Kadotetut Suomenhevoset

Hiiden Pikku-Roosa

Roosa
© kasvattaja, kiitos!

Virallinen nimi Hiiden Pikku-Roosa Painotus Esteratsastus
Kutsumanimi Roosa Koulutus HeB, re100cm, helppo
Syntynyt & ikä 16.10.2016, ikä alhaalla Väri & säkä Punarautias, 145cm
Rekisterinumero VH16-018-2438 Omistaja Pierre (VRL-10531)
Rotu & skp Suomenpienhevonen, tamma Kasvattaja Hiidenpelto Suomi

Saavutukset:


KTK-III (2018 maaliskuun ylimääräinen 68 p.)
ERJ-III (2018 syyskuu 88,5 p.)

Hiiden Pikku-Roosa hurmasi minut heti ensisilmäyksellä suloisella olemuksellaan, ja lisälykkyä ostotarjouksen tekemisessä sain tamman kasvattajan hienosta eleestä, jonka myötä myyntivarsoista saadut tuotot lahjoitettiin lyhentämättöminä Roosa Nauha 2016 -keräykseen! Pääsin itsekin tekemään siis päivän hyvän työ tarjotessani pikkutammasta, joka huutokaupan päätteeksi myös lähti matkaani. Pienestä koostaan huolimatta tammasta on tavoitteena koulia oiva estehevonen, ja ainakin sen vanhemmat ovat kavunneet jopa metrin estekorkeuksille, vaikkei niilläkään koko huimaa päätä.

Hiiden Pikku-Roosa on syötävän suloinen pikkutamma, jolla on aina pilkettä silmäkulmassa olematta kuitenkaan mikään raivostuttava tai hankala tapaus käsitellä. Roosa saattaa tosipaikan tullen pistää leikiksi, eikä välttämättä aina osaa ottaa asioita vastaan riittävän tosissaan. Ratsuna se yrittää aina kovasti tehdä parhaansa, ja etenkin esteillä se syttyy ihan kunnolla! Tamma ei kuitenkaan lähde käsistä, vaan viilettää pienillä koivillaan vain astetta nopeampaa kuunnellen kuitenkin yhä ratsastajaansa. Pieni koko takaa Roosalle hyvän ketteryyden eli nopeat käännökset, joten sen kanssa on helppo alkaa kisata aikaa vastaan, kunhan radat pystyy muuten menemään puhtaasti.


Sukutaulu

i. Lusiveri
punarautias, 146 cm
SV-II, EV-II
ii. Lollipoppi
tummanpunarautias, 154 cm
KTK-II, SLA-II, YLA2
iii. Lohra
vaaleanrautias, 157 cm, evm
iie. Pikku-Neiti
rautias, 154 cm, evm
ie. Routalempi
punarautias, 144 cm
KTK-III, SLA-II, YLA1, ERJ-I
iei. Ruosteinen
vaaleanpunarautias, 142 cm, evm
iee. Lemmitty
punarautias, 146 cm, evm
e. Huvitutin Viuhti
punaruunikko, 146 cm
SV-II
ei. Tähdenlennon Aarre
rautiaankimo, 148 cm
VIR MVA Ch, KTK-III, SLA-II, YLA2, ERJ-II
eii. Kingin Kaappaus
rautiaankimo, 150 cm, evm
eie. Anjan Tulisielu
tummanpunarautias, 146 cm, evm
ee. Vilijaana
musta, 146 cm
VIR MVA Ch, VSN Ch, KTK-II
eei. Anton
sph, m, 145cm, evm
eee. Vedenneito
sph, trt, 143cm, evm

    LUONTEENPIIRTEET
       ROHKEUS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: melko rohkea
       KUULIAISUUS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: melko kuuliainen
       TEMPERAMENTTI: ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ Taso 3: melko lauhkea
       HERKKYYS: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
    TAIDOT
       NOPEUS: ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ ☆ Taso 3: hieman normaalia heikompi
       KESTÄVYYS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: hieman normaalia parempi
       HYPPYKAPASITEETTI: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali
       KETTERYYS: ★ ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ Taso 5: hieman normaalia parempi
       LIIKKEET: ★ ★ ★ ★ ☆ ☆ ☆ Taso 4: normaali

Jälkeläiset

Sukupuoli & nimi Syntynyt Isä Omistaja
t. Vaniman Priima 27.0t.2018 Kadotettu Vinsentti Vanima
o. Kadon Aikele 14.02.2018 Anffin Armoton Kadotetut Suomenhevoset

Kilpailukalenteri

Jaos: ERJ esteratsastus
Ominaisuuspisteet: 798.19 p.
Nykyinen taso: Taso 4
Maksimitaso: Taso 4
Koulutustaso: 100 cm
Hyppykapasiteetti & rohkeus: 308.41 p.
Nopeus & kestävyys: 14.03 p.
Kuuliaisuus & luonne: 489.78 p.
Tahti & irtonaisuus: 35.20 p.
Tarkkuus & ketteryys: 00.0 p.

Päiväkirja ja valmennukset

06.01.2017 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Kototallin henkilökunta (omistaja)
Nasu steppaili rauhattomana paikallaan Jonin yrittäessä sukia hevostaan puhtaaksi. Napakka "Kunnolla"-komennus ja tamma oli taas hetken aloillaan, mutta siitä huomasi, että menohaluja olisi ollut vaikka muille jakaa. Osan tuosta energiapatoumasta olisi kyllä voinut jotenkin ujuttaa Pikku-Roosalle, joka puhisi tyytyväisenä torkkuessaan. Kavioita puhdistaessa se taisi hieman käydä hereillä, mutta muuten sain kyllä harjata sen täysin rauhassa. Joni varusti hevosensa yleisvarusteilla, joihin kuului suloiset hivutussuojat, jotka sopivat värinsä puolesta hyvin yhteen pirteiden oranssinväristen metallijalustimien kanssa. Roosakin sai niskaansa harrastelukamansa ja jalkoihin ujutin suojat. Talutimme hevoset pihalle ja kipusimme niiden satuloihin, tai Joni ainakin kovasti yritti Nasun pyöriessä paikoillaan. Kun isompikin tamma oltiin saatu aloilleen ja ratsastaja sen selkään, pystyimme lähtemään matkaan.

Suuntasimme hevosten turvat kohti maastoesteitä, joita olisi tarkoitus tänään hypellä. Pojat olivat käyneet auraamassa muutamien esteiden ympäristöt eilen avoimiksi, mutta yleensä etenkin metsän keskelle rakennetut esteet saisivat odottaa uudelleen käyttöönottoa kevääseen asti. Meidän tallin maastoesteet on kyhätty kasaan pääasiassa mänty- ja koivutukeista, mutta rakennusmateriaalina on hyödynnetty myös traktorin renkaita, junaratapölkkyjä, puutynnyreitä sekä puhelinpylväitä, joita saimme hakea ilmaiseksi käyttöömme lähiseudun pylväitä uusittaessa. Verryttelimme hevoset ensin huolella esteille suunnatessamme, jotta pääsisimme heti työntekoon perille saavuttaessamme.

Kinaasi pärskähteli ja lähes suti paikoillaan esteet huomatessaan yrittäen lähteä omin luvin liikkeelle. Joni istui kuitenkin tiiviisti satulaan ja pyöräytti innokkaan tammansa voltille, ennen kuin ohjasi tämän maassa makaavalle tukille. Siinä ei kyllä hirveästi ollut hypättävää, sillä lunta oli aurauksesta huolimatta maan pinnalla reilusti, mutta Nasu ponnisti kuitenkin varsin reippaalla ilmavaralla. Joni tunsi hevosensa metkut, eikä ollut tämän tempuista yllättynyt, vaan myötäsi hyppyyn rennosti ja antoi hevosen liidellä esteen ylitse. Mekin verryttelimme ensin Roosan kanssa maassa makaavilla tukeilla ja ristiin asetetuilla puhelinpylväillä, joiden korkeudet eivät vielä päätä huimanneet. 145 senttisen Roosan selästä katsottuna nekin alkoivat jo näyttää isoilta, vaikka tammalta kyllä löytyisi ponnistusvoimaa hurjasti.

Intopinkeä Nasu liihotti tohkeissaan esteiden yli ja Joni sai välillä vähän hidastella touhukasta ratsuaan. Ratsukon hypyt alkoivat pian näyttää jo varsin hallituilta, vaikka hevonen ponnisti yhä voimakkaasti ja näytti selvästi nauttivan tästä hommasta. Odottelimme Roosan kanssa taustalla Jonin ohjatessa hevosensa tynnyriesteelle, jossa kaksi tynnyriä oli käännetty kyljelleen ja laitettu peräkkäin ja molempiin päätyihin oli asetettu vielä yhdet pystyssä olevat tynnyrit. Nasu lähestyi estettä nopeasti ponnistaen hieman turhan kaukaa, mutta liito riitti kuitenkin esteen ylitse, vaikka laskeutuminen ei ollut kovin tasainen. Tynnyriesteelle Roosa tuli hyvin, mutta ratapölkyistä rakennetulla nousuesteellä se hieman arasteli ja ensimmäinen lähestyminen meni mutkitellen ja käänsinkin tamman pois esteeltä ennen hyppyä, sillä en näistä lähtökohdista olisi kovin varmoin mielin lähtenyt hyppyä suorittamaan. Joni kävi tässä välin Nasun kanssa näyttämässä miten hyppy luistaa ja lähdimmekin Roosan kanssa heti perään käyttäen toista ratsukkoa vetoapuna.

Päätimme ottaa vielä muutamat hypyt, joten suuntasimme käynnissä vapailla ohjilla mutkan taakse, jossa oli pari maanpinnasta irti kohotettua tukkiestettä sekä traktorin renkaasta rakennettu este. Ohjasin tahdikkaasti laukkaavan Roosan pienelle tukkiesteelle, jonka se hyppäsi vaivoitta. Kinaasi kävi Jonin kanssa testaamassa kahden perättäin asetetun tukin muodostamaa pituusestettä, jossa oli lisäksi jonkin verran myös korkeutta, ja loppuun hyppäsimme molemmat vähintään kertaalleen kyljelleen kaadetun traktorin renkaan ylitse, jossa pienhevostamma-Roosa joutui venymään hurjiin mittoihin päästäkseen ison takapyörän ylitse. Isommalle Kinaasille homma oli helpompi, muttei missään tapauksessa läpihuutojuttu. Tallille kuljimme pellon kautta korkeassa hangessa kahlaten, jossa hevosten jalat saisivat siinä sivussa jäähdyttelyä. Tallilla haimme hevosten jalkoihin vielä pakkasesta kylmäsuojat, jotka saivat olla paikoillaan sen ajan, mitä muuten hevosten loppuhoitoon ja varusteiden puhdistukseen meni aikaa.


21.12.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Kototallin henkilökunta (omistaja)
Ihan kuin näin joulun alla ei muutenkin olisi kädet täynnä töitä, kun pitäisi muun muassa talli ja tupa laittaa sellaiseen kuntoon, että itse joulupyhinä voi vain olla ja rentoutua. Ja vielä mitä, päätimme kuitenkin koko talliporukan voimin ottavamme osaa Vaahterapolun joulukisoihin, joissa miteltäisiin perinteisten koululukkioen lisäksi myös hiihtoratsastuksessa sekä hankilaukoissa. Saisivat pojatkin itselleen mieluista tekemistä, heitä kun nuo enkkutyylin kisat eivät hirveästi nappaa. Pakkasimmekin hevoset kisa-aamuna autoon ja lähdimme huristelemaan parin hevostrailerin voimin Vaahterapolkua kohden. Neljän hevosen tilavaan vaunuun oli mahdutettu matkaan lähteneet pojanjässikät: Jannen Poksu, Joonin Voluutti, Jeren Walle sekä Kadotetuista Suomenhevosista meillä täysylläpidossa oleva Rannikkojannu. Hyppäsimme Jannen kanssa toisen auton kyytiin ja perässämme tulevassa kaksipaikkaisessa kuljetuskopissa matkaa tyytyväisinä tekivät myöskin Kadotettujen omistuksessa olevat suomenhevostammat Utu-Valssi ja Pikku-Roosa.

Matka taittui jouten ja saavuimme hyvissä ajoin perille. Pojat jäivät purkamaan hevosia ja varusteita autoista ja itse kipaisin infopisteeltä hakemassa kisanumeromme ja päivän aikataulun. Ensimmäisenä vuorossa oli kolmen luokan koulukisat, jotka pidettäisiin mukavan lumipeitteen saaneella ratsastuskentällä. Meillä oli hyvin aikaa ensimmäisen luokan ajan valmistella hevosiamme, sillä Janne starttaisi Poksun kanssa vasta toisessa luokassa. Helpon B:n kouluohjelman liikkeet olivat molemmille hyvinkin tuttuja, mutta Janne ei ihan hirveästi ole lajia kisannut, eikä rataohjelmien ulkoa opettelu kuulu muutenkaan hänen vahvuuskiin, joten tulos voi olla mitä vain. Kolmannessa luokassa pääsen sitten itse esittelemään taitojani Utu-Valssin kanssa, kun starttaamme tämän päivän haastavimmassa eli helppo A -luokassa.

Janne nakkasi Poksun selkään mustan yleissatulan ja mallasi vielä satulavyön säädöt kohdilleen ennen kuin lähti verryttelemään hevostaan. Poksu liikkui heti ensimmäisestä askeleestaan lähtien erittäin tomerasti ja kuunteli korvat hörössä omistajansa ohjeita, mutta tästä huolimatta Janne ei verryttelyjen jälkeen suunnannut kovin rennolla mielialalla kentälle. Huikkasin heidän perään vielä onnentoivotukset, ennen kuin kipaisin katsomoon seuraamaan kaiken kaikkiaan varsin hyvin mennyttä suoritusta. Poksu liikkui rennosti ja ratsukon välillä vallitsi yhteysymmärrys, mutta yksi unohdus kävi ratsukon kulkiessa keskihalkaisijalla käynnin sijaan. Janne hoksasi mokansa melko pian ja tiputti Poksun käyntiin, mutta tuomarit olisivat olleet täysin puusilmiä, elleivät olisi huomanneet hevosen ilmavaa raviosuutta. Janne ruoti itseään melko kovin sanakääntein suorituksensa päätteeksi, mutta tiesin hänen toipuvan unohduksestaan varsin nopeasti. Poksu pääsi huilimaan hetkeksi, sillä palkintojenjako järjestettäisiin vasta viimeisenkin luokan päätyttyä, eli siinä välissä kentällä nähtäisiin myös minun ja Udun menoa. Tamma olikin jo lähtövalmis, joten nopeiden alkulämmittelyjen jälkeen siirryimme kentän laidalle vartomaan vuoroamme.

Itse muistin kuin muistinkin luokkamme ohjelmanumeron, mutta muuten homma meni melkolailla pipariksi. Olisin voinut ratsastaa tiet hieman tarkemmin ja Utukin olisi voinut liikkua terävämmin, mutta en jaksanut ottaa tuloksesta stressiä, sillä olimme tulleet tänään tänne pitämään lähinnä hauskaa. Kilpailuhenkinen kun olen, jäi suorituksemme kuitenkin hieman kaihertamaan takaraivoon, mutta siirtyessämme takaisin kuljetusautomme luokse unohtuivat hiomista vaatineet kohdat kokonaan Udun pehmeässä ravissa. Olin hyvillään siitä, että Pierre oli päättänyt uskoa juuri tämän tamman meidän huomaamme, sillä monet mukavat maastoreissut ja muut virikkeet olisivat jääneet kokematta ilman sitä. Luokkaamme seurasi jokaisen tason palkintojenjaot, joissa Janne ja Poksu sijoittuivat hienosti viidenneksi ja myös minä ja Utu saimme kuin saimmekin ruusukkeen muistoksi neljännestä sijastamme! Kaikki menikin loppujen lopuksi paremmin kuin odotettiin ja ruusukkeensa myötä Jannekin voi ehkä lopettaa syyttelemästä itseään.

Poksu ja Utu pääsivät nyhtämään kuivaheinää meidän siirtyessä seuraamaan hiihtoratsastuskisoja. Jalle ravaili Rannikkojannun kanssa Janin kiinnittäessä lyhyitä suksia jalkaansa. Hevosten hiihtoratsastusluokkaan osallistuvalla kolmikolla oli edessään pieni rata, joka tuli selvittää hyväksytysti sekä ratsukon että perässä tulevan hiihtäjän toimesta. Jani oli harrastanut lumilautailua ihan ammatikseen ja myös suksilla laskettelu oli hänelle tuttua puuhaa, joten pystyssä pysymisessä ei ollut vaikeuksia. Jalle ohjasti tarkasti tarmokkaasti askeltavaa ravuria, ja ratsukko kulkikin koko radan vain ja ainoastaan ravissa, sillä se on Jannulle huomattavasti mielekkäämpi askellaji kuin laukka. Ainakaan omaan silmään kolmikko ei tehnyt mitään hirvittäviä virheitä, vaan meno näytti oikein vaivattomalta, enkä itsekään olisi varmasti pystynyt moiseen. Hiihtokisoja seurasi vielä hankilaukat, joihin lähdin itse hyvissä ajoin valmistumaan Pikku-Roosan kanssa. Hevosluokkaan osallistuivat myös Jooni Voluutilla ja Jere Red Wingsin kanssa. Pikkutamma Roosa paineli kyllä menemään minkä kintuistaan pääsi, eikä jäänyt paljon jälkeen voiton napanneesta tilastotammasta. Myös hevosluokassa meidän pooppoo pärjäsi hyvin Voluutin pingottua toiseksi ja lähes kolmanneksi kirineen Wallen sijoituttua neljänneksi.

Päivä oli ennen kaikkea mukava sekä tapahtumarikas, mutta saimme myös tulosta aikaiseksi ja etenkin laukkakisoissa hevosemme pärjäsivät hyvin. Jallen, Janin ja Rannikkojannu-orin ryhmä nimitettiin päivän hiihtomestareiksi, vaikkei kolmikon kokonaisaika ollutkaan kaikista paras. Etenkin Janin hiihtotaitoja kehuttiin vuolain sanoin, mutta myös hevosen upeaa ravia. Minä ja Roosa saimme Hankikiitäjä-tittelin nimiimme, sillä tuomariston mukaan pieni tamma taisteli kuitenkin tulisesti ja kiri lähes länniltä aivan ensimmäisen ratsukon rinnalle häviten heille vain niukasti. Kuulemma kunnon taisteluhenkeä löyty tästä hevosesta. Loppurupeaman päätteeksi hoidimme hevoset matkakuntoon ja kävimme vielä hakemassa pientä purtavaa paikan päällä olevalta kioskilta, ennen kuin hyppäsimme autoihin ja lähdimme huristelemaan kotia kohti. Janne onneksi ajoi, joten itse pystyin vain syömään ja taisinpa torkahtaakkin matkan aikana.


06.12.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Kototallin henkilökunta (omistaja)
Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme sinä päivänä paikan päällä olevan talliporukan eli minun, Jannen, Jeren ja Jonin kanssa käydä maastossa nietosten ympäröivillä metsäteillä. Itse valjastin reen eteen troikan keskelle Hirttivaaran Oprakan sekä reunoilla nuoremmat tammat; vasemmalle Luotto-Osuman ja oikealle Hykson Helemin. Jere satuloi hevosekseen Utu-Valssin, Joni päätti ottaa ratsukseen Kettupihlajan ja Janne luotti puolestaan pienen mutta sitäkin veikeämmän Pikku-Roosan. Jeren ja Jonin avopuolisot eivät ole henkeen ja vereen hevosihmisiä, mutta he päättivät kuitenkin lähteä reen kyytiin nauttimaan mukavasta talvi-ilmasta. Yrittäisin suostutella heitä siirtymään jossain vaiheessa reen ohjaksiin, mutta ainkaan vielä kummallakaan ei ole riittänyt uskallusta kuin rauhalliseen ratsastukseen, joten kolmen hevosen vetämän reen ajo voi hyvinkin jäädä toiseen kertaan.

Sää oli selkeä ja aurinko paistoi taivaalta lämpötilan ollessa jotakin kymmenen ja viidentoista pakkasasteen välissä. Hevoset oli valjastettu ja satuloitu ja lähdimme tallipihalta leppoisasti käynnissä. Reen edessä kulkevat tammat olivat kuuliaisia, joskin reunoilla olevat nuorikot olivat hieman innokkaita ja yrittivät pari kertaa nostaa omatoimisesti ravin. Kolme ratsukkoa kulki omaan tahtiinsa ympärillämme, milloin perää pitäen tai edessä leikkisästi toisiaan vastaan kisaillen. Pikku-Roosalla ei Jannen kanssa ollut juurikaan saumoja muita vastaan hankilaukkakisassa, sillä reilusti itseään isommat hevoset harppoivat keveästi nietosten yli. Pihlaja ravaili lennokkain askelin kuunnellen ratsastajaansa erittäin tarkkaavaisesti - tamman miellyttämishaluinen luonne olikin yksi syy, miksi Joni on tykännyt sillä ratsastaa. Jere ja Utu-Valssi olivat jo kirmanneet peltojen välistä kulkevan tien päähän, jossa he meitä odottivat. Udun hengitys huurusi ja lavat kohoilivat laukkapätkän jäljiltä, mutta heti luvan saatuaan tamma oli taas innoissaan lähdössä liikkeelle.

Kuljimme ensin päätien loppuun ja käännyimme hieman pienemmille metsäteille, joita pääsi varsin kevyesti kulkemaan, sillä siellä kulkeneet traktorit olivat painaneet alustan melko tasaiseksi. Troikkani liikkui reippaasti Oprakan ravaten ja reunahevosten laukaten rennosti eteenpäin. Keskihevosena toimiva Oprakka osasi hommansa hyvin, sillä se oli saanut harjoitella itseään kokeneimpien työhevosten kanssa pari-, kolmi- ja nelivaljakkoajoa viime kesästä lähtien. Luotto-Osuma ja Helemi hieman hätäilivät, eivätkä aluksi malttaneet laukata vieressä kulkevan Oprakan päästellessä ravilla eteenpäin. Kun Jere sujahti Udun kanssa vierestämme ohi, lähtivät nuorikot leikkiin mukaan. Pienemmillä kinttupoluilla jouduimme lopulta kulkemaan kiltisti peräkanaa, ja jopa vauhdikkaalla tuulella ollut Utu rauhoittui kulkemaan reen tekemiä jälkiä pitkin. Perää pitävä Roosa jäi aina hieman jälkeen, joten Janne ravasi meidät aina kiinni. Yli puolentoista tunnin reissun päätteeksi hevoset asettuivat tyytyväisinä pihattoon, eikä kenelläkään ollut enää ylimääräistä virtaa.


24.11.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Kototallin henkilökunta (omistaja)
Kadotetuista oli tänään määrä saapua Kototallille pari nuorempaa ratsusuomenhevosta, jotka tulisi treenata kisakuntoon ja käydä niiden kanssa mahdollisesti jopa starttaamassa parit kisat - omistajan piikkiin tietenkin. Olin kerrankin onnistunut ylipuhumaan Pierren järjestämään itse hevoskuljetuksen tänne päin, ja kuljetusauto porhalsikin kotipihaamme noin kahden aikoihin päivällä, kun olin nakannut naapuritilan mulleille ja jo varttuneimmille sonneille jyväseosta ja istunut pirtin pöytään haukkaamaan itsekin jotakin murkinaa. Kuljetusauton perässä pihaan saapui myös Jere, joka auttoi purkamaan hevosia ja niiden varusteita autosta.

En itse kiirehtinyt eväitteni kanssa, vaan söin ne antaumuksella ja kunnolla nauttien täytetyn täysjyväsämpylän ja riisipuuron maittavista mauista. Lopulta nousin pöydästä ja kiskoin talvisaapikkaani jalkaani antaen ohimennen vierellä herkeämättä ruokiani tapittaneiden suomenpystykorvien nuolla kulhosta viimeisetkin muruset mennessään. Talliin saapuessani kuljetusyhdistelmää ajanut Kadotettujen tallityöntekijä olikin jo ehtinyt lähteä, mutta Jere oli vielä paikalla uusiin hevosiin tutustuessa. Tällä kertaa väliaikaisiksi asukeiksi oli tullut toinen toistaan hurmaavampia tammoja, jotka voisin vaivihkaa piilottaa ja pitää itselläni hamaan loppuun asti.

Pirunkorven Utu-Valssi tutki karsinansa pikaisesti, mutta palasi nopeasti oven luoksi ja kuikuili puolioven yli uteliaasti. Kävin antamassa suloiselle liinaharjalle rapsutukset, jotka se otti iloisesti vastaan. Viereiseen karsinaan oli tullut pieni mutta ilmeisesti sitäkin suuremman ruokahalun omistava pienhevostamma Hiiden Pikku-Roosa, joka kävi heti ensitöikseen tarkistamassa, ettei karsinan ruokakuppiin ollut varmasti jäänyt edelliseltä asukilta kauranjyviä tai muita herkkuja. Kolmannen karsinan oli valloittanut estesuvusta tuleva Kettupihlaja, joka tuntui kotiutuvan ennätysajasta sen vetäessä jo hirsiä vasenta takastaan laiskasti lepuuttaen.

Päivän mittaan tammakolmikolle katsotaan vielä lopulliset karsinapaikat tai mietitään niiden mahdollista siirtoa pihattoon, jossa kolmikko pääsisi vähän vapaammin liikkumaan. Pierre oli vakuutellut niiden pärjäävän myös hieman vilpoisemmissa oloissa, sillä jokainen on tarhaillut varsinaisella kotitallillaan aktiivisesti päivittäin, eikä pienten tai edes hieman kovempien pakkasten ole annettu häiritä. Tulevina päivinä tammoja aletaan myös liikuttamaan rauhalliseen tahtiin, minkä aikana niille suunnitellaan yksilölliset liikutusohjelmat. Kunnon lumipeitteen myötä hankitreenit ovat ainakin varma juttu!


23.10.2016 - Hiiden Pikku-Roosa hurmasi minut heti ensisilmäyksellä suloisella olemuksellaan, ja lisälykkyä ostotarjouksen tekemisessä sain tamman kasvattajan hienosta eleestä, jonka myötä myyntivarsoista saadut tuotot lahjoitettiin lyhentämättöminä Roosa Nauha 2016 -keräykseen! Pääsin itsekin tekemään siis päivän hyvän työ tarjotessani pikkutammasta, joka huutokaupan päätteeksi myös lähti matkaani. Pienestä koostaan huolimatta tammasta on tavoitteena koulia oiva estehevonen, ja ainakin sen vanhemmat ovat kavunneet jopa metrin estekorkeuksille, vaikkei niilläkään koko huimaa päätä.


Ikääntyminen

1 vuotta 21.10.2016 5 vuotta 15.11.2016 9 vuotta 16.04.2017
2 vuotta 22.10.2016 6 vuotta 16.11.2016 10 vuotta 16.09.2017
3 vuotta 03.10.2016 7 vuotta 27.11.2016 11 vuotta 16.02.2018
4 vuotta 04.10.2016 8 vuotta 28.11.2016 12 vuotta 16.07.2018
Ulkoasu © NM. | Ulkoasun kuva © SN | virtuaalitalli / virtuaalihevonen | s-posti