Prime Sporthorses

Heroic Deed Thrill

Heroic

Virallinen nimi Heroic Deed Thrill Painotus Kenttäratsastus
Kutsumanimi Henkka Koulutus VaA, re130cm, CIC4
Syntynyt & ikä 05.01.2015, ikä alhaalla Väri & säkä Ruunikko, 168 cm
Rekisterinumero VH15-066-0113 Omistaja Pierre (VRL-10531)
Rotu & skp Brandenburg, ori Kasvattaja Thrillium

Saavutukset:


KERJ-I (2018 kesäkuu / 102,5 p.)
Preferent (Yhteensä 55%)

Heroic Deed Thrillin nimi muovautui lähes heti kotoisammin Henkaksi, jota saa huudella pitkin maita ja mantuja, kun tämä entisessä elämässään melko varmasti lukkoseppänä vaikuttanut hevonen on jälleen kerran taikonut itsensä ulos tarhasta tai karsinasta. Orin kanssa täytyykin olla tarkkana, ettei ole unohtanut lukita myös lisälukkoja, sillä tylsistyessään tämä hevonen ottaa kyllä nopeasti hatkat. Kunhan orille keksii virikkeitä esimerkiksi lelujen tai toisten hevosten muodossa, ei se viitsi ottaa taitojaan käyttöön, vaan pysyy langoissa hyvin eikä hermoile karsinassakaan. Muiden hevosten kanssa hyvin toimeentuleva Henkka on muuten helppo tarhata, ja myös kuljetusautoon sille voi valita kaveriksi kenet tahansa tai kuljettaa orin aivan yksikseen.

Henkka malttaa olla hoitaessa aloillaan tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun hoitaja on vetkutellut tarpeeksi kaiken jonnin joutavan parissa, kiristyy myös orin pinna, mikä näkyy ärsyyntyneenä liikehdintänä ja happamana ilmeenä. Kun orin kanssa ei jää puunaamaan turhia, on sen hoitaminen helppoa ja nopeaa. Myös kengittäjän, eläinlääkärin ja muiden hevosten hyvinvointia edistävien henkilöiden toimenpiteet sujuvat ilman vastalauseita, kunhan niidenkään aikana ori ei joudu seisomaan turhan pitkään aloillaan. Joskus kengitettäessä on viimeisen jalan kanssa ilmennyt jo jalan nykimistä pois kädestä ja muuta pientä kiukuttelua. Taluttaessa ori kulkee kiltisti, mutta vieraissa paikoissa se voi olla sen verran täpinöissään kaikista uusista ihmeteltävistä asioista, joten sitä suositellaan sellaisissa tilanteissa taluttamaan vähintään ketjunarun kera.

Ratsuna mukavan monipuolinen Henkka on kuuliainen ja isoliikkeinen hevonen, joka etenkin maastoesteillä tuppaa välillä innostumaan turhankin paljon. Tällöin ori painaa herkästi ohjasotteita vastaan, joten maastossa hypättäessä hevosella voi käyttää hieman vahvempaa kuolainta, jotta avut menevät kerralla perille, eikä suuhun tarvitse jäädä roikkumaan saadakseen halutun reaktion. Suljetussa tilassa ja yleensäkin sileällä ratsastaessa Henkka on aavistuksen maltillisempi, mutta työintoa siltä ei tällöinkään puutu. Kouluratsuna se on varsin yritteliäs, mutta samojen liikkeiden toisto saa sen välillä nakkelemaan niskojaan. Rataesteillä orista löytyy maastoesteiden tavoin roimasti ponnistusvoimaa ja rohkeutta, joten se hyppää varmasti ja kieltää erittäin harvoin.


Kuvagalleria

Heroic

Kuva © Flickr / smudge9000 (CC BY-SA 2.0, thank you! (Klikkaa kuva suuremmaksi)
(The picture is modified)


Sukutaulu

i. Geneva's Heron Hills
brdbg, 168cm
ii. Martin's Worry
brdbg, evm
iii. Sahara's Cobalt
brdbg, evm
iie. Autumn Leaves
brdbg, evm
ie. Ameristar's Marie-Austria
brdbg, evm
iei. Ameristar's Marie-Austria
brdbg, evm
iee. Rocky Lea
brdbg, evm
e. Ichor Martyr
brdbg, rn, 168cm
ei. Slaver
brdbg, rn, 166cm, evm
eii. Vortex
brdbg, m, 165cm, evm
eie. Dust Drinker
brdbg, rn, 165cm, evm
ee. Necropolis
brdbg, rn, 169cm, evm
eei. Numbing
brdbg, rn, 167cm, evm
eee. Rain of Tears
brdbg, trn, 162m, evm

Jälkeläiset

Sukupuoli & nimi Syntynyt Emä Omistaja
rp-o. Lethal Weapon Lei 14.11.2016 Tell Another Joke Ni Leijonalaakso
fwb-t. Bling-Ring Cirein 16.09.2016 Shadow's Bing Tinga-Ling Ros Cirein

Kilpailukalenteri

KERJ (sijoituksia 40 kpl)

19.09.2017 | Zurück | CIC4 | 1/28
13.09.2017 | Zurück | CIC4 | 4/28
11.09.2017 | Zurück | CIC4 | 2/28
08.09.2017 | Yorca Warmbloods | CIC4 | 3/20
06.09.2017 | Yorca Warmbloods | CIC4 | 2/20
11.06.2017 | Le Lavoie | CIC4 | 2/15
04.06.2017 | Le Lavoie | CIC4 | 3/15
26.05.2017 | Le Lavoie | CIC4 | 2/15
30.03.2017 | Brotherhood | CIC4 | 3/32
27.03.2017 | Brotherhood | CIC4 | 3/32
24.03.2017 | Brotherhood | CIC4 | 5/32
23.03.2017 | Brotherhood | CIC4 | 1/32
13.03.2017 | Brotherhood | CIC4 | 1/32
12.03.2017 | Brotherhood | CIC4 | 3/32
09.03.2017 | Yorca Warmbloods | CIC4 | 2/13
08.03.2017 | Yorca Warmbloods | CIC4 | 2/13
07.03.2017 | Yorca Warmbloods | CIC4 | 3/13
05.03.2017 | Yorca Warmbloods | CIC4 | 3/13
01.02.2017 | Priton Budyonnys | CIC3 | 1/23
10.11.2015 | Kilpailukeskus Reiter | CIC4 | 4/28
09.11.2015 | Kilpailukeskus Reiter | CIC4 | 3/28
07.11.2015 | Kilpailukeskus Reiter | CIC4 | 2/28
05.11.2015 | Kilpailukeskus Reiter | CIC4 | 5/28
10.10.2015 | Zurück | CIC4 | 1/25
08.10.2015 | Zurück | CIC4 | 2/25
01.10.2015 | Zurück | CIC4 | 3/25
15.09.2015 | Zurück | CIC4 | 2/9
12.09.2015 | Zurück | CIC4 | 1/9
09.08.2015 | Prime Sporthorses | CIC4 | 1/22
06.08.2015 | Prime Sporthorses | CIC4 | 2/22
05.08.2015 | Prime Sporthorses | CIC4 | 3/22
04.08.2015 | Prime Sporthorses | CIC4 | 1/22
11.06.2015 | Whispering Heaven | CIC4 | 2/19
08.06.2015 | Whispering Heaven | CIC4 | 3/19
10.05.2015 | Zurück | CIC4 | 3/16
07.05.2015 | Zurück | CIC4 | 2/16
06.05.2015 | Zurück | CIC4 | 3/16
29.04.2015 | Kilpailukeskus Reiter | CIC4 | 3/12
27.04.2015 | Kilpailukeskus Reiter | CIC4 | 2/12
26.04.2015 | Devilsfair | CIC4 | 1/35
25.04.2015 | Kilpailukeskus Reiter | CIC4 | 2/12
06.04.2015 | Whispering Heaven | CIC4 | 1/27

KRJ (sijoituksia 17 kpl)

16.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 2/50
16.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 1/50
15.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 4/50
14.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 1/50
13.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 4/50
07.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 7/50
06.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 1/50
03.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 4/50
02.11.2015 | Eucarya Warmbloods | Vaativa B | 3/50
08.08.2015 | Brentwood Warmbloods | Vaativa A | 4/28
07.08.2015 | Aittohaara | Vaativa A | 1/30
06.08.2015 | Brentwood Warmbloods | Vaativa A | 3/28
05.08.2015 | Brentwood Warmbloods | Vaativa A | 5/28
01.08.2015 | Carbon Sporthorses | Vaativa A | 1/40
31.07.2015 | Carbon Sporthorses | Vaativa A | 6/40
28.07.2015 | Carbon Sporthorses | Vaativa A | 5/40
26.07.2015 | Carbon Sporthorses | Vaativa A | 1/40

ERJ (sijoituksia 38 kpl)

10.07.2016 | Metsovaara | 130cm | 2/8
09.07.2016 | Metsovaara | 130cm | 1/7
07.07.2016 | Metsovaara | 130cm | 2/7
07.07.2016 | Metsovaara | 130cm | 1/8
05.07.2016 | Metsovaara | 130cm | 1/8
03.07.2016 | Metsovaara | 130cm | 1/7
02.07.2016 | Metsovaara | 130cm | 1/8
01.07.2016 | Metsovaara | 130cm | 1/7
19.12.2015 | Whispering Heaven | 130cm | 4/18
15.12.2015 | Whispering Heaven | 130cm | 1/18
10.11.2015 | Radium Sporthorses | 120cm | 5/40
07.11.2015 | Radium Sporthorses | 120cm | 1/40
18.09.2015 | Huvitutti | 120cm | 1/80
16.09.2015 | Huvitutti | 120cm | 4/80
13.09.2015 | Huvitutti | 120cm | 4/80
11.09.2015 | Huvitutti | 120cm | 2/80
10.09.2015 | Huvitutti | 120cm | 3/80
07.09.2015 | Huvitutti | 120cm | 6/80
05.09.2015 | Breawa | 130cm | 2/29
01.09.2015 | Huvitutti | 120cm | 4/80
08.08.2015 | Brentwood Warmbloods | 130cm | 6/37
05.08.2015 | Brentwood Warmbloods | 130cm | 2/37
07.07.2015 | Mörkövaara | 130cm | 2/30
01.07.2015 | Mörkövaara | 130cm | 4/30
01.06.2015 | Mörkövaara | 130cm | 1/30
17.04.2015 | Prime Sporthorses | 130cm | 4/29
15.04.2015 | Lowland Stud | 130cm | 1/30
14.04.2015 | Lowland Stud | 130cm | 3/30
12.04.2015 | Lowland Stud | 130cm | 5/30
12.04.2015 | Bellgrove | 130cm | 1/30
11.04.2015 | Bellgrove | 120cm | 5/30
10.04.2015 | Bellgrove | 120cm | 3/30
08.04.2015 | Lowland Stud | 130cm | 5/30
06.04.2015 | Lowland Stud | 130cm | 3/30
04.04.2015 | Lowland Stud | 130cm | 5/30
03.04.2015 | Lowland Stud | 130cm | 5/30
02.04.2015 | Lowland Stud | 130cm | 3/30
31.03.2015 | Lowland Stud | 130cm | 5/30

MEJ (sijoituksia 04 kpl)

03.05.2017 | Koistila | 120 cm | 1/12
02.05.2017 | Koistila | 120 cm | 1/12
25.08.2015 | Prime Sporthorses | 130cm | 3/12
22.08.2015 | Prime Sporthorses | 130cm | 1/12

Cup-kilpailut

Päivämäärä Jaos Järjestäjä Luokka Tulos
15.03.2018 MEJ-cup Thrillium 130 cm 1/12
30.06.2016 ERJ-cup Kuuralehto 120 cm 16/220
31.05.2015 ERJ-cup Ventos 130 cm 14/155
31.05.2015 KERJ-cup Taikakuun Kartano CIC4 5/96

Päiväkirja ja valmennukset

10.05.2017 - Estevalmennus
Henkan varsinainen rataesteura on lyöty pakettiin jo yli vuosi sitten, mutta tulevan kesäkauden kenttäkisoja varten kävimme tänään valmentautumassa lajin parissa neljän ratsukon ryhmävalmennuksessa. Kolme muuta osallistujaa olivat minulle tuntemattomia, yhden ratsastajan sirorakenteinen kimo puoliverinen vaikutti etäisesti tutulta joistain kisoista. Oma orini ei viitsinyt ottaa stressiä uudesta ympäristöstä tai uusista tuttavista, sen verran kokenut reissaaja siitä on ajan saatossa kehkeytynyt. Alkuverryttelyjen aikana otimme hieman siirtymiä käynnin ja ravin välillä sekä teimme temponvaihteluita ravissa. Henkka vaikutti varsin hyvältä ratsastaa, vaikka jouduinkin välillä huomauttamaan sitä takaosan laiskahkosta työskentelystä. Muuten valmentaja antoi meidän hoitaa alun itsenäisesti, eli muuta moitittavaa meissä ei vielä tainnut olla.

Päivän tehtävänä oli hypätä sarjaesteitä erilaisilla reiteillä. Suoralla uralla yhtenäisessä linjassa oleva sarja oli helppoa kauraa, mutta valmentaja oli tänään luovalla tuulella, eikä päästänyt meitä niin helpolla. Hyvällä tavalla haastetta toi etenkin tehtävä, jossa neloissarjan toisen ja viimeisen esteen keskipisteet olivat eri halkaisijoilla kuin kahden muun esteen. Hyppyjen välillä täytyi siis olla nopea laukanvaihtojen kanssa ja siirtää uraa pari metriä sivuun. Kaikkia vaihtoja ei myöskään voinut hoitaa vasta seuraavan esteen päällä, sillä lähestymisten kanssa olisi muuten ollut haastetta. Mukava, hieman erilainen valmennus päättyi viiden esteen kisaan, jossa kaksi ratsukkoa kilpailivat toisiaan vastaan identtisillä radoilla. Radalla täytyi hyödyntää paljon koko valmennuksen ajan paljon käytössä olleita laukanvaihtoja, jotka Henkka handlasi hyvin.

01.01.2017 - Uusi vuosi ja uudet kujeet? Ei ainakaan meidän kohdalla, sillä jatkamme Henkan kanssa tutulla ja hyväksi havaitulla viikkorytmillä sekä kierrämme kenttä- ja maastoestekisoja. Orin oman menestyksen lisäksi on ollut aivan huikeaa seurata sen ensimmäisen jälkeläisen Bling-Ring Cireinin huikeita otteita etenkin estekentillä! Kotimaista kasvatustyötä edustava FWB-tamma on vielä isäänsäkin monipuolisempi hevonen, jonka kanssa on kilpailtu jopa valjakkoajossa. Bling-Ringin emä on vieraillut meillä täällä Prime Sporthorsesissa pariinkin otteeseen lähinnä kenttäkisojen myötä, ja tasokas tamma on tuntunut periyttäneen vain hyviä puolia jälkeläiselleen. Viime vuoden marraskuussa sain myös merkitä Henkan jälkeläislistaan toisen varsan, kun ratsuponiori Lethan Weapon Lei syntyi. Nuori, kasvattaja-omistajansa mukaan erittäin itsepäinen ja haastavaksi todettu ori ei ole vielä kisakentillä loistanut, mutta siitä ainakin yritetään saada pätevää peliä kenttäradoille.

16.09.2016 - Estevalmennus, valmentajana R.
Pierre lämmitteli isoa ruunikkoa puoliverihevosta maneesissa. Menin hiljakseen maneesille ja sain lempeän tervetuloa hörähdyksen sekä naurua. Pierre lämmitteli hevostaan reippaassa laukassa ja ravissa hakien vähän malttamatonta hevosta avuille. Menin rakentamaan heille suhteellisen haastavaa esterataa, jossa oli paljon tiukkoja käännöksiä ja tiheitä estevälejä. Pierreä tämä ei näyttänyt pelottavan, mutta Henkka oli aivan innoissaan. Aloitimme ristikoilla vielä lämmittelyksi. Pierre ratsasti energistä hevostaan hyvin esteille. Tiet ja lähestymiset oli kiitettäviä, mutta tempo oli hyvinkin vauhdikasta. Henkka innoistui välillä liioittelemaan ristikoilla. Kun oltiin hypätty hetken menin korottamaan esteitä reippaasti. Tultiin suoraalinjaa, missä oli kolmen esteen okserisarja. Ekaan väliin meni kaksi laukka askelta ja toiseen ei ollenkaan. Pierre ratsasti hevosensa rohkeasti sarjalle ja suoritti tehtävän hyvin. Esteiden kuitenkin korotuttessa, Henkka innostui hyppäämään reippaasti ylämäkeen. Pierre huomasi ongelma ja yritti ratsastaa hevosen rennommin sarjalle. Sarjaa hypättiin molempiin suuntiin, kunnes mukaan otettiin kaarevalinja. Linjalle meni neljä laukka askelta ja käännökset oli hyvin jyrkkiä. Pierrei sai hevosen mahtumaan ja hyppäämään hyvin keskeltä, mutta välillä tila kävi ahtaaksi. Pierre lyhensi hevosta, mutta säilytti aktiivisen laukan ja idean mennä yli. Henkka jopa hyppäsi estetolpan yli, kun kaksikko tuli liian reunaan. Kun hevonen ei kiellä, niin yli mentiin. "Hullun rohkea koni sulla kyllä", nauroin ja korotin esteet 130 cm tasolle. Hyppäsimme isoa rataa ja kaksikko selvisi radat vauhdikkaasti. Välillä hiottiin enemmän kaarevia linjoja ja haettiin keskelle osumista. Kun yhteistyö alkoi sujua, niin annoin kaksikon lopettaa hyvään aikaan sekä luvan ottaa loppuverryttelyn.

19.03.2015 - Puoliverikärpänen on päässyt puraisemaan ja joku on onnistunut markkinoimaan kaikista kantakirjoista nimen omaa brandenburgeja niin hyvin, että olen ollut niistä totaalisen innostunut! Thrilliumista meille muuttikin omien kasvattien ja tuontihevosten joukkoon myös hieman vierasta verta, kun ruunikko kenttäori Heroic Deed Thrill kopisteli pihamaalle. Isokokoinen, vankka rakenne ja varmasti oiva kisahevonen, jos yhtään sukuunsa tulee - ensimmäiset mietteeni tarkastellessani uusinta ostostani. Nuori ori oli ehdottomasti kiltin oloinen, mutta erittäin vilkas ja tallimestarille teki työtä pidellä innokasta hevosta aloillaan. Saa nähdä kuka saa kunnian ottaa nuoren hevosen projektikseen tämän lähtiessä valloittamaan kisapaikkoja, joita on tarkoitus kiertää neljän eri lajin kautta. Pääpaino pidetään ehdottomasti ratsastuksen kuninkuuslajissa , mutta sivubisneksenä kisaamme varmasti myös kenttäratsastuksen osakoelajeja erikseen. Olen nähnyt hevosesta muutamia videoita irtohypytyksistä ja ponnistusvoimaa siitä ainakin löytyy. Liikkeiltään se on kuitenkin vielä raaka ja kouluohjelmien työstö ottaa varmasti oman aikansa.


Ikääntyminen

1 vuotta 05.02.2015 5 vuotta 05.10.2015 9 vuotta 05.06.2017
2 vuotta 05.03.2015 6 vuotta 05.03.2016 10 vuotta 05.11.2017
3 vuotta 05.04.2015 7 vuotta 05.08.2016 11 vuotta 05.04.2018
4 vuotta 05.05.2015 8 vuotta 05.01.2017 12 vuotta 05.09.2018
Ulkoasu © NM. | Ulkoasun kuva © BDRS | virtuaalitalli / virtuaalihevonen | s-posti