla satulaan pariin kertaan molemmilta puolilta ja laskeutumalla lähes heti takaisin alas. Sointi taisi hieman kummastella tekemisiäni pysyen kuitenkin hienosti aloillaan odottaen lupaa liikkeellelähdölle, minkälaista reagointia siltä toivonkin. Tähän mennessä tamma olikin vakuuttanut minut, eikä ratsastuskaan antanut siitä huonoa kuvaa. Alussa se liikkui hieman tahmeasti, mutta Milja kertoi kokeneen kisatamman palautuneen jokin aika sitten suomenhevostalli Rajattomasta takaisin kasvattajalleen asuttuaan siellä hyvän tovin, joten nyt seitsemänvuotias hevonen oli saanut lähinnä vetää lonkkaa ja kasvattaa vatsaa uutta omistajaa odotellessaan. Heräteltyäni Sointia siitä kyllä irtosi erittäin näyttäviä liikkeitä ja työinto oikein paistoi läpi hevosen olemuksesta. Aina vaativalle tasolle koulukisoissa yltänyt tamma hyppäsi myös mukavan tasaisesti ja ennen kaikkea vastasi kevyisiin apuihin sulavasti - se ei ollut sellainen jääräpää, jolta olisi täytynyt pyytää samaa asiaa kerta toisensa perään, ennen kuin hevonen olisi ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa. Tykästyin etenkin seikkaan, että Sointi kuunteli yllättävän hyvin myös istunnan antamia ohjeita. Maapuomien lisäksi hyppäsin kentällä myös muutamat pienet esteet, jotka lähestyttiin ja hypättiin tarkasti. Pehmeiden askelien lisäksi tammalla oli ihanan tasainen hyppytyyli, josta saataisiin varmasti enemmän irti kuntoa kehittämällä ja asioiden palauttelua mieliin näin treenitauon jäljiltä.

Tammassa ei loppupeleissä ollut oikeastaan mitään moitittavaa, joten kerroin Miljalle tamman olevan ehdottomasti vahvassa harkinnassa! Kävisin kuitenkin tutustumassa vielä pariin muuhun hevoseen vielä tämän ja huomisen päivän aikana, minkä jälkeen oli aika tehdä päätöksiä. Muut hevoset eivät vetäneet vertoja kokeneelle Sointille, joten viikon puolivälissä ilmoitin hevosen kasvattaja-omistajalle olevani tammasta tosissani kiinnostunut. Sovimme hakevamme tamman matkaamme saman viikon lauantaina, jos samana päivänä terveystarkastuksessa ei ilmenisi mitään hälyyttävää.

Tallin ylläpidosta vastaa Jonna (Pierre VRL-10531 TYH-0002).

Ulkoasu © M Layouts   |   Kuva © smerikal (lisenssi, kuvaa on muokattu)