virtuaalihevonen      Kototalli a sim-game horse
Pääsivu Hevoset Toiminta Kuulumiset

Karelia KAS

Nimi: Karelia KAS "Kalla" Painotuslaji: Ravi- ja työhevosajo
Syntymäaika: 15.03.2018, 4v Väri & säkä: Rautias, 155 cm
Rekisterinumero: Ei rekisteröity Omistaja: Kototalli (VRL-10531)
Rotu & skp: Suomenhevonen, tamma Kasvattaja: Kadon Kartano Suomi
Saavutukset: Kallalla ei ole vielä suurempia saavutuksia.

♕ Suurtonttu-ajo 2018 - 2nd
♕ Derbyn Tammasuosikki 2018 - 3rd
♕ TYH kynnön syysmestaruus 2018 - 4th (237 p.)
Karelia Karelia
© luvat on yksinoikeudella, kiitos!

Kallan piti ens alkuun tulla tallille vain ylläpitoon ja työhevosen tavoille opettelemaan, mutta mehän hoksattiin minkälaista helmeä pidettiin kätösissämme, eikä ostotarjousta voinut jättää tekemättä. Rohkeasta, vilkkaasta ja eloisasta nuorikosta tehtiin kauppakirjat sen ollessa noin kahden ja puolen vuoden ikäinen ja pitelimmä käsissämme jälleen uutta hevosta, jonka hankintaa emme olleet edes ehtineet tarkoin harkita. Kallan isä Rannikkojannu on ollut meillä hoidettavana ja Janne on aikoinaan ohjastanut sitä usemaman kauden verran, joten tutusta suvusta innostuneena tamma hankittiin talliin ja saimme Arman, Oran sekä Armin kaveriksi myös yhden ravisukuisen työhevosen.

Vilkas, joskus jopa hätäinen, eloisa, utelias, yllättävän rohkea, varmajalkainen, tammamaisuuttakin löytyy.

Sukutaulu

i. Rannikkojannu
rautias, 159 cm
21,5ake / 29 970€
ii. Lahjan Eversti
liinakko, 157 cm
20,4aly / 85 280€
iii. Kivipuron Eemeli
punarautias, 159 cm
22,5ake / 69 000€
SLA-II
iie. Lahja HIR
liinakko, 154 cm
22,0ke / 69 670€
ie. Elviira
liinakko, 160 cm
23,6ake / 55 725€
iei. Jukujätkä
tummanrautias, 162 cm
21,1aly / 105 545€
iee. Runo-Nella
punarautias, 163 cm
25,3aly / 21 745€
e. Kanelia KAS
rautias, 154 cm
ei. Glögimonsteri
tummanpunarautias, 160 cm
eii. Ukonretale
tummanrautias, 164 cm
eie. Jessiina
vaaleanrautias, 156 cm
Käyntikokeen syysmestari 2017
ee. Kanelimanteli
punarautias, 145 cm
eei. Hikotus
tummanpunarautias, 143 cm
eee. Vappu Valoisa
punarautias, 146 cm

» Jälkeläiset «

01. suomenhevosori/-tamma Nimi, syntynyt 00.00.0000 orista Nimi

» Periyttäminen «

LUONTEENPIIRTEET
   ROHKEUS: ★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆ Taso 6: rohkea
   KUULIAISUUS: ★ ★ ★ ★ ★ ★ ☆ Taso 5: melko kuuliainen
   TEMPERAMENTTI: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: neutraali
   HERKKYYS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
TAIDOT
   NOPEUS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: hieman normaalia parempi
   KESTÄVYYS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: hieman normaalia parempi
   HYPPYKAPASITEETTI: ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ ☆ Taso 2: normaalia heikompi
   KETTERYYS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
   LIIKKEET: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali

© Arnikan periytymisjärjestelmä v. 1.0


Kilpailukalenteri

Ravikilpailut

Saavuttanut voittosumman 29 400 € statistiikalla 39: 4-3-3 (voitto- & totoprosentit: 10% & 26%)
Ennätys: 27,5aly / 28,2ke / 30,3akp / 00,0pi / m32,5ke
VRER-pisteet 0 p. / VRKK-pisteet: 55 p.
Viisivuotiskausi:
20.02.2019 | Duán Stable | Ryhmäajo | 6/12 (27,5aly / 200€)
03.12.2018 | Ravitalli Rusko | Tammaderby | 11/12 (32,0akp)
01.12.2018 | Karolus | Suurtonttu | 2/12 (28,3aly / 10 000€)

Nelivuotiskausi:
29.10.2018 | Lily's Trotters | Derbyn Tammasuosikki | 3/12 (30,3akp / 1 800€)
20.10.2018 | Aken Ravitalli | Virtuaalikriterium-finaali | 8/12 (33,2akp)
20.10.2018 | Aken Ravitalli | Virtuaalikriterium-karsinta | 4/12 (33,3akp / 800€)
29.09.2018 | Radical Trotters | Montén Hurjapää -karsinta | 7/12 (m32,5ke)
29.09.2018 | Radical Trotters | Tähtinuorukainen-karsinta | 7/12 (31,3ake)
01.09.2018 | VRKK | Syysviima-karsinta | 5/6 (31,3ake / 3p.)
26.08.2018 | Aken Ravitalli | Pikkuprinssi | 9/12 (29,3ake x)
08.08.2018 | VRKK | Ryhmäajo | 11/12 (29,6aly / 1p.)
06.08.2018 | VRKK | Ryhmäajo | 6/12 (28,1aly / 350€ / 2p.)
05.08.2018 | Aken Ravitalli | Aken Herttuatar | 7/12 (31,5ake)
04.08.2018 | VRKK | Ryhmäajo | 10/12 (29,1aly / 1p.)
02.08.2018 | VRKK | Ryhmäajo | 4/12 (27,5aly / 700€ / 4p.)
26.07.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 9/14 (32,3ke / 1p.)
24.07.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 8/14 (31,2ke / 1p.)
22.07.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 1/14 (28,2ke / 4 000€ / 10p.)
20.07.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 2/14 (28,4ke / 3 000€ / 8p.)
18.07.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 8/14 (32,1ke / 1p.)
16.07.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 12/14 (33,2ke / 1p.)
14.07.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 6/14 (32,2ke / 250€ / 2p.)
Kolmivuotiskausi:
03.07.2018 | VRKK | Ryhmäajo | 4/4 (33,8ake / 4p / rutiini)
30.06.2018 | Snilli Trotters | Kyvyt esiin -finaali | Hylätty (hpl)
29.06.2018 | VRKK | Ryhmäajo | 3/12 (36,4ake / 600€ / 6p.)
22.06.2018 | Pompeji | Ryhmäajo | 4/8 (38,4aly / 400€)
18.06.2018 | Ravitalli Sølv | Synttäritaapero-lähtö | 5/12 (38,6aly / 400€)
15.06.2018 | Ravitalli Salta | Ryhmäajo | 1/5 (40,3aly / 1 000€)
14.06.2018 | Ravitalli Rusko | Ryhmäajo | 8/12 (41,2aly / 100€)
13.06.2018 | Ravitalli Rusko | Ryhmäajo | 10/12 (42,4aly)
12.06.2018 | Ravitalli Rusko | Ryhmäajo | 1/12 (39,1aly / 1 600€)
10.06.2018 | Snilli Trotters | Kyvyt esiin -karsinta | 1/12 (35,2aly xx / 2 000€)
08.06.2018 | Ravitalli Salta | Ryhmäajo | 2/7 (36,3aly / 500€)
30.05.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 3/16 (38,4ke / 600€ / 6p.)
28.05.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 10/16 (41,3ke / 1p.)
26.05.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 4/16 (39,4ke / 300€ / 4p.)
24.05.2018 | VRKK | Tasoitusajo | 5/16 (39,2ke / 150€ / 3p.)
22.05.2018 | VRKK | Tasoitusajo | Hylätty (hll)
15.05.2018 | Ravitalli Salta | Tasoitusajo | 12/13 (45,6ke)
01.05.2018 | Aken Ravitalli | Pikku-Vappukruunu | 6/12 (37,ake x / 600€)
19.04.2018 | Duán Stable | Koelähtö | 2/2 (44,2ke / 50€)

Työajokilpailut (sijoituksia 19kpl)

15.01.2019 | Kototalli | Veto | 3/13 (264m.)
14.01.2019 | Kototalli | Juoksukoe | 2/11 (5p.)
11.01.2019 | Kototalli | Kyntö | 1/11 (97p.)
26.10.2018 | Kadotetut Suomenhevoset | Kyntö | 6/41 (88p.)
30.06.2018 | Kadotetut Suomenhevoset | Kyntö | 3/36 (93p.)
27.06.2018 | Kadotetut Suomenhevoset | Juoksukoe | 2/19 (5p.)
19.06.2018 | Kototalli | Juoksukoe | 4/19 (4p.)
16.06.2018 | Kototalli | Metsäajo | 2/21 (142p.)
15.06.2018 | Kototalli | Juoksukoe | 1/19 (5p.)
14.06.2018 | Kototalli | Juoksukoe | 3/19 (4p.)
30.04.2018 | Kadotetut Suomenhevoset | Tottelevaisuus | 1/5 (59p.)
29.04.2018 | Kadotetut Suomenhevoset | Tottelevaisuus | 1/5 (65p.)
24.04.2018 | Kadotetut Suomenhevoset | Tottelevaisuus | 1/5 (62p.)
22.04.2018 | Kadotetut Suomenhevoset | Tottelevaisuus | 1/5 (74p.)
20.04.2018 | Kototalli | Tottelevaisuus | 1/5 (100p.)
17.04.2018 | Kototalli | Tottelevaisuus | 1/5 (98p.)
16.04.2018 | Kototalli | Tottelevaisuus | 1/5 (82p.)
15.04.2018 | Kototalli | Tottelevaisuus | 1/5 (92p.)
11.04.2018 | Kototalli | Tottelevaisuus | 1/5 (84p.)

Päiväkirja ja valmennukset

10. elokuuta 2018 » Tulevaisuuden juoksija? / Jonna

Kallasta haaveiltiin meidän talliin kovansortin juoksijaa, mutta ainakin tällä erää osoittanut olevansa parempi kanto- ja vetojuhtana. Juoksu tammalle kyllä maittaa ja harvoin siltä nähdään hylkäyksiin johtavia suorituksia tai edes laukkaa, mutta samalla tasolla juoksevat nuoret kylmäveriset ovat vain yksinkertaisesti olleet sen verran kovia vastuksia, että Kalla on usein joutunut Jannen kanssa tyytymään häntäpään sijoituksiin. Leuka kiinni uusia pettymyksiä kohden tässä ei kuitenkaan olla menossa, sillä tamman tulevaisuus myös juoksijana näyttää yhä valoisalta, sillä menestystäkin on tullut: Kesäkuun divisioonakarsinnassa tamma oli lähtönsä ensimmäinen, joskin finaalissa se hylättiin ikävästi pitkästä laukasta. Alkaneella nelivuotiskaudellaan tamma on puolestaan parantanut ennätystään useaan otteeseen ja voittorahojakin on kertynyt useamman tonnin verran. Suunta on siis oikea ja mitä siitä, vaikkei tammasta saataisikaan tulevaisuuden ravikuningatarta? Se on kuitenkin aivan verraton hevonen rennoilla kärryttelyreissuilla sekä vaelluksilla, joten kyllä nuorelle neidillemme tekemistä löytyy, jos nykyinen ura ei ota tuulta siipiensä alle.

Tallin ylläpidosta vastaa Jonna (VRL-10531, TYH-0002) ja apuvoimina häärivät pääasiassa Janne, Jere ja Joni.

Ulkoasu © M Layouts   |   Kuva © smerikal (lisenssi, kuvaa on muokattu)