Prime Sporthorses

Ramant Unite

Unite

Virallinen nimi Ramant Unite Painotus Koulupainotteinen
Kutsumanimi Uuno Koulutus Grand Prix
Syntynyt & ikä 16.04.2015, 15v Väri & säkä Ruunikko, 170cm
Rekisterinumero VH15-011-0209 Omistaja Pierre (VRL-10531)
Rotu & skp Hannover, ori Kasvattaja Ramant Warmbloods

Saavutukset:


Premier (Yhteensä 69%)

Turhapuron mukaan lempinimensä saanut Uuno ei paljoa ajattele, mitä hänestä itsestään ollaan mieltä. Ori tuntuu tekevän asiat aina päinvastoin kuin mitä siltä odotetaan, eikä se lakkaa koskaan yllättämästä tekosillaan. Itsepäinen ori ei myöskään hevillä - tai rokilla - periksi anna, vaan päätettyään esimerkiksi juuri pahimmalla sadekelillä inhoavansa loimia, keksii se varmasti myös keinot saadakseen tuon tunkkaisen rätin pois selästään.

Kengittäjät ovat aina kehuneet orin hyvää käytöstä, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, ettei ori ole syystä x saanut aiemmin samana päivänä syytä happamalle naamalle. Uuno on erittäin helppo syöstää pois kultaiselta keskitieltä ja vain harvoin se heittäytyy liiankin kiltiksi polun viettäessä turhan äksyilyn suuntaa. Yleensä ruunikko on kuitenkin kohtalaisen helppo hoidettava, ellei mukaan lasketa suitsien laittoa kattoon kurkottelevalle 170 senttiselle hongankolistajalle.

Ratsuna Uuno ei ole vain tarkka, vaan se on aivan yltiömaalisen tarkka annetuista avuista. GP-tason kouluratsulta ei riitä ymmärrystä selässä horjuville ja taitojaan vasta kokeileville ratsastajille, vaan etenkin pohje- ja ohjasapujen tulee olla tip top kunnossa ja toisiaan peilaavia. Istunnan kanssa se saattaa hyvinä päivinään antaa hieman anteeksi, eikä vaadi minimalistista tarkkuutta. Hevosen hyvinä puolina mainittakoon sen pehmeät askeleet sekä korrekteihin apuihin nopea ja tarkka reagointi. Esteillä se on puolestaan aivan onneton, 90 senttimetrin esteetkin ylittyvät vain ja ainoastaan ison koon vuoksi, jos tyylillä ei ole niin väliä.

Toisinaan Uuno tuntuu muodostavan mielipiteensä pienten seikkojen seurauksena; se saattaa esimerkiksi päättää olla pitämättä jostakin henkilöstä tämän ärsyttävän äänen perusteella tai vieroksua lajitoveriaan tämän yritettyä ottaa liian sosiaalista kontaktia. Kisapaikoilla negatiivisesti sen mielialaan vaikuttivat yhtä lailla liian meluisat kovaääniset sekä iholle pyrkivät kanssahevoset, ja luojan lykky sentään ori tuli meille jo kisakentät kiertäneenä!


Kuvagalleria

Unite Unite

Kuvat ©Vera Fürst, thank you! (Klikkaa kuvat suuremmiksi)


Sukutaulu

i. Urban
hann, trn, 167cm
ii. Unrath
hann, rn, 166cm, evm
iii. Umbach
hann, trn, 167cm, evm
iie. Kiefer Brigitte
hann, mkm, 161cm, evm
ie. Roswitha
hann, trn, 162cm, evm
iei. Romi
hann, mrn, 165cm, evm
iee. Gerda
hann, prn, 163cm, evm
e. C's Not Bea
hann, rn, 171cm
ei. Not Gentleman
hann, evm
eii. Fninston
hann, evm
eie. Betch II
hann, evm
ee. Perlinga
hann, evm
eei. Qwer 'A'
hann, evm
eee. Mr. Woman
hann, evm

Jälkeläiset

Sukupuoli & nimi Syntynyt Emä Omistaja
hann-t Ulyssas Prime 05.01.2017 Supremity Sinclair Sporthorses
hann-t. Ce's Sabinelle 17.11.2016 Valiant Sabine Romilly
hann-t. Uniqua Prime 19.01.2016 Deadlock Lineage RE Royal Gear
fwb-t. Connyte Prime 14.04.2016 Santa Colonna MET Ribcage's Warmbloods

Kilpailukalenteri

Jaos: KRJ kouluratsastus
Ominaisuuspisteet: 6605.24 p.
Nykyinen taso: Taso 11
Maksimitaso: Taso 11
Koulutustaso: GP
Hyppykapasiteetti & rohkeus: 0.00 p.
Nopeus & kestävyys: 0.00 p.
Kuuliaisuus & luonne: 2972.83 p.
Tahti & irtonaisuus: 3632.41 p.
Tarkkuus & ketteryys: 0.00 p.


Päiväkirja ja valmennukset

25. elokuuta 2017 - Kouluvalmennus
Kansainvälisen tason puoliverisiä on Suomessa vain kourallinen määrä, mutta Prime Sporthorses tuntuu hankkivan ja kasvattavan niitä jatkuvalla syötöllä. Tänään pääsin pitämään ryhmävalmennusta, jossa valmennettiin laatuarvosteluihin tähtääviä hevosia kisatauon jäljiltä. Hannover-orien Sniperin sekä Uniten lisäksi mukana oli suomalaisittain mukavaa katseltavaa fwb-ori Liberationinin toimesta. Lämmittelyiden päätteeksi aloitimme herättelemään hevosia temponvaihteluilla lähinnä ravissa ja siinä ohella myös hieman käynnissä, ja etenkin Unite-ori reagoi välittömästi ratsastajan apuihin ja askelten pituus vaihteli hyvin. Hevosista vanhimmainen, Sniper, aloitti valmennuksen lungimmin, eikä oria olisi alun takeltelun vuoksi uskonut GP-tason kouluhevoseksi, mutta kokenut kisakonkarikin sai tuulta purjeisiinsa toistojen myötä.

Pääharjoituksina valmennuksessa toimivat puoli- ja täyspiruetit, joita lähdettiin toteuttamaan kentän keskipisteessä aloittaen tehtävän kääntymällä halkaisijalle ja vaihtamalla lopuksi piruetin jälkeen suuntaa. Suomalainen puoliverinen Liberation pääsi ensimmäisenä tehtävään kiinni ja oria täytyy kyllä kehaista sen tehokkaasta laukkatyöskentelystä. Puolipiruetti taittui helposti ja matka jatkui sujuvasti laukassa ja päättyi uralle rentoon käyntiin ja uudestaan oman vuoron odotteluun. Toisena uinuvia taitojaan lähti herättelemään Unite, jonka ainoaksi ongelmaksi muodostui isokokoiset liikkeet ja niiden tuoma hankaluus pitää takapää keskipisteen päällä, mutta parin lämmittelytoiston jälkeen ja käskytettyäni ratsastajaa antamaan paremmin tukea ulkopohkeella myös tämä ratsukko suoriutui hommasta kiitettävästi.

Viimeiseksi vuoroaan oli jäänyt odottelemaan Sniper, jota olin käskenyt kuitenkin liikuttaa aktiivisesti odottelusta huolimatta. Lähes ulkomuistista tehtävät vetäneeltä orilta olisin toivonut hieman ponnekkaampaa liikettä, mutta hevonen oli tosissaan päättänyt ettei tänään huhkittaisi turhia. Muuta moitteen sijaa suorituksissa ei ollut edes kokonaisen piruetin osalta, mikä sujui hyvin myös kahdelta muulta hevoselta. Sovimme samalle kolmikolle pari uutta valmennusaikaa tuleville viikoille, jotta niistä saataisiin arvostelutilaisuuksissa kaikki irti.


27. helmikuuta 2016 - Lauantaipäivälle oli varattu viidelle Prime Sporthorsesin hevoselle kengitysaika lähikunnan kengittäjältä, Harrilta, joka oli minulle vanha tuttu jo pidemmältä ajalta. Olin turvautunut saman kengittäjän apuun ja niin kauan kuin jaksan muistaa, ja työn laatu on ollut aina laadukasta. Olin saanut muut askareeni tavallista joutuisammin hoidettua, joten olin ehtinyt ottaa jo kengitettävät hevoset tallikäytävälle kiinni. Sievässä jonossa seisoi viisi hevosta nätisti paikoillaan ja uteliaina silmäillen tallin tapahtumia. Tänään Harrin käsittelyyn pääsisivät Kesha-tamma sekä puoliveriorit Syltty, Dani, Uuno sekä Batu. Keshan ja Danin kengityskäyttäytymisestä en osannut sanoa mitään, sillä kumpikin saapui meille vastikään ja edellinen omistaja oli huollattanut niiden kaviot juuri ennen myyntiä. Ainakaan kavioita puhdistaessa ongelmia ei kuitenkaan ole ollut, joten en uskonut niitä syntyvän nytkään.

Muista hevosista Batu on ainoa, joka on sata varmasti kunnolla ja antaa kengittäjän hoitaa hommansa ilman viivytyksiä. Trakehner-ori Syltty sekä hannoverilainen Uuno ovat pääsääntöisesti nätisti, mutta loppua kohden ne ovat usein kyllästyneet kolmella jalalla seisoskeluun ja nykivät kavioita ahnaasti pois kengittäjän käsistä. Päätinkin siis itse olla henkilökohtaisesti kengittäjän apuna, jotta homma hoituisi mahdollisimman joutuisasti. Pian kengittäjä saapuikin pihaan lähes valmiin kengittäjäopiskelijan kanssa. Oppipojan kontolle jäi ensiksi Batun kavioiden hoito, ja raudikko ori seisoikin nätisti paikoillaan koko operaation ajan välillä jalkojen parissa häärivää ihmistä uteliaana haistellen.

Samaan aikaan Harri otti hoidettavakseen hieman haastavamman orikaksikon aloittaen Syltystä. Etujalkojen ajan ori viitsi olla varsin nätisti paikoillaan, mutta takajalkoja vuoltaessa ja uusia kenkiä laitettaessa se nyki jalkojaan pariin otteeseen kengittäjän käsistä, mutta asettui lopulta aloilleen huomatessaan vain hidastavan tahtia. Uuno oli tänään yllättävän myötämielisellä tuulella, eikä sen kanssa Harrilla kauaa nokka tuhissut, vaan homma oli ohi parissa minuutissa. Tässä välin kengittäjäopiskelija Mika oli saanut oman hevosensa valmiiksi ja kumpikin saivat vielä kontolleen yhdet tällä tallilla ensikertaa kengitettävät hevoset. Mika sai ottaa lempeäluontoisen Keshan hoidettavakseen ja Harrille jäi Dani-ori, joka on ainakin pääsääntöisesti ollut varsin mallikelpoinen hevonen.

Ruunikkoa Keshaa ei tuntunut kengitys ja jalkojen koskettelu häiritsevän, mutta se itse kyllä häiriköi Mikaa jatkuvasti halutessaan vain rakkautta ja rapsutuksia. Meninkin itse tammaa hellimään, jotta työntekijä saisi tehdä työnsä rauhassa. Danikaan ei pistänyt pahakseen Harrin pyöriessä sen ympärillä välillä jalkoja nostellen, mutta huomatessaan parin muun hevosen pääsevän pihalle tallityöntekijöiden taluttamina, se kävi tovin aikaa kierroksilla joutuessaan itse jäämään vielä sisälle. Harri antoikin orin antaa omissa oloissaan hetken aikaa, ja jatkoi töitä sen rauhoituttua. Lopulta koko viisikko oli saanut onnistuneesti ja varsin sujuvasti uudet kengät allensa, ja kukin pääsi tarhailemaan tunniksi pariksi ennen päivän liikutusta.


24. syyskuuta 2015 - Prime Sporthorsesin hevoskanta vahvistui tänään kahdella hevosella, westfalen-ori Veuveliciousilla sekä hannover-ori Ramant Unitella, kun Cannabia vähensi hevosia Ramant Warmbloodsista. Molemmat hevoset ovat jo melko hyvin kisanneita, tasokkaita kilpahevosia, joiden kanssa yritetään kuitenkin saavuttaa kummankin maksimitasot omissa lajeissaan porrastettujen kisojen parissa. Olen itse täysin keltanokka mitä tulee porrastettuihin kisoihin, joten nyt tähänkin asiaan tulee toivottavasti muutos.

Ulkoasu © NM. | Ulkoasun kuva © BDRS | virtuaalitalli / virtuaalihevonen | s-posti