Silviya Silviya
© Vikarus / www.foto-vik.ru, thank you!

Baroque Alvianon julkistamispäivänä etsiskelin talliin myös sopivia myytävissä olevia hevosia, ja silmääni pisti nuori lipizzanhevostamma Silviya, jota Knoxdale Farmin omistaja Disa minulle kaupitteli. Ennen tammaa tallista ei löytynyt kuin muutama saman rotuinen tuontiori, joten minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä tamman ostoa, vaan löimme kaupat nopeasti lukkoon ja pääsin valmistelemaan minulle suvullisesti hieman tuntemattoman hevosen saapumista Ranskan pikkukylään. Kasvattaja oli kehunut tamman liikkeiden elastisuutta varsin hyväksi ja hevosesta olisi varmasti vaativan tason kouluratsuksi.

Silviya eli Viia ei ole perinyt luonnettaan oikeastaan kummaltakaan vanhemmaltaan, sillä Septimo-isä on edustaa itseään aina viimeisen päälle tyylipuhtaasti ja Stepanka-emä on pulestaan omissa oloissaan viihtyvä arkajalka. Silviya tuskin koskaan osaa olla oikeasti vakavana ja tehdä töitä toden teolla, vaan sillä on aina aavistus pilkettä silmäkulmassa. Tamma ei todellakaan arastele ketään tai mitään, vaan on aina innoissaan ja uteliaana toivottamassa kaikki tulijat tervetulleeksi karsinalleen. Välillä Viian ystävällisyys yltyy jopa liiallisuuksiin, sillä se voi esimerkiksi yrittää rapsuttaa hoitajaa päällään puskemalla tarkoittaen sen vain ystävälliseksi eleeksi. Ratsuna tamma on parhaimmillaan vaativan tason kouluhevonen, jonka mielenkiintoa täytyy pitää yllä monipuolisilla tehtävillä ja kunnon kannustuksilla. Silviyan ajatukset alkavat herkästi harhailla sen huomattuaan jotakin mielenkiintoista, ellei ratsastaja osaa pysyä topakkana mutta samalla hellävaraisena.

i. Dubravo Septimo
lipizza, rnkm, 159cm
ii. Dubravo Prima II
lipizza, mkm, 160cm, evm
iii. Dubravo Isidora
lipizza, mkm, 161cm, evm
iie. Prima
lipizza, rnkm, 155cm, evm
ie. Septima XVI
lipizza, rnkm, 159cm, evm
iei. Provence Larisa
lipizza, rnkm, 160cm, evm
iee. Septima XV
lipizza, mkm, 159cm, evm
e. Stepanka
lipizza, rnkm, 159cm
ei. Svaroky Tirana
lipizza, evm
eii. Svaroky Andorella
lipizza, evm
eie. Tirana
lipizza, evm
ee. Stanisa
fri, m, evm
eei. Legano Astra
lipizza, evm
eee. Selena
lipizza, evm

» Päiväkirja ja valmennukset «

25.03.2016 - Star!

22.03.2016 - Baroque Alvianon julkistamispäivänä etsiskelin talliin myös sopivia myytävissä olevia hevosia, ja silmääni pisti nuori lipizzanhevostamma Silviya, jota Knoxdale Farmin omistaja Disa minulle kaupitteli. Ennen tammaa tallista ei löytynyt kuin muutama saman rotuinen tuontiori, joten minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä tamman ostoa, vaan löimme kaupat nopeasti lukkoon ja pääsin valmistelemaan minulle suvullisesti hieman tuntemattoman hevosen saapumista Ranskan pikkukylään. Kasvattaja oli kehunut tamman liikkeiden elastisuutta varsin hyväksi ja hevosesta olisi varmasti vaativan tason kouluratsuksi. Silvya hankittiinkin meille kisa- ja siitostammaksi, jonka kanssa olisi pienenä tavoitteena saavuttaa hevoskohtainen maksimitaso porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa sekä hankkia muutama jälkeläinen tarkasti valituista oreista. Laatuarvostelut ja muut kissanristiäiset ovat melko epätodennäköisiä, mutta niitäkään ei olla täysin suljettu pois suunnitelmista.


» Ikääntyminen «

1 vuotta 09.02.2016 5 vuotta 09.03.2016 9 vuotta 08.09.2016
2 vuotta 10.02.2016 6 vuotta 10.03.2016 10 vuotta 08.02.2016
3 vuotta 11.02.2016 7 vuotta 11.04.2016 11 vuotta 08.07.2017
4 vuotta 12.02.2016 8 vuotta 12.04.2016 12 vuotta 08.12.2017